Pashminani on väärennös?

Jätin tänään ratsastustunnin väliin, mutta hyvästä syystä. Osallistuin ammattiliittoni järjestämään kielenhuoltokoulutukseen, joka, harvinaista kyllä, pidettiin Turussa. Tämä ei ole mikään moite Turun Sanomalehtimiesyhdistystä kohtaan sillä olen itsekin ollut muutaman vuoden järjestämässä näitä koulutusjuttuja ja tiedän, mitä se on. Tähänkin koulutukseen olisi mahtunut 28 osallistujaa 15 euron omavastuuhinnalla, mutta meitä oli vain 13.

Kouluttajana oli Marsa Luukkonen, joka kiertää ympäri Suomea kertomassa kielemme ihmeellisyyksistä paitsi toimittajille, myös kaikille muille jotka ovat tarpeeksi kiinnostuneita kuulemaan. Luukkonen on koulutukseltaan äidinkielenopettaja, mutta tehnyt töitä myös kustannusalalla.

Illan tärkein sanoma taisi olla se, että kieltä pitäisi ymmärtää laajasti, mutta pienillä kielioppivirheillä ei ole väliä. Ei Luukkonen mitenkään kannustanut tekemään virheitä mutta korosti sitä, että kovin innokas virheiden ja väärien sanamuotojen etsiminen on turhaa, jos sanoma kuitenkin tulee ymmärretyksi.

Kirjoitetun sanoman, esimerkiksi lehtijutun, ymmärtämisen esteenä voi olla se, että kirjoittaja ei ole tiennyt, mitä kirjoittaa. Kun haastatellaan asiantuntijoita (siis asiantuntijoita, ei substanssiosaajia!) toimittajan pitää rohjeta kysyä, mitä asiantuntijoiden rakastamat ja muille käsittämättömät sanat tarkoittavat. Jos asiantuntija väittää, ettei jotain vieraskielistä sanaa voi suomentaa, hän joissain harvinaisissa tapauksissa saattaa jopa olla oikeassa. Se ei kuitenkaan ole mikään peruste jättää sana ilman selitystä.
- Aina ei voi suomentaa, mutta aina voi selittää, kouluttaja sanoi.

Käsittelimme myös vierasperäisiä sanoja, joita käytetään väärissä yhteyksissä. Esimerkkinä oli mm. sana "etninen". Se tarkoittaa kansallista eli esimerkiksi mämmi on Suomen etninen pääsiäisherkku. Sanaa kuitenkin käytetään vaikkapa silloin, kun halutaan ilmaista jonkun asian tai olennon yleisestä poikkeavaa ominaisuutta.

Tietysti käsittelimme myös muotisanoja, joita kenenkään ei pitäisi kirjoittaa juttuunsa. Luukkonen oli listannut sanat jalkauttaa, läpinäkyvä, ydinosaaminen, reunaehdot, eurokunto, asiakaslähtöisyys, osallistuvuusprojekti, sitouttaminen, arvojohtamisen design ja kestävä kehitys. Lista ei suinkaan ole täydellinen.

On myös sanoja, joiden merkitystä toimittajakaan ei ymmärrä.

- Onko täällä kenelläkään pashminaa, Luukkonen kysyi.

Minä viittasin. Ainakin arvelin sitoneeni kaulaani jotain pashminan tapaista.
- Mitä materiaalia se on, kouluttaja kysyi.
- Jotain villasekoitetta varmaan, sanoin.
- Ei se sitten ole pashmina, Luukkonen vastasi ja selitti, että aito pashmina on kallisarvoinen villalaatu ja siitä tehty huivi maksaa satoja euroja.

Oli oikein pakko pistää lasit päähän ja kurkistaa, mitä huiviini kiinnitetyssä pienessä lapussa luki.

"Pashmina original", siinä seisoi.

Terveisiä vain Stockmannille: ostin huivin sieltä tänä syksynä ja maksoin siitä parikymppiä. Joku siinä nyt on väärin.
Veikkaanpa, ettei ainakaan hinta.