Kyllä nyt on hyvä mieli: olin pitkästä aikaa ratsastamassa. Vaikka pohkeenväistö sujui vain vähän sinne päin ja kevennyskin oli välillä hukassa, niin hauskaa oli kumminkin.
Elämässä on aika vähän asioita, jotka tuottavat puhdasta mielihyvää. Jos jonkun sellaisen löytää, siitä on syytä pitää kiinni. Minulle ratsastus on sitä, jollekin toiselle se voi olla vaikka kuorolaulua.
Jotain liikuntaa olisi kuitenkin hyvä harrastaa. Tässä iässä ihmisen elämäntavat alkavat jo näkyä ja tuntua ja jos ei yhtään liiku, voi tulla vaikeat oltavat. Ymmärrän kyllä, että kansakoulun karmeista liikuntatunneista voi olla mahdoton päästä yli edes kuuttakymmentä käydessä, mutta kannattaisi edes yrittää.
En tiedä millaista koulujen liikunnanopetus on nykyään, mutta miten minusta tuntuu, etteivät asiat olisi kauheasti parantuneet omista kouluajoistani? Vai tunteeko joku jonkun - ihan minkä ikäisen tahansa - joka väittäisi nauttineensa koululiikunnasta, saaneensa siitä kipinän liikuntaharrastukseen ja kaupanpäällisiksi kosolti ihania muistoja? Minulle ei ainakaan tule mieleen ketään.
Tallimatkalla kävin tankkaamassa auton, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. En ollut ihan varma, mitä bensaa minun pitäisi laittaa, joten otin 98:aa. Luulen, että Xantia on liian vanha etanoliautoksi. Vanha se on joka tapauksessa, siinä ei enää radiokaan toimi ja se on tosi kurjaa. Muuten se on palvellut uskollisesti ja siksi tuntuu petokselta sanoa, että haluaisin auton, joka veisi vähemmän bensaa ja jossa olisi parempi kuljettaa koiraa. Ja joka mielellään olisi kirkkaanpunainen, niin ettei kukaan enää voisi ajaa risteyksessä kylkeen ja selittää, ettei yhtään huomannut meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti