Niittykukkia

Pihatiemme alkupäässä on pieni kaistale, jota nimitämme niityksi. Se on vain palanen ojanviertä koivun alla, mutta juuri nyt se on mielestäni kaunis.

Niityn nimeä tämä kantaa siksi, että hoidan sitä vähän niityn tapaan. "Vähän" tarkoittaa kutakuinkin vähän sinne päin. Niitän alueen kerran kesässä ja haravoin niittojätteen kompostiin parin päivän päästä. En tee muuta - oikealle niitylle käsittääkseni pitäisi.

Näinkin tästä pikku kaistaleesta on tullut ihan hyvä. Jos en tekisi mitään, tässäkin kasvaisi varmaan nokkosia kuten täällä kasvaa joka paikassa, jolle ei mitään ole tehty. Nokkosia ja pujoja enimmäkseen.

Tänään löysin niityltäni tämän ihananvärisen siankärsämön.

Aikaisemmin olen nähnyt vain kalpean vaaleanpunaisia ja perinteisiä valkoisia, mutta tämä yksilö on todella syvän vaaleanpunainen, mikä ei ehkä kuvassa tule hyvin esiin. Muuten niityllä kasvaa puna-apilaa, sinisiä ja valkoisia kellokukkia, päivänkakkaroita ja muita kukkia, joiden nimiä en tiedä.

Niityltäni riittää kukkia myös sisälle. Tein pari asetelmaa tuvan pöydille.

Saan tänne ystävän kylään huomenna joten voi olla, että blogipäivitystä ei tule pariin päivään. Päivitän suullisesti ja kahden kesken kuulumisiani. Se on mukavaa vaihtelua muutaman päivän hiljaiselon jälkeen vaikka täytyy kyllä tunnustaa, että nautin tavattomasti, kun saan olla yksin ilman, että täytyy mennä minnekään ja voin tehdä pihatöitä kaikessa rauhassa koko päivän. Nautin siitä niin pelottavan paljon että on todella hyvä kun joku tulee välillä ja edellyttää vähän sosiaalisuutta, esimerkiksi sitä, että saa jotain järkevää sanotuksi ääneen.

Sain Sibeliusten kirjeenvaihdon tänään loppuun. Siis sen kirjan, johon oli koottu heidän kirjeenvaihtoaan avioliiton alkuvuosilta, ennen Ainolaan asettumista. Elämä suurmiehen kanssa ei ollut helppoa, vaikka kirjeissä vakuuteltiin rakkautta kyllästymiseen asti. Tosin elämä ei ole helppoa suuren eikä pienen miehen kanssa silloin, kun mies juo. Ei paljon auta, vaikka toinen kuinka hehkuttaisi suurta rakkauttaan jos samalla jättää puolisonsa yksin ja häviää juomaretkilleen. Ällistyttävän kärsivällinen ja anteeksiantava Ainokin saa välillä tarpeekseen. "Luuletko sinä, että minä sinut kapakasta haettaisin", Aino kysyy mieheltään, kun hän odottaa viimeisillään pariskunnan neljättä lasta ja Jean on ilmeisesti ilmoittanut, että hetken tullen saa laittaa sanaa jonnekin Kämpiin. Aino sanoo paljon muutakin ja ihan aiheesta.

Tekisipä mieli nyt käydä Ainolassa katsomassa sen puutarhaa. Olen käynyt siellä joskus 80-luvun alkupuolella, mutta puutarha on kai entistetty sen jälkeen?

Sen teen!
Jonain toisena päivänä.