Parhaat reseptini on äkkiä esitelty

Nyt puhutaan ruoasta. Innoituksen tähän aiheeseen sain television Arvostele mun illallinen -ohjelmasta. Olen katsonut sitä puolitoista jaksoa, sillä ruokaohjelmat eivät yleensä ole kovin kiinnostavia. Mutta tänään Valerie-niminen ruotsalainen kielenkääntäjä laittoi niin mukavan näköisesti ruokaa, että olkoon tämän kerran.

Oi, miten hän laittoikaan! Puolitoista litraa kuohukermaa, reippaasti sokeria ja paljon valkosuklaata. Eikä puolikastakaan voivotuksen ja anteeksipyynnön sanaa tai elettä, vaikka rehevän Valerien uumille oli kertynyt pannacotta jos toinenkin, jopa niin, että hän juuri ja juuri mahtui hääräämään pienessä, somassa keittiössään. Mikä nainen!

Sillä lailla ruokaan pitää suhtautua: jos siitä kerran tykkää, niin sitä tehdään intohimolla ja säästelemättä. Ei mitään aamuteevekokkien aneemisia parsatankoja kevytmajoneesissa. 

Nyt siellä joku jo hamuaa kommenttinäppäintä sanoakseen, että hyvähän sinun on puhua, kun olet tuommoinen kuikelo. Tottahan sekin on. Ehkä olisin isompi, jos minulla olisi intohimoinen suhde ruokaan, mutta kun ei ole. Ruoan ostaminen on tylsää ja sen laittaminen ikävää. En todellakaan harrasta ruoanlaittoa saati leipomista. Siitä todisteena kuva tänä vuonna leipomastani kakusta. Siitä ainoasta.

 
Aika surullista, vai mitä? Tämä syntyi, kun jostain syystä sain mieliteon kokeilla kakunpaistoa kesäkodin puu-uunissa.

Olen kyllä laittanut elämässäni hirmuiset määrät ruokaa. Laskin kerran, kuinka monta ateriaa suunnilleen olen ehtinyt tehdä ja sain tulokseksi noin 14 000. Todellinen luku lienee paljon suurempi, sillä tässä laskussa on ajateltu, että ruokaa tehdään vain kerran päivässä. Joka tapauksessa sitä on niin paljon, että minusta se riittäisi jo yhden naisihmisen urakaksi. 

Ruoanlaitto ja leipominen ovat monille mieluisia harrastuksia, ainakin päätellen reseptien määristä lehdissä. Hyppään ruokasivut yleensä yli ja olen muuten sitä mieltä, että ruokalehdet voisivat olla erikseen. Jos reseptiä tarvitsee, niitä löytyy netistä yllin kyllin. Vaikka paras ruoka minun mielestäni on niin yksinkertaista, ettei sen tekemiseen tarvita ohjeita. Kaikenlainen sörssääminen, musertelu ja sotkeminen vain pilaa hyvät aineet.

Joskus minusta tuntuu, että kaikki muut naiset - aivan kaikki - osaavat leipoa myötäsyntyisesti. Silloin tällöin olen jossain naisseurassa kertonut etten osaa esimerkiksi tehdä piirakkaa, en siis minkäänlaista.

- Et osaa tehdä piirakkaa! Se nyt on maailman yksinkertaisinta! Otetaan vaan mitä kaapista löytyy, niin minä teen, minulle sanotaan.

Se nyt kummalliselta kuulostaa. "Otetaan mitä kaapista löytyy." Kun ajattelen kaikkea, mitä omista kaapeistani löytyy, niin aika merkillisiä yhdistelmiä syntyy. En minä semmoisia piirakoita halua syödä, hyi olkoon.

Tai sitten toinen kummallisuus, sämpylöiden "pyöräyttäminen". Kuinka monta kertaa olenkaan törmännyt vaikkapa lehtijuttuihin, joissa puuhakkaan pikku emännän päivä alkaa sillä, että hän pyöräyttää sämpylät perheelleen. Muistan erityisesti erään vauvalehdestä kauan sitten lukemani jutun, jossa lohduteltiin äitejä vakuuttamalla, ettei äidin suinkaan tarvitse olla täydellinen eikä koko valveillaoloaikaansa olla loistava kasvattaja ja viihdyttäjä, sekin riittää, että vain pyöräyttää sämpylät aamuteelle.

Arvatkaa, millaisia haavoja tämä viilsi nuoren äidin sydämeen?

Joo, mutta Valeriesta tämä alkoi. Hän teki ruokaa ilman syyllisyyttä.Hän menee varmaan ruokakauppaankin ilman syyllisyyttä, ottaa mitä tarvitsee ja haluaa eikä ajattele, että mitähän nuo minusta ajattelevat kun olen näin lihava ja ostan kuohukermaa?
Minä en tunne syyllisyyttä ruokakaupassa - johtuu siis tästä tyystin intohimoa vailla olevasta suhteesta po. paikkaan ja siellä myytäviin tuotteisiin - mutta viinakaupassa syyllisyys iskee ankarana. Käyn Alkossa aika harvoin ja yritän aina näyttää siltä, että olen siellä ensimmäistä kertaa. Olisi kauheaa, jos myyjä tunnistaisi minut ja aivan kuolettavan hirveää, jos kassalla tarjottaisiin kanta-asiakaskorttia (vaikka niitä ei kai olekaan). Jos joku nyt ihmettelee niin pitää muistaa, että synnyin aikana, jolloin viinakorteilla valvottiin ihmisten alkoholiostoja ja jolloin naiset eivät edes päässeet ravintolaan ilman miesseuraa. Alkoon astumisen ja syyllisyyden yhteys on siis tullut selväksi jo varhain.

Ja jos nyt ei ihan intohimosta voi puhua, niin onhan sopivasti jäähdytetyn kuohuviinin juominen verrattomasti nautinnollisempaa kuin perunoiden keitto.