Eilen ei tullut päivitystä, sillä olin ystäväni mökillä saaristossa, Korppoossa. En edes muista, kuinka monta vuotta viime käynnistä on kulunut. Minua on kutsuttu sinne joka vuosi ja nyt päätin, että on korkea aika mennä. Pian ei enää kysytäkään.
Mökki on ihanalla paikalla kallioniemen kärjessä. Merta saa ihailla ruokapöydästä, jossa muuten nautimme sellaisia herkkuja kuten fasaaninrintaa ja hirvenlihapihvejä. Koko perhe metsästää, isäntä innokkaimpana ja yöni vietinkin täytettyjen sarvipäiden keskellä. Mutta hiljaista väkeä ne olivat ja nukuin ihan hyvin.
Tänään lähdimme kävelylle. Teimme emännän kahdeksan kilometrin mittaisen vakiolenkin. Yleensä hän taittaa sen aamutuimaan juosten, viimeksi seitsemän kertaa peräkkäin. Olin myötätuntoinen, mutta en varsinaisesti pahoillani, vaikka hänellä tällä kertaa oli jalka sen verran kipeänä, että oli parempi kävellä ja tyytyä kertakiertoon.
Lähdimme siis syksyiseen metsään emmekä älynneet ottaa minkäänlaisia astioita mukaan. Emme päässeet pitkällekään, kun ensimmäiset kanttarellit helottivat polun varressa. Ensin otimme niitä sen verran kuin kouriimme mahtui, mutta kun ei enää mahtunut, pistimme ne minun takkini huppuun. Se onkin mainio kantoväline. Ja takki olisi pitänyt joka tapauksessa pestä kohta.
Saaristossa on kaunista ja Korppoo on jostain syystä aina ollut yksi sympaattisimmista paikoista, jotka tiedän. Ehkä se johtuu siitä, että äitini oli ennen naimisiinmenoaan kotiapulaisena korppoolaisella merikapteenilla ja hän kertoi aina hauskoja juttuja noilta ajoilta.
Saaristossa on paljon kauniita, vanhoja taloja.
Olipa mukava käydä! Olen niin huono lähtemään minnekään että itseäkin ihmetyttää, kuinka hauskaa se kuitenkin aina on.
Ja vanhoja ystäviä ei voita mikään. Naisten kesken tulee puitua elämää joka kantilta ja vaihdettua ihan käytännön neuvojakin joilla arkielämä helpottuu. Kuten esimerkiksi tämä, jonka tänään sain:
- Kun teeveden keittää jo illalla, ei tarvitse aamulla kuin lämmittää.
Ihana reissu sulla ollut. Minäkin olen monesti "laiska lähtemään", mutta sitten aina kun lähden johonkin niin se onkin tosi kivaa. Vanhempani eivät vieläkään voi uskoa että olen muuttumassa kotihiireksi kun he muistavat minut sellaisena että koko ajan piti olla menossa...:) Hyvä keksintö kerätä sieniä huppuun, käyttöönhän noita vaatteita ostetaan.
VastaaPoista