Joulun lavasteet

alkavat hiljalleen rakentua. Tänään laitoin jouluverhot keittiön ikkunaan. Yhtä hyvin nämä voisivat olla juhannusverhot, mutta sama se.

En ole mikään intohimoinen jouluihminen, enemmän pidän joulun ideasta kuin sen toteutuksesta. Valon, lämmön ja syvän, yksimielisen perheyhteyden ajatus on kaunis ja sillehän me kaikki joulumme perustamme.

Muutama päivä sitten luin artikkelin liki ammattimaisesta joulunviettäjästä. Tämä sievä perheenemäntä aloitti jouluvalmistelut välittömästi saatuaan edellisen joulun alta pois. Hän hankki lahjoja pitkin vuotta, koristeli kotinsa jo syksyllä, leipoi kakkuja ja torttuja ja teki laatikoita ja ties mitä hienoja jouluherkkuja. Lapsilla oli luonnollisesti itse tehty monimutkainen joulukalenteri, josta he joka päivä löysivät äidin kirjoittaman viestin ja pienen paketin. Itse juhla huipentui tarkasti käsikirjoitettuun aattoon, jolloin paitsi että vietettiin "aikaa kiireettömästi perheen kesken", syötiin yhteinen, herkkä ja runsas aamiainen, käytiin hautausmaalla, aattokirkossa, joulurauhan julistuksessa ja parissa muussa paikassa ennen kuin toden teolla hiljennyttiin joulun sanoman ääreen. Jotain pientä uuttakin tämä äiti haluaa aina lisätä joulun viettoon ja tänä vuonna sitä edustavat jokaiselle perheenjäsenelle tehdyt, kirjotut ja nimikoidut joulusukat, jotka ripustetaan upeasti katetun ruokapöydän tuolien selkämyksiin.

Voitte kuvitella, että jo jutun lukeminen oli uuvuttavaa. Se myös herätti paljon kysymyksiä. Mitä niihin sukkiin laitetaan? Mistä äiti saa rahat kaikkiin lahjoihin? Miten he ehtivät joka paikkaan? Voiko tämä edes olla totta?

Eniten jäi kuitenkin askarruttamaan se, miten perhe selviää roolistaan Täydellisenä Jouluperheenä?

Kunnollinen joulukuvaelma vaatii hyvin harjoitetun ja valppaan jouluseurueen. Perheen kesken vietetty kiireetön aika tahtoo varsin nopeasti kääntyä riitelyksi, joten varman päälle jouluaan viettävä tilaa pöytäseuransa työvoimavälityksestä. Useimmat joutuvat kuitenkin tyytymään omaan perheeseensä ja silloin konfliktien syntyminen on lähes väistämätöntä. Kas, jos vaikka puoliso ei tunnistakaan keittiöstä kajahtavaa iskusanaa. "Nyt puurolle!" eikä heti ymmärrä, että on syytä nopeasti ja hymyssä suin rientää leikkimieliseen kisailuun siitä, kuka tällä kertaa saa mantelin, joulu on pilalla heti aamusta. Tällaisia miinoja koko joulu on täynnä, se on yhtä miinakenttää.      

Tottahan meilläkin joulua vietetään. Kaikki toistuu vuodesta toiseen samalla tavalla, vain seurue vaihtelee. Olemme asuneet täällä ruusupensan takana yli kaksikymmentä vuotta ja olleet jouluaaton aina kotona. Meillä on tapana ottaa joulupöydästä kuva ja alkuvuosina niissä vielä näkyi isovanhempia mutta ei kaikkia lapsia. Sitten, yksi toisensa jälkeen, isovanhemmat lakkasivat näkymästä ja heidän tilalleen tuli uusia, pieniä ihmisiä. Jonain päivänä meidän aikamme on siirtyä pois kuvasta. Mutta siinä vaiheessa tämä keittiö onkin jo suljettu.