Keitin lasipurkin ja muistelin menneitä

Keitin pienen lasipurkin huomista varten. Laitan siihen sen pissanäytteen, jonka toivon mukaan onnistun ottamaan koiralta aamulla.

Purkin keittäminen toi elävästi mieleen ne sadat kerrat, kun olen keittänyt jotain vauvojen juttuja. Tuttipulloja, tutteja, vaippoja, vaatteita, juomavettä.

Vauvoja ei sentään keitetty.

Mahtavatko vauvojen äidit enää nykyään keittää mitään?

Jos joku ei tiedä, niin keittämällä steriloitiin erilaisia tavaroita ja asioita. Vauvoille ei esimerkiksi saanut juottaa vettä, jota ei oltu ensin keitetty. Ja jäähdytetty, tietysti.

Oli se aika puuhastelua. Käytin kangasvaippojakin, enkä suinkaan ollakseni ympäristöystävällinen. Asuntovelallisena nuorena äitinä en vain kestänyt ajatusta, että minun pitäisi pistää suuret summat kertakäyttövaippoihin. Esikoisella käytettiin vielä sideharsovaippoja ja muoviliinaa, kuopus käärittiin jo Suuren Käsityölehden ohjeilla ompelemiini kestovaippoihin.

Keittämällä tulee puhtaaksi. Vaippa-aika on aika pitkä, mutta ne viimeiset kestovaipatkin olivat vitivalkoisia vielä sittenkin, kun kuopus ei enää tarvinnut niitä. Olen jopa saattanut antaa ne jollekin toiselle vauvalle, en muista.

Kävin tänään taas Turussa, kampaajalla. Iltapäivällä tyhjensin huusin ja siivosin vähän talossa.

Huusin tyhjennys on helppoa, sen kun vain nostaa pytyn kottikärryihin ja kärrää pois. Kumosin pytyllisen tuonne vähän matkan päähän metsään (omaamme) ja haravoin niittojätettä päälle. Kelpaa jätösten nyt maatua siellä paksun apilankukkapeitteen alla. Sinne ne saavat myös jäädä, niin paljon en viherrä, että veisin huusikompostia kasvimaalle.

Kiviaidan takana kukkii vaaleanpunainen ruusu. Se on ainoa, mikä on jäljellä alkuperäisestä ruusuistutuksestani. Tuo isompi puska on malva tai malvikki, en muista, kumpi.

Kello on jo yksitoista illalla ja ulkona on aika hämärää. Kesän valoisat yöt ovat kohta muisto vain. Koira nukkuu yöuntaan, sikeää, eikä tiedä, mikä sitä aamulla odottaa. En minäkään tiedä, mutta mielenkiinnolla odotan.