Ostimme ennen joulua uuden sängyn ja silloin jo sanoin, että se tarvitsee uuden päiväpeiton. Nyt sen tekeminen on merkittävästi edistynyt, sillä kävin tänään ostamassa kankaat.
Ensin kävin kuitenkin kirjastossa lainaamassa tilkkutyökirjan. Ei niin, ettenkö olisi niitä tehnyt, tilkkupeittoja. Olen tehnyt montakin, mutta vain yksinkertaisia, nopeasti syntyviä malleja. Olen kärsimätön ja aina jossain vaiheessa työtä tulee mitä-sillä-niin-väliä-on -olo ja siksi kaikki peitot ovat jollakin tapaa kakkoslaatua. Jos ei muuten, niin huolimattomat tikkaukset vetävät reunat kieroon.
Tällä kertaa kaikki tulee olemaan taas kerran paremmin.
Kankaat on ostettu Turun Eurokankaasta ja siitä pienestä kangasliikkeesta, joka on Ra-Ken vieressä Yliopistonkadulla. En muista kaupan nimea, mutta siellä on paljon hyviä tilkkutyökankaita kohtuuhintaan. Myyjä tosin varoitti, että puuvillan hinta on noussut ja uudet kankaat tulevat olemaan jopa 80 prosenttia nykyista kalliimpia.Sama koskee myös vaatteita.
Näistä olisi nyt tarkoitus se peitto tehdä. Mallia en ole vielä päättänyt. Minulla ei ole mitään erityisiä tilkkutyöhön tarkoitettuja työkaluja kuten leikkureita, olen aina leikannut tilkut yksitellen saksilla sen jälkeen, kun olen ensin piirtänyt ne kankaan nurjalle puolelle. Se on toiminut kohtuullisen hyvin, kun on tarkkana.
Kerron työn edistymisestä täällä.
Muuten Suomen arkeen palaaminen sujuu hitaasti. Minuun on iskenyt kauhea väsymys, tuntuu, että osa aivoista on vaipunut lähes koomaan. Väsymyksestä huolimatta olen nukkunut huonosti, mikä on varsin epätavallista.
Osa tästä väsymyksestä johtuu varmasti rajusta hiilihydraattihyökkäyksestä, jonka olen saanut aikaan ahmimalla keitettyjä perunoita ja ruisleipää, herkkuja, joista laivalla saattoi vain uneksia. Tuhoisa yhdistelmä on täydentynyt lakritsalla, jota olen pihistänyt Lauran keittiön kaappiin unohtuneesta karkkilaatikosta. Tiedän, että kerjään vaikeuksia, mutta juuri nyt en mahda syömähimoilleni mitään.
Syömähimoista puheen ollen: unohdin tänään maksamakkaran kauppaan. Kankaanostoreissulla päätin, että kävelen kotiin Siwan kautta ja ostan tuoretta ruisleipää ja maksamakkaraa. Oikein hekumoin ajatuksella, miten sitten kotona laitan sitä maksamakkaraa reilusti leivän päälle ja nautin. Ja sitten kotiin päästyäni huomasin, että olin kyllä ostanut makkaran, mutta en ottanut sitä mukaani.
Mikä siinä sitten muu auttoi kuin lähteä takaisin Siwaan. Otin kuitinkin mukaan varmuuden vuoksi.
Myyjä kassalla oli vaihtunut.
- Onkohan tänne jäänyt maksamakkara, minä kysyin.
- En minä vaan tiedä, ei minun aikanani ainakaan, myyjä sanoi ja jatkoi työtään.
- Niin kun minä kävin täällä hetki sitten ja ostin maksamakkaran eikä sitä ollutkaan missään ja minulla on kyllä kuittikin, selittelin siinä ovensuussa kuittiani heilutellen.
- Katotaan vihosta, kyllästyneen näköinen myyjä sanoi ja otti tiskin alta vihon. Hän selasi sitä hetken.
- On täällä. Jäänyt herkkumaksamakkara, hän sitten ilmoitti.
Niin minä sain maksamakkarani takaisin ja kiikutin sen tyytyväisenä kotiin.
Mutta arvatkaa mitä juuri nyt tajusin?
Olen unohtanut syödä sitä.
Huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti