Tässä se on vielä alkutekijöissään.
Ja tällainen siitä tuli.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Eihän ensimmäinen kiviaita tai mikään muukaan voi koskaan olla täydellinen.
Tuossa vasemmalla, aidan takana näkyviä isoja kiviä en pystynyt yksin siirtämään. Ne saavat olla siinä, kaivoin vain maata pois niiden ympäriltä. Päätin istuttaa kivien lomaan muutaman perennan. Pihan kukkapenkissä minulla on alkuaan Laitilan Kirpputorilta ostettu vuorikaunokki, jolle olen miettinyt uutta paikkaa. Se pääsee nyt tähän.
Vuorikaunokki on oikein kaunis kasvi, joka kasvaa nopeasti keväällä tuuheaksi, pyöreäksi puskaksi ja kukkii ruiskukanomaisin, sinisin kukin. Kukinnan loppupuolella se kuitenkin alkaa näyttää rähjäiseltä ja ränsistyykin sitten nopeasti. Loppukesästä se on kaikkea muuta kuin ilo silmälle. Sitä ei siis voi suositella paraatikukkapenkkiin, mutta jossain syrjemmällä se on ihan omiaan. Ajattelin, että kun se kasvaa kiviaidan takana, se pilkottaa sieltä nätisti kukkiessaan ja saa sitten lakastua omassa rauhassaan.
Vuorikaunokki saanee seurakseen ainakin kurjenpolvia.
Aamulla satoi. En halunnut jäädä sisälle, joten menin puuvajaan tekemään klapeja. Meillä on pieni klapikone, joka silppurin ohella on lempityökalujani. Ehdin tehdä töitä puolisentoista tuntia kun kone hajosi. Tiedän, missä vika on, mutta minä en pysty sitä korjaamaan. Kyllä harmitti! Kone on sen verran painava, etten saanut nostettua sitä pöydältä alas (Raine on tehnyt sille hienon työpöydän) vaikka en tiedä, mitä se olisi auttanutkaan.
Hain kirveen ja yritin jatkaa klapintekoa sen kanssa, mutta en onnistunut tekemään ensimmäistäkään. Syytän kirvestä, olen minä sentään ennen osannut puita pilkkoa.
Oma avuttomuus harmittaa. Jos joutuisin luonnon armoille ilman sähkötyökaluja, niin kyllä taitaisi kuolo korjata ennen kuin Mediheli ehtisi hätiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti