Toisten ihmisten täydelliset puutarhat

Puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat kiehtovia, vaikka niistä tuleekin kauhean riittämätön olo. Katsoin äsken ohjelmaa, jossa esiteltiin hehtaarin laajuista, hienosti hoidettua puistopuutarhaa. Siellä oli vieläpä hienoja kivimuureja, jotka oli itse rakennettu. Puutarhan omistajat olivat - kuinkas muuten - alun alkaen kaupunkilaisia ja aivan aloittelijoita, eivät tunnistaneet edes kuusta ja mäntyä toisistaan. Ja nyt, muutaman vuoden työn jälkeen, valtava puutarha kelpaisi vaikka englantilaisten Keltaiseen Kirjaan vai mikä se oli se kaikkein ylin tunnustus onnistuneesta puutarhanhoidosta.

Voi huokaus sentään.

Ja minä kun olen niin yrittänyt. Olen hankkinut valtavan määrän rakkoja käsiini ja ties mitä nivelpussintulehduksia, mutta ei vaan synny tarpeeksi valmista. Kiviaitakin, se vaatimaton kahden metrin pätkä, josta haaveilen, on rakentamatta.

Onhan tämä ihan nättiä, mutta kaukana siitä, mikä on ollut tavoitteena. Tämä kuva on jo parin vuoden takaa ja tänä kesänä aion tehdä isoja muutoksia tässä perennaryhmässä. Tuolla keskellä pilkistää Sarah Bernhardt -pioni, jonka sain ystävältäni melkein ensimmäisenä vuonna, kun meillä oli Vanha Maatila. Istutin pionin ympärille kurjenpolvia ja valkoista syysleimua ja vähän muutakin ja kuten kuvasta näkyy, ne ovat vallanneet lähes kaiken tilan. Pionirukka ei enää viihdy ja koska haluan pelastaa sen, muut saavat väistyä.

Sini-valko-vaaleanpunainen on suosikkiyhdistelmäni. Olen kai romantikko tässä asiassa? Värit ovat hirmuisen tärkeitä ja vaikka pidän väreistä yleensä, on joitain, joita en puutarhaani huoli. Yksi on karmiininpunainen. Kaikkein kauhein yhdistelmä, mitä voin kuvitella, on karmiininpunainen yhdistettynä keltaiseen ja uskokaa pois, juuri sitä näkee aika paljon, jopa valmiina myytävissä asetelmissa.

Nyt pieni vinkki, jonka laitoin muistiini äskeisestä tv-ohjelmasta. Näin kasvatetaan pitkään kukkivia, elinvoimaisia Karjalanneitoja: mukula laitetaan  pienehköön purkkiin siten, että se jää osittain näkyviin. Sitten purkki laitetaan isompaan astiaan, jossa on kolmisen senttiä vettä. Kun pienemmän purkin multa alkaa tuntua päältä kostealta, se otetaan pois vesiastiasta ja siirretään valoisaan ja lämpimään paikkaan. Kun purkin pohjasta alkaa tunkea juuria, mukula peitetään kevyesti mullalla. Ja sitten vain odotellaan. Tätä olisi hauska kokeilla, mutta kun se kuitenkin jää minulta tekemättä, niin kokeilkaa joku ja kertokaa sitten, kuinka kävi.

Tulevana viikonloppuna aion askarrella arkisempien mukuloiden kanssa ja istuttaa perunat. Muutama kilo hyvin itänyttä Siikliä odottaa.