Kuvauspäivä

Posti toi perjantaina ylioppilaskuvani. Se, mikä tietokoneen ruudulla oli näyttänyt hyvältä, ei enää paperilla ollutkaan sitä ja kuvat otettiin tänään uudestaan. 

  Silityshuoneen vihreä seinä oli yllättävän hyvä tausta ja kun istuin pikkujakkaralla, ei vino kattokaan näy. Eivät myöskään pyykkikasat, joita on molemmin puolin käsien ulottuvilla.

 Vähän yli viikko sitten saamani ruusut olivat kuihtuneet, joten kävin ostamassa itselleni yhden ruusun rekvisiitaksi. Niistä alkuperäisistä on sentään kuva tallella.

Onneksi on vielä tämä tuleva media-assistentti kotona, ilman Lauraa uusintakuvaus olisi ollut hankalaa ja pitkään harkinnassa ollut blogikin olisi voinut jäädä aloittamatta.

Viime viikkojen päällimmäinen asia ovat olleet minun ylioppilasjuhlani ja perheen on ollut siihen tyytyminen. Lohdutuksena on se, että tämä ei tule toistumaan. Tämä oli nyt tässä.

Tai jos ihan vähän vielä: kolmen vuoden lukio-opiskelu työn ohessa on kerännyt ystäviltä paljon kiitosta ja ihailua. Monet ovat sanoneet, etteivät mitenkään pystyisi mihinkään näin vaativaan. Ihailussa on hauska paistatella, mutta totuus on kyllä se, ettei tämä niin vaativaa ole ollut. Kun motivaatio on korkealla ja tavoite kirkkaana mielessä, opiskelu on helppoa. Toimittajan työ on myös opettanut keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, jututhan on aina saatava valmiiksi määräaikaan mennessä, tapahtui mitä tahansa. Samalla tavalla koulutyö sujuu, asia kerrallaan. Erityisen ihanaa on ollut se, että koulussa on saanut olla yksi oppilas muiden joukossa. Iltalukiossa opiskelee kaikenikäisiä, kaikenvärisiä, kaikenlaisia ihmisiä. Siellä ei vertailla eikä siellä tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Oppitunnit, jos mitkä, olivat sitä "omaa aikaa", jota varsinkin meille naisille kovasti suositellaan. Saman ajan olisin voinut käyttää vaikka pubikaraoken harrastamiseen, lopputulos vain olisi ehkä ollut hieman turpeampi.

Kliseetä kliseen perään: haparoivat ensiaskeleeni blogistina on nyt otettu. Ei kai tästäkään ole meneminen kuin parempaa kohti.