Tuossa vieressä kasvaa papuja ja perunaa. Oman maan perunoita pääsen nostamaan vasta heinäkuun loppupuolella, mutta en pitänyt tahallani niiden kanssa kiirettä: halusin, että perunat ovat uusia vielä sittenkin, kun Raine taas elokuussa tulee. Nyt, kun tiedän, miten huonoja perunoita laivalla saa, ymmärrän, millaista herkkua omasta pellosta vastanostetut Siiklit ovat.
Hernekeppien jälkeen innostuin puhdistamaan luumupuiden runkoja jäkälästä. Ne olivatkin paksulti sen peitossa, mutta tulivat aika puhtaiksi, kun harjasin juuriharjalla. Samalla leikkasin kuivuneita oksia pois. Luumupuista päädyin vielä siistimään omenapuun runkoa ja aiheutin tahtomattani kauhean perhetragedian. En muistanut, että omenapuussa on räkättirastaan pesä ja kun sitten aloitin pontevan harjaamisen, isohko linnunpoikanen pelästyi ja lähti pesästä.
Räkättiemo aloitti kauhean räksätyksen, hyvä, kun ei päälle käynyt. Nonna, joka oli pitänyt minulle seuraa puutarhatöissä, innostui valtavasti, kun näki linnunpoikasen maassa. Onneksi sain sen kiinni - koiran siis - ennen, kuin se ehti saada poikasen suuhunsa. Vein koiran sisälle ja toivoin, että linnunpoika olisi riittävän iso palaamaan pesään. Muuta en voinut tehdä. Vaikka olisin saanut poikasen kiinni, en olisi kyennyt palauttamaan sitä pesään ja olisiko se ollut viisastakaan, en tiedä.
Päivä oli sen verran viileä, että tein puuhellaan tulet ja laitoin siinä ruokaa. Syödessäni luin Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa heidän avioliittonsa alkuvuosilta. Hurjaa rakkautta ja rahahuolia. Aino on vähän väliä raskaana, vekselit lankeavat ja Jean matkustelee pitkin Eurooppaa saamassa vaikutteita ja säveltämässä. Kärsivällinen Aino ihailee ja tukee miestään ja kysyy vain harvoin ja sivulauseessa, että osaatko yhtään sanoa, milloin mahdat tulla kotiin? Eipä Aino kuitenkaan tiennyt, miten suuren uhrauksen hän teki koko Suomelle. Mitä, jos Sibelius olisi ottanut vaimokseen jonkun, joka olisi vaatinut miestä olemaan kotona, jakamaan kotityöt ja osallistumaan lastenhoitoon? Olisiko meillä Finlandiaa?
Söin tänään kesän ensimmäiset mustikat. Suuria, tummansinisiä marjoja. Ja metsämansikoita on vielä paljon.
Kiviaita edistyy. Ehkä sitä ei tule kovin hienoa, mutta sitä on valtavan hauska tehdä.
Tämä on ollut hyvä päivä. Näitä päiviä kaipaan aina talvella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti