Port Arthurin oma Sudenmorsian.
Jos törmäätte joskus tällaiseen tarinaan, niin se on saanut alkunsa tästä, tänään. Uskon nimittäin vahvasti, että olen hyvää vauhtia päätymässä urbaanilegendaksi.
Tässä kuvassa on radanvarren maisemaa viime yönä kello kolme. Portsalaisen puutaloidyllin takapiha on päivälläkin ruma, mutta aamuyöstä se on lähes pelottava. Tässä minä nyt kuitenkin joudun päivystämään aika usein, sillä Nonnan vatsavaivat eivät vain helpota.
Kaikenlaista tuossa hihnan päässä ehtii miettiä. Kuten esimerkiksi sanaa pitovaikeus. Täyttääkö tämä, lähes säännölliseksi muuttunut yöllinen ulkoilu pitovaikeuden tunnusmerkit ja jos täyttää, niin mitä sitten?
Kaikki, jotka tuntevat Nonnan tarinan tietävät, ettei tämä hankaluus ole ainoa matkan varrelle sattunut. Välillä olen joutunut miettimään vakavasti koiran antamista pois. Lopputulos on kuitenkin aina sama: yritetään vielä.
Ja kun olen oikein rehellinen tunnustan senkin, että haluan pitää koirani itsekkäistä syistä. Minä tarvitsen sitä. Tarvitsen sen seuraa, kumppanuutta, vilpitöntä rakkautta.
Mikä ei millään tavalla estä tuntemasta vaikka mitä muita tunteita. Siksi myös tulevan urbaanilegendan kulku onkin vähän eri kuin miksi sen alussa kuvasin. Ei Radanvarren Kalpea Nainen näytä alakuloiselta, ei murheelliseltakaan.
Hän näyttää - nyt lapset silmät kiinni - rehellisesti sanoen kyrpiintyneeltä.
Voihan Portsan Sudenmorsian! Kohta lähtee liikkeelle huhu Turun citysudesta... Jahtiasuiset miehet kömpivät maakunnasta tositoimiin pantasutta säälimättä.
VastaaPoistaOikeasti ymmärrän Nonnan emäntää. Ja muistelen erästä elämäni tärkeintä kiintymys- ja rakkaussuhdetta: minä pikkulikkana ja saksanpaimenkoira. Jos voisin, sytyttäisin jouluna Hetan haudalle kynttilän.
Anna-Silja
Voithan sinä sytyttää Hetalle kynttilän, vaikka et haudalle pääsisikään. Minunkin ensimmäinen Tärkeä koirani on haudattu paikkaan, jonne minulla ei enää ole pääsy. Ei se silti estä minua muistamasta rakasta lapsuudenystävää.
PoistaJa muuten: ne jahtiasuveikot sopivat kyllä ihan hyvin siihen joukkoon, mitä aamuyön tunteina näkee. Se nimittäin poikkeaa jonkun verran päiväajan kulkijoista.
Ensimmäinen versio radanvarren kalpeasta naisesta oli parempi. ;-) En ole koskaan liputtanut inhorealistisen kirjallisuuden puolesta.
VastaaPoistaEn minäkään, mutta joskus tunteet käyvät niin kuumina, ettei niille löydy tarpeeksi kuvaavia sanoja muualta kuin suomalaisen kansanperinnesanakirjan K-18 -osiosta.
Poista