Jatimme Rion viimeisen kerran taaksemme ja sen kunniaksi 12. kannella pidettiin asken pienet sail-away-partyt. Sinne oli kutsuttu kaikki laivan upseerit ja herrasmiehet ja mukana seilaavat vaimot. Istuimme laivan takaosassa, kannella, joka normaalisti on varattu teini-ikaisille ja julistettu alkoholivapaaksi alueeksi. Nyt se ei ollut sita, silla tarjolla oli viinia ja olutta ja vahan syotavaakin.
Kavin paivalla kaupungilla. Olin yksin, silla Raine ei paassyt ja Cel halusi kayda museossa. Han on yrittanyt kayda museossa jo kolme kertaa aikaisemmin, mutta se on aina ollut kiinni. Niin se oli tanaankin ja museon sijaan han kavi kasvitieteellisessa puutarhassa. Mina taas halusin menna ostamaan viimeisia tuliaisia ja sita varten suunnistin sivukatujen markkina-alueelle. Kulutin siella nelisen tuntia, enka talla kertaa edes eksynyt. En pahasti, vahan vain, kun lahdin jostain kaupasta vaaraan suuntaan. Olin onneksi ottanut maamerkikseni yhden korkean, tylsannakoisen rakennuksen ja sen avulla loysin helposti takaisin.
Tuliaisten ostaminen on hauskaa, mutta vaikeaa. Haluan tuoda kaikille perheenjasenille jotain, silla minusta on itsestaan selvaa, etta jos yleensa ostetaan tuliaisia, niita ostetaan kaikille saman verran. Tama ehdottoman tasajaon vaatimus on varmasti iskostettu syvalle kaikkiin, joilla on lapsuudenkodissaan ollut sisaruksia.
Nyt tuliaiset alkavat olla koossa. Ne ovat pienia ja vaatimattomia (tiedoksi, kotivaki!), silla minulla on edelleen vain se yksi matkalaukku.
Riossa oli tanaan 32 astetta lamminta. Neljan tunnin kavely ilman lepotaukoja otti voimille. Laheskaan kaikissa kaupoissa ei ollut ilmastointia, mutta niissa, joissa oli, oli mukava viettaa enemmankin aikaa.Vaikka mukanani oli kamera kuten aina on, en ottanut kuin pari kuvaa. Toinen tulee tassa: otin sen siksi, etta etualan alimmaisessa laatikossa oleva kissa on oikea. Se ei ollut myytavana.
Kuljin myos elainkaupan ohi. Se oli kirjaimellisesti elainkauppa. Myytavana oli koiran- ja kissanpentuja ja tavattoman kauniita, varikkaita lintuja. En ottanut niista kuvaa, vaikka seisoinkin melkoisen tovin hakkien vieressa saalimassa elaimia. Noissa elainkaupoissa ei taatusti kysella, millaisiin koteihin elaimet paatyvat, ne myydaan ensimmaiselle, joka haluaa ostaa.
Hakkilinnut ovat aina olleet minulle arka paikka. En ollenkaan ymmarra, miksi joku haluaa pitaa niita kotonaan. Linnun paikka ei ole hakissa, sen kuuluu saada lentaa vapaana. Minusta lintu hakissa on kuin vangittu sielu.
Kun kavelin pitkin paakatua takaisin laivaan, osuin todistamaan pienta valikohtausta. Nain, miten muuan mies juoksi kadun yli ja ihmiset huusivat. Akkinainen veti siita tietysti sen johtopaatoksen, etta oli tapahtunut ryosto, mutta todellisuudessa kadun yli kiirehtinyt mies oli pudottanut kannykkansa ja ihmiset huusivat hanen peraansa, jotta han huomaisi asian. Mies kaantyikin ja palasi hakemaan omaisuutensa.
Viimeinen nakyma Riosta oli pilvien reunustama kaupunki. Taalla ei ole kertaakaan ollut niin selkeaa, etta kaupungin tunnetuimmat maamerkit, Kristus-patsas ja Sokeritoppavuori, olisivat nakyneet kirkkaasti. Tallakin kertaa Kristus pysytteli pilvien keskella.
Miehistolle tuli eilen maarays, jonka mukaan he eivat saa enaa ostaa mitaan laivan kaupoista. Eivat ennen Teneriffaa. Brasilialaiset matkustajat ovat tehneet ostoksia niin uutterasti, etta tavarat alkavat olla vahissa ja taydennysta tulee vasta Teneriffalla. Se, mita on jaljella, jatetaan matkustajille.
Harmi laivayhtiolle, silla nyt olisi ollut tilaisuus tehda hyvaa tulosta kun tuntuu olevan maksukykyisia asiakkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti