...etten päässyt yliopistoon.
Olen kuitenkin varasijalla, tosin en vielä tiedä, kuinka monennella. Kotimaiseen kirjallisuuteen lähetettiin 107 hakemusta, kokeisiin osallistui ehkä 70 ihmistä ja 14 otettiin sisään.
Totta kai nyt harmittaa, mutta ei mitenkään maatakaatavasti. Tämän kanssa pystyy elämään. Ja olen ihan vilpittömästi iloinen niiden nuorten puolesta, jotka saivat opiskelupaikan. Ei se sieltä helposti tullut.
En tiedä, mihin kompastuin. Pohjapisteitä minulla oli 35/50, kokeesta saattoi saada toiset 50. Ylioppilastodistuksessani on vain yksi laudatur, äidinkielestä. Muut arvosanat olivat E, M ja C ja niistä ei tuon enempää sitten tullut.
Olin lukenut kirjani hyvin. Luin jokaisen useampaan kertaan, alleviivasin ja tein vähän tiivistelmääkin. Vastasin asiallisesti ja kirjoitin varmasti tarpeeksi hyvin, joskin ehkä vääristä asioista. Se selvinnee vielä.
Se vähän huvittaa, että jos kokeen tarkoituksena on mitata ihmisen kypsyyttä opiskella yliopistossa, niin enkö muka ole tarpeeksi kypsä? Jopa ylikypsä.
Viime yön nukuin todella huonosti. Olin kaupungissa ja siellä nukun aina huonommin kuin täällä maalla, mutta viimeöinen oli jo harvinaista. Kääntelin kylkeä joka puolen minuutin päästä ja kello oli varmasti lähempänä aamuyön tunteja, kun vaivuin uneen. Sitten näinkin komeaa unta, jossa sain yliopistolta suuren kirjeen missä kerrottiin hienoin sanakääntein, että minä olen saanut yliopiston kaikkien aikojen parhaat pisteet pääsykokeissa. Varmemmaksi vakuudeksi paperiin oli painettu vielä lihavoitu numero 1. Taisi peräti olla laakeriseppeleetkin jo valmiina siinä ympärillä.
Olisipa se edes enneuni siitä varasijasta.
Muuten päivääni on kuulunut auton vieminen Veholle määräaikaishuoltoon ja juhlavaatteen etsiminen kummitytön häihin. Veho on mukavasti Raision Myllyn vieressä ja menin tietysti sinne vaateostoksille.
Minulla on yleensä aika selkeitä mielikuvia siitä, miltä haluaisin jossain tilanteessa näyttää, mutta eihän sellaisia vaatteita missään myydä. Nyt on muutenkin huono aika ostaa juhlamekkoa, sillä kesämekot alkavat olla loppu ja syysvaatteita ei vielä paljon ole tarjolla. Se, mitä oli, oli enimmäkseen mustaa.
Sovittelin muutamia ja totesin kaikki huonoiksi. Olen sekä ylä- että alapäästä kokoa 36 ja 167 senttiä pitkä, aika standardikokoinen siis. En osaa edes kuvitella, kuinka vaikeaa sellaisten ihmisten on löytää vaatteita, jotka ovat jotenkin eriparisia tai pitkiä tai lyhyitä tai jotain muuta kuin keskimittaisia ja -kokoisia kun se minullekin tuottaa tuskaa. Sovittamani mekot olivat kokoa 36, mutta silti niissä saattoi yläosa pussittaa tai repsottaa tai ihan mitä vaan.
Lopulta iskin silmäni Sokoksella ruskeankirjavaan leninkiin, joka olikin se oikea. Aika usein näissä Oikeissa lukee Esprit ja niin nytkin.
Tein aikaisemmin kaikki vaatteeni itse. Myös tyttöjen vaatteet kun he olivat pieniä. Nytkin kävi mielessä, että saisin itse tekemällä paitsi sopivan, paljon halvemmalla, mutta ei nyt sitten tällä kertaa. Vaatetuskankaita on muuten aika heikosti myynnissä, ihmiset eivät taida paljon enää ommella.
Tämmöinen päivä. Nyt odotan vielä sitä yliopiston kirjettä joka tulee, vaikka ei ehkä niin komeana kuin viime yönä. Vasta sen jälkeen teen uusia suunnitelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti