No, silloin se nyt kumminkin avataan. Minulla oli eilisen kaupunkiretken jalkeen kova nalka ja olin ravintolan oven takana toiveikkaana jo seitsemalta. En viitsinyt enaa menna takaisin hyttiin odottamaan ovien aukeamista ja niinpa kiipesin yhden kannen ylos kylpylaosastolle ja tilasin itselleni taksi aamuksi kampaajan. Olin suunnitellut sita jo monta paivaa, alkoi nimittain juurikasvu olla hairitsevan nakyvaa.
Vieraalla kampaajalla kayminen on iso juttu: viimeiset reilut 20 vuotta minun hiuksistani on huolehtinut parturi-kampaamo Ellinooran Tuula eika kukaan muu. Ei ole ollut syyta vaihtaa. Tanaan sitten antauduin ruotsalais-etelaafrikkalaisen Devonan kasiin.
Kampaamossa ja koko hoitolapuolella oli kovasti hiljaista. Devona kertoi, etta varsinkin nyt Brasiliassa asiakkaita on ollut hyvin vahan. Joku tyontekijoista oli jopa niin kyllastynyt toimettomuuteen, etta lahti laivasta kokonaan pois. Devona oli ensimmaisella pestillaan, eika enaa aio tulla toista kertaa. Han asuu Etela-Afrikassa lahella Johannesburgia missa hanella on kaksi hevosta ja koiria. Ymmarran hyvin, ettei nuorta naista huvita olla sidottuna laivaan, jossa kampaajien pesti kestaa yhdeksan kuukautta kerrallaan.
Hiusten varjays ja leikkaus sujui hyvin (vaikka Tuula leikkaakin paremmin) ja maksoi 128 dollaria eli noin 91 euroa. Siita 15 dollaria on tippia eli Devonan palkkaa. Oletan, etta hanellakin on pieni pohjapalkka, mutta paaosa tuloista muodostunee tipeista. Ei mikaan ihme, jos joku lahtee pois, kun ei ole toita.
Lupasin eilen kuvan Copacabanan rannalta. Tassa, olkaa hyva. Aalto on juuri kastellut minun housuni polviin saakka.
Viisi kilometria pitka Copacabana lienee maailman tunnetuin hiekkaranta? Onhan se iso ja onhan siella hiekkaa, mutta tavallinen ranta se silti on. Ei se ole mitenkaan haikaisevan kaunis, vesi ei ole ihmeellisen kirkasta ja rantaa eivat reunusta ihanat palmupuut tai muut viheriot vaan vilkkaasti liikennoity katu ja korkeat talot, joista useimmat lienevat hotelleja. Aallot ovat kaiken lisaksi niin voimakkaita, etten mina ainakaan uskaltaisi menna uimaan.
Copacabana on taas yksi esimerkki siita, miten tullaan kuuluisiksi ja erityisiksi, kun ollaan isoja. Ihan kuin tama laiva. Me olemme joka satamassa kaikkein suurin laiva ja heratamme paljon huomiota. Aina kun lahdemme pois, ymparillamme parveilee pienia veneita, joissa ihmiset huiskuttavat ja huutavat ja viheltavat ja valokuvaavat.
Yha enemman alan kallistua siihen, etta pieni on kaunista.
Mutta nyt minun pitaa lahtea vaihtamaan korttia. Aivan oikein, tanaan ei ole korttienvaihtopaiva, mutta minun korttini ei toimi ja jos aion menna huomenna Salvadorissa ulos, tarvitsen uuden kortin. Sen saaminen olikin viimeksi niin helppoa, ettei se voinut olla totta eika siis oikeasti ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti