Iltapäivällä tyhjensin huusin. Se on helppoa eikä vie kuin vartin. Meillä on kaksireikäinen, kompostoiva huusi eli istuinpaikkojen alla on kaksi isoa muovisaavia ja niiden alla metallinen haihdutussäiliö. Saavien pohjissa on reikiä, joista neste valuu haihdutussäiliöön ja siinä olevaan huussiturpeeseen. Itse saaveihin ripotellaan väliaineeksi sitä, mitä sattuu olemaan, joko lehtipuuhaketta tai kuivia lehtiä.
Puuhastelu kuivikkeiden ja turpeiden ja säiliöiden kanssa tuntui hätävarjelun liioittelulta, kun samaan aikaan naapurin isäntä ruiski valtavasta tankista sikojen jätöksiä pellolleen. Mutta tietysti jonkun edes pitää yrittää suojella luontoa ja nyt voin puhtaalla sydämellä vakuuttaa, ettei ainakaan minun ylijäämätuotteistani ole pienintäkään uhkaa Laitilan saati koko Suomen ekosysteemille. Toivon myös ettei meidän koskaan tarvitse hankkia tänne kymppitonnin puhdistuslaitteistoa, vaikka käynkin vessassa monta kertaa päivässä. Luotan siihen, että päättäjillä tuikkii tässä kohtaa edes pieni maalaisjärjen valo.
Kaksireikäinen huussi ei muuten ole sitä varten, että siellä voisi rattoisasti istua rinnatusten jonkun kanssa. Ei, se on sitä varten, että ensin käytetään toista paikkaa ja kun saavi tulee täyteen, siirrytään toiseen. Se täyteen tullut ehtii maatua mukavasti ennen kuin se pitää tyhjentää.
Aamulla kävin ensimmäisellä juttukeikalla täältä maalta käsin. Lähdöstä oli tulla jännittävä, kun tarkistin varusteitani ja huomasin, ettei kamerassa ole yhtään henkeä. Vara-akkua ei tietenkään ollut enkä olisi mitenkään ehtinyt lataamaan. Otin akun pois ja lämmitin sitä vähän aikaa kädessäni ja kas vain, kamera heräsi henkiin: täällä oli vain niin kylmä, että akku oli hyytynyt. Kamera oli ollut yön tuvan pöydällä ja tuvassa lämpötila laski noin kymmeneen asteeseen. Onhan se kylmää, mutta ihmettelen silti, miksi akku ei siitä selvinnyt kun kameran sentään pitäisi toimia pakkasessakin? Ja on toiminutkin, monet kerrat.
Muualla talossa on sentään lämpimämpää. Tupaa ei kannata lämmittää, sillä siellä me emme juuri ole. Kangaspuut siellä ovat, mutta nekin seisovat nyt tyhjillään enkä ole vielä päättänyt, mitä seuraavaksi kudon. Ja mistä saan kuteita? Täällä Laitilassa oli vielä viime vuonna mainio käsityöliike, joka myi myös matonkuteita, mutta nyt se on lopettanut. Omat vanhat lakanani ja tyynyliinani olen jo aikoja sitten käyttänyt matonkuteiksi.
Palvelujen katoaminen pieniltä paikkakunnilta on surullista. Itse yritän käyttää Laitilan palveluja mahdollisimman paljon, mutta eivät ne tietenkään sillä tule autetuiksi. Toisaalta ymmärrän senkin, että jos täällä asuu vakituisesti, matka Turkuun ostoksille käy elämyksestä.
Tässä tämän päivän elämykset. Nyt alkaa hartioissa tuntua, että on tullut haravoitua. Huomenna vielä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti