Jälkeen-kuva sentään on, kas tässä.
Tuolit olivat alkuaan harmaat, viininpunaisella kankaalla päällystetyt. Nyt maalasin ne valkoisiksi Helmi-kalustemaalilla ja päällystin Laitilan Helmikankaasta ostetulla englantilaisella Clarke & Clarke -puuvillalla nimeltään Bird Trail.
Anjalle kiitos maalausneuvoista! Noudatin niitä niin hyvin kuin pystyin, vain vesiohenteista pohjamaalia ei ollut saatavilla. Tuolit on siis pohjamaalattu liuotinohenteisella maalilla, Helmi on vesiohenteista.
Pehmusteena käytin verhoomosta ostamaani lumpputäytettä. Se on tummanharmaata ja koska se jonkin verran kuulsi päällikankaan läpi, tein päälliseen myös vuorin valkoisesta lakanakankaasta. Siihen puolestaan käytin yhtä Anttilasta ostettua Kotikulta-merkkistä lakanaa, joka osoittautui niin huonolaatuiseksi, että poistin sen käytöstä parin kerran jälkeen ja jätin odottamaan sitä päivää, jolloin saan toimeksi värjätä sen ja repiä matonkuteiksi.
Istuinosan reuna on viimeistelty vaaleanpunaisella reunanauhalla, siitä ei muuten tullut siistiä.
Olen tyytyväinen lopputulokseen. Tosin tuolit ovat nyt niin vaaleat, etten taida raaskia istua niillä ollenkaan. Tätä osasin onneksi ajatella jo etukäteen ja niinpä ostin samaan sarjaan kuuluvaa, saman väristä, mutta raidallista kangasta istuintyynyihin. Ne ovat vielä tekemättä.
Aamulla kävin mattopyykillä. Laitilan keskustassa on hyvä pesupaikka eikä siellä ollut tänään ruuhkaakaan.
Iltapuolen kyykin kasvimaalla kitkemässä. Kuvittelin kitkeneeni rikkaruohot ihan äskettäin, mutta aikaa on tainnut vierähtää vähän enemmän, ei-toivottujen kasvien määrästä päätellen.
Kitkiessäni tein päässäni listaa töistä, jotka pitäisi ihan välttämättä tehdä ja myös niistä, jotka haluaisin tehdä vaikka tuntuu, etten koskaan ehdi ja totesin taas kerran, että täydellinen puutarha on toivottoman kaukana. Sitten lohdutin itseäni ajatuksella siitä, että puutarhakirjojen ja -lehtien hienot puutarhatkaan eivät oikeasti ole täydellisiä, vaikka siltä näyttävät. Niitä on trimmattu ja puleerattu viikkokausia ennen kuvien ottamista ja ne ovat parhaimmillaan juuri sillä hetkellä. Jo seuraavana päivänä niissäkin on ruoho vähän pitempää ja jossain nostaa päätään voitonriemuinen rikkaruoho, ihan varmasti.
Sitä paitsi tänään oli juhlapäivä. Nostin ensimmäisen kerran tänä vuonna perunoita omasta maasta. Vain yhden varren, mutta se riitti minulle. Laitoin veden kiehumaan, heitin sinne nipun tilliä ja vähän merisuolaa ja kävin kaivolla pesemässä perunat.
Hyvää oli. Ja luomua. Ja taatusti lähiruokaa.
Kehtaako sanoakaan, että söin ne säilykelihapullien kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti