Päivä alkoi vähän huonosti. Avasin tiskipöydän alakaapin oven ja sain varpailleni röykkiön tyhjiä limsapulloja. Pahus, kun pisti vihaksi. On se kumma, että pulloja ei saada kauppaan vaan niitä pitää sulloa sinne kaappiin niin kauan kuin suinkin mahtuu. Yksikään niistä ei muuten ollut minun.
Päivä kului jutunteossa Turun seudulla. Kotimatkalla piti käydä ruokakaupassa ja päädyin Lidliin. Matkan varrella olisi ollut monta muutakin kauppaa, mutta hylkäsin ne koska ne ovat liian isoja. Kun on väsynyt ja nälkäinen, ei halua lähteä työntämään kärryjä minnekään, missä pitää kävellä puoli kilometriä ennen kuin edes pääsee ruokaosastolle. Lidl on helppo, pieni ja halpa. Siwakin on helppo ja lähellä, mutta sen valikoima on aika pieni ja se on myös kalliimpi.
Kurjan aamun vastapainona pääsin Lauran laittamaan valmiiseen ruokapöytään. Kyllä nyt on vatsa pullollaan ja vähän enemmänkin, sorruin nimittäin pieneen heräteostokseen ja ostin riisisuklaata. Olen syönyt melkein kaiken.
Riisisuklaaseen liittyy muuan lapsuudenmuisto. Kun emme vielä olleet koulussakaan, äitimme otti pienen Tarmo-nimisen karjalaispojan päivähoitoon. Jostain syystä me inhosimme poikaparkaa ja teimme välillä hänen olonsa aika kurjaksi. Tarmossa oli kuitenkin kaksi hyvää puolta: hänellä oli rattikelkka ja äiti, joka oli töissä Hellaksella. Sitä kautta saimme aina joskus riisisuklaata, joka oli harvinaista ja ihanaa herkkua.
Juttujen kirjoittaminen jäänee sunnuntaihin. Huomenna aion käydä mökillä ja tänään en enää jaksa kirjoittaa muuta kuin tämän. Sunnuntaissa työpäivänä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Se on rauhallinen eikä houkuttele mihinkään muuhun kuin korkeintaan ulkoiluun ja sitäkin ehtii harrastamaan jos tahtoo.
Näin tänään kevään ensimmäiset leskenlehdet. Muistin, että istutin syksyllä pikkunarsissien sipuleita isoon ruukkuun ja vein kellariin. Jokohan ne uskaltaisi nostaa ulos? Jos onnistaisi, voisi saada pääsiäiseksi kukkivan ruukun porraspieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti