Työurien pidentäminen on nyt se juttu, jolla Suomi pelastuu. Kun radion tai television laittaa auki ei kulu kauaakaan, kun joku asiantuntija on keskustelemassa aiheesta.
Ihan ensiksi ne, jotka työuran pidentämisen ovat keksineet, voisivat itse näyttää esimerkkiä. Missä on se virkamies, joka tulee töihin enää 63 täytettyään? Tai edes 61?
Toiseksi: mistä luotaisiin arvostusta vanhoja työntekijöitä kohtaan niin, etteivät he tuntisi olevansa nuorempien uran esteinä?
Ja kolmanneksi: mistä niitä pidennettäviä uria saa?
En ole hakemassa töitä mutta jos olisin, luulen, että vaihtoehtoja olisi kovin vähän. Oikeastaan olen aika varma, ettei kukaan ottaisi minua mihinkään. Vaikka olen ahkera ja tunnollinen, minulla ei ole alkoholiongelmaa eikä haitallista keskivartalolihavuutta, korkeaa verenpainetta eikä mitään muutakaan sanottavampaa vaivaa, niin ainakin olen liian vanha.
Meillä puhutaan siitä, että vanhempien työntekijöiden arvostus on nousussa, mutta missä ovat esimerkit?
En ole kuitenkaan onneton, sillä kirjoittaminen sujuu edelleen ja niin kauan kuin se sujuu, voin vaihtaa kirjoituksiani silloin tällöin rahaksi. Ja ajattelen niin, että sitten kun kirjoittaminen ei enää suju, elämäni on muutenkin nin huonolla tolalla, että taitavat olla lopun ajat käsillä.
Nuorilla on vaikeampaa. Vaikka olisi kuinka reipas, koulutettu ja ahkera voi olla, että saa olla töissä vain koeaikoja koeaikojen perään.
Kaikenlaista epäkohtaa. Eilen joku arvovaltainen puhuja sanoi, ettei työurien pidentäminen onnistu, ennen kuin viinaongelma ratkeaa. Ja ettei siitä uskalleta puhua, siitä, että ihmiset juovat liikaa eivätkä sen takia jaksa tehdä töitä.
Keski-ikäisten juomisesta on vaikea puhua senkin takia, että ne, joiden pitäisi puhua, juovat itsekin. Menepä siinä sohaisemaan naapurin silmää, kun krapula painaa ohimoissa ja hanaviinit odottavat auton takakontissa.
Sosiaalietuudet ovat toinen tunteita herättävä keskustelunaihe. Loimaan täti esimerkiksi kertoi eilen naisesta, joka asuu samassa talossa ja jolla on kaksi pientä lasta. Perheeseen kuuluu myös isä, mutta isällä on oma asunto jossa hän on kirjoilla, vaikka viettääkin paljon aikaa perheensä luona. Nainen on lähihoitaja, mutta ei käy töissä. Hän oli itse kertonut tädilleni, ettei hänen kannata käydä töissä, koska hän saa saman verran rahaa muutenkin.
Tällaista on vaikea ymmärtää. Kaikkein vaikeinta on ymmärtää, että joku menee muina naisina kertomaan tällaisen asian naapurilleen. Ettei edes ymmärrä hävetä.
Sosiaalietuuksien hyväksi käyttämisessä on ihan selvä sukupolviero vaikkapa minun ikäisteni ja nuorten kesken. Nuoret - en väitä, että kaikki - ottavat olemassa olevat edut itsestäänselvyyksinä, lisäarvoina, jotka otetaan jos suinkin saadaan. Meille vanhemmille kaikkeen, mihin liittyy sana "sosiaali" liittyy myös häpeää. "Sosiaaliin" turvautuivat vain ne, jotka eivät mitenkään muuten tulleet toimeet. Jotkut suurperheiden yksinhuoltajaäidit. Ehkä, jos eivät kolmella siivoojanpaikallaan kyenneet hankkimaan tarpeeksi.
Nämä olivat tämmöisiä sadepäivän mietteitä. Tänään en ole saanut juuri muutenkaan mitään aikaiseksi. Eilen, sen kotiseutureissun jälkeen olin tosi väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan. Nukuin sikeästi kymmenen tuntia ja se on sentään vähän liikaa. Semmoisen jälkeen ei oikein pääse hereille koko päivänä.
Eikä vieläkään mitään tietoa yliopistolta. Tulokset luvattiin viimeistään 19.7, mikä antoi ymmärtää, että ne voisivat tulla jo aikaisemmin. Humanistit olivat tällä tavalla suurpiirteisempiä, oikeustieteellisessä näkyi olevan, että tulokset tulevat 19.7. kello 10.00. Jämptiä meininkiä alusta asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti