Ongelmana ovat muutamat suuret kivet, jotka pitää saada sovitettua pienempien kanssa. Vielä en saanut aikaiseksi kuin jotain, joka näyttää suurilta kiviltä, joiden päällä on pieniä. Sellaisia pieniä, jotka putoavat ohikulkijoiden varpaille.
Niinpä luovutin iltapäivällä ja siirryin toisenlaisen käsityön pariin.
Tästä tulee liivi. Aloitin tämän jo talvella, ennen kuin lähdin pitkälle matkalleni. En viitsinyt ottaa työtä mukaan kun arvelin, ettei siitä riitä iloa kovin moneksi päiväksi kuitenkaan.
Liivi on jo kertaalleen ollut melkein valmis, mutta edellispäivänä purin koko takakappaleen ja aloitin alusta. En ollut tyytyväinen tuohon keskimmäiseen kuvioon. Siinä on 12 silmukkaa, joista en osannut muodostaa mitään järkevää. Nyt tein siitä jonkunmoisen hunajakenno-kuvion, mutta sekin näyttää hiukan muotopuolelta. Saa nyt kuitenkin kelvata. Olen kauan kauan sitten opetellut nuo irlantilaiskuviot ja olen liian laiska opetellakseni uusia.
Olen taas tapellut puhelimeni kanssa. En siis ole vielä hankkiutunut siitä eroon, vaikka taannoin uhkasin. Mutta ero on väistämätön, sillä kapine käyttäytyy todella huonosti, sammuu yhtä mittaa ja herää henkiin vasta pitkien maanittelujen jälkeen. Ei siis pidä ihmetellä, jos en vastaa puhelimeen.
Nyt tuosta pöydän alta tunkee pitkä, kullanruskea kuono ja kaksi syvänruskeaa silmää tuijottaa minua toiveikkaasti. Siirryn seurustelemaan koirani kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti