Andersenin saduista semantiikkaan

Päiväni suunniteltuun kulkuun tuli muutos, kun esikoinen soitti eilen ja kysyi, pääsisinkö sairastuneen lapsenlapsen seuraksi. Usein joudun kieltäytymään, mutta nyt pääsin. Pakkasin isoäititarvikkeet - sukankutimen ja satukirjan - sekä kannettavan mukaani ja ajoin Sauvoon.

Satukirja on minulle rakas Andersenin Satukirja jonka olen saanut kahdeksanvuotiaana. Se on lievästi sanottuna luetun näköinen ja sisältää  Andersenin sadut alkuperäisinä, lyhentämättöminä versioina. Sääli niitä lapsia, jotka joutuvat tyytymään muutaman lauseen lyhennelmiin vaikkapa Pienestä Merenneidosta, joka oikeasti on 32 sivua pitkä.

Potilaana ollut tyttärentytär on jo vähän toisella kymmenellä, mutta antaa mamman edelleen lukea ääneen. Istuin mukavasti koirat jaloissani ja luin lempisatuni Keisarin uudet vaatteet, tytön valinnan Ison Niilon ja Pikku Niilon ja vielä kaupan päälle Lumiukon.

Pieni koira on Vilma. Vasemmalla näkyvä valkoinen karvakasa on noin 80-kiloinen laumanvartija Otso, joka välillä luulee olevansa minun poikaystäväni. Villasukat ja jalat niiden sisällä kuuluvat minulle.

Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, jo iltapäivällä minun oli lähdettävä, jotta ehtisin yliopistolle viideksi. Jätin auton kotiin ja otin pyörän, vaikka en ehtinytkään pumpata kumeihin ilmaa. Ne ovat niin epäilyttävän tyhjät, että mahtavatko olla ehjiäkään?

Ja nyt olen tavannut uudet opiskelukaverini ja istunut ensimmäisellä luennolla. Siellä käytiin läpi opintojen rakenne ja esittäydyttiin, eipä juuri muuta. Kuulin, että tämänkin ryhmän perustaminen oli vaakalaudalla vielä viime viikolla, ilmoittautuneita oli ollut niin vähän. Jostain niitä sitten oli alkuviikolla kaivettu, sillä tänään opettajan listassa oli parinkymmenen ihmisen nimet. Lähes kaikki taisivat olla paikalla.

Ryhmässä on kaksi nuorta miestä, loput ovat eri-ikäisiä naisia. Luulen, että olen vanhin, mutta en ole ihan varma siitä. Taidan kuitenkin olla ryhmän tuorein ylioppilas, sillä kukaan muu ei kertonut kirjoittaneensa viime vuonna. Mukana on ainakin kaksi pienten lasten äitiä, toisella on puolivuotias vauva ja toisella vuoden ikäiset kaksoset. Ryhmässä on ainakin kolme eri alojen opettajaa, jotka haluavat laajentaa repertuaariaan suomen kieleen. Sitten on kaksi nuorta naista, jotka hakivat kotimaiseen kirjallisuuteen kuten minäkin eivätkä päässeet, ilmoittautuivat avoimeen yliopistoon kotimaisen kirjallisuuden perusopintoihin kuten minäkin ja kun se peruttiin, päätyivät suomen kieleen. Aika monella päämääränä tuntui olevan opettajan ura.

Avoimessa yliopistossa voi suorittaa vain suomen kielen perusopinnot. Jos haluaa eteenpäin, on pyrittävä normaalisti pääsykokeen kautta aineopiskelijaksi.

Luento pidettiin yliopiston päärakennuksessa Yliopistonmäellä. Kun lähdin kotiin, pihalla oli paljon uusia opiskelijoita juhlimassa kastajaisia. Ensimmäiset kaljatölkit oli jo heitetty suihkulähteeseen, ensimmäinen opiskelijakin oli jo käynyt siellä virkistäytymässä ja vähän kauempana reittini varrella ensimmäinen haalaripukuinen oli keventämässä rakkoaan rappujen juuressa.
Ajoin kauniin Turun Tuomiokirkon ohi ja jokirantaa pitkin kotiin Ruusupensaan taakse. Matkan varrella näin useita opiskelijaryhmiä mukavasti nousuhumalassa. Ei yhtään käynyt kateeksi.

Matka kaupungin halki kesti pyörällä 20 minuuttia. Polkupyörä on ihan ehdoton väline kaupungissa. Harmi, kun pian tulee liukasta.

Mitä minä tänään opin?

Fonologia, morfologia, syntaksi ja semantiikka ovat kielen rakennetasoja.

Siitä se sitten lähtee.