Olipa taas mukava ratsastustunti. On ihanaa, kun hevonen on reipas ja vielä niin, ettei se reippaile omin päin minne sattuu, vaan että meillä on ainakin suunnilleen samansuuntaiset pyrkimykset.
Juttelin naapurin kanssa ennen lähtöäni. Emme vielä paljon tunne toisiamme, kun hän on uudempia asukkaita, mutta olemme panneet merkille, että molempien rappusilla on silloin tällöin kuraisia ratsastussaappaita. Kysyimme tietysti, missä toinen käy. Kerroin olevani menossa Jaakkolan Islanninhevostallille Mynämäelle.
- Ai islanninhevosia, naapuri sanoi. Eikös ne ole sellaisia laumasieluja?
Kerroin, että hevoset ovat minun mielestäni kovastikin persoonallisia, kaikki erilaisia. Tietysti ne ovat laumaeläimiä, kuten kaikki hevoset.
Tallille ajaessani mietin asiaa. Onkohan ihmisillä yleisemminkin sellainen käsitys, että islanninhevoset ovat jotenkin erityisen paljon riippuvaisia toisistaan ja että niillä ratsastaminen tarkoittaa jonkunlaista leppoisaa possujunassa istumista? Ettei ratsastajan tekemisillä ole yhtään mitään merkitystä, kunhan hepat vain saavat haistella toistensa häntäjouhia säyseässä jonossaan? Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun kuulin tuon laumaeläinjutun.
Jos näin on, niin sitten nuo hauskat eläimet voivat yllättää.
Kesken tunnin alkoi sataa ja sade senkun rankkeni loppua kohden. Kotona join mukillisen jotain exotic fruit -teetä ja söin pari siivua pullaa, joka päiväyksen mukaan oli nähnyt parhaat päivänsä noin viikko sitten. Se oli edelleen kuin vasta ostettua. Eläköön kemikaalit.
Ei säilöntäaineita kannata pelätä. Ne auttavat säilymään tuoreena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti