Katselen usein tuota kuvaa ja ajattelen, että juuri niin, niin se on. Jos kovasti haluaa, pystyy melkein mihin tahansa.
Tänään on sellainen päivä, jolloin paljon hyviä aikeita ja päätöksiä on odottamassa täytäntöönpanoa. Tällä kertaa se ei kosketa minua, mutta joskus olen tehnyt hyvinkin tarkkoja suunnitelmia ja asettanut tavoitteita uudelle vuodelle. Monena vuotena tapanani oli vuoden vaihtuessa kirjoittaa itselleni arvio menneestä vuodesta ja listata seuraavan vuoden tavoitteet. Enimmäkseen arviot ja suunnitelmat koskivat kirjoittamista; kuinka hyvin olin saavuttanut menneen vuoden kirjoittamistavoitteeni ja kuinka paljon enemmän pitäisi seuraavan vuoden aikana kirjoittaa ja minne. Aina piti tehdä enemmän ja paremmin.
Jos nyt tekisin itselleni tavoitelistan, se sisältäisi varmaan tavoitteita opiskelun ja liikunnan suhteen. Molempia tietenkin pitäisi harjoittaa enemmän ja paremmin.
Hohhoijaa.
En ole ikinä saavuttanut mitään valtavan loistokasta ja hurjan arvostettua, mutta joitain pieniä juttuja sentään. Se, minkä näistä olen oppinut on se, että kun päätös jostain asiasta on tehty, se pitää muuttaa toiminnaksi saman tien. On mukava helliä ajatusta uuden kielen tai jonkun muun taidon oppimisesta ja ajatella, että opinnot alkavat hetimiten. Siis jo huomenna. Mutta huomenna ei enää huvitakaan tai tulee joku este ja asia siirtyy ja siirtyy.
Itseäni on ainakin auttanut se, että mietin, mitä olisin jo saanut aikaan, jos olisin aloittanut vuosi sitten.
Ei ihminen kuitenkaan ihan kaikkeen pysty. Juuri tänään olen monta kertaa ajatellut, etten opi lauseoppia enkä edes ymmärrä, kuinka sitä pitäisi yrittää opiskella. Keittiön pöytä on täynnä kirjoja, vihkoja, monisteita ja muistilappujani ja olen istunut niiden parissa monta tuntia. Mitä enemmän luen, sitä suurempi sekamelska päässäni on ja sekin pelkkää läpiajoa: en opi mitään.
Välillä rauhoittelin päätäni, kudoin sukkaa ja kuuntelin radiota. Sunnuntain Kansan Radio oli tänään kerännyt erikoisen paljon erikoisia ihmisiä kertomaan huolistaan. Yksi heistä oli mies, joka kertoi, että hänellä on jo pitkän aikaa ollut maakuntalehdessä joka tiistai ja torstai ilmoitus Henkilökohtaista-palstalla. Siinä hän ilmoittaa etsivänsä naisseuraa. Ilmoitusteksti - jonka mies luki - on aina lähes sama, joskin aikojen kuluessa hän on vähän parannellut sitä.
- Mutta sitä siis ihmettelen, että enää naisilta ei tule kirjeitä, vaikka ilmoituksesta on tullut paljon parempi, mies sanoi.
Minä jotenkin ymmärrän niitä naisia, jotka eivät kirjoita tälle ilmoittajalle. Hyvinkin ymmärrän.
Tapaus taitaa täyttää paradoksin tunnusmerkit? Näennäisesti looginen tai epälooginen. Mitä enemmän yrittää, sitä kauemmas tavoite karkaa.
Joku voisi tietysti kertoa tuolle miehelle, että jos hän harventaisi ilmoittelutahtiaan huomattavasti, joskus vielä voisi tärpätä.
Minulle tulee kirjoituksestasi mielee Batesin Oi ihana toukokuu -kirjasarjan Pappa Larkin, jonka jakelemien elämänviisauksien joukossa oli yksi tämän tapainen: Jos haluat omenan, niin ojenna kätesi ja ota se. Luin tämän kohdan myöhään illalla sängyssä sinä keväänä, kun olin valmistumassa erityisopettajaksi. Olin ollut todella pitkään samassa työpaikassa, mutta halusin jonkinlaista muutosta. Tuo satunnainen lausahdus havahdutti minut siinä määrin, että siitä paikasta tein päätöksen työpaikan vaihdosta - silläkin uhalla, että joutuisin tyytymään määräaikaisuuteen ja jättämään virkani. No sillä tiellä ollaan ja olen ratkaisuuni tyytyväinen.
VastaaPoistaLiittyiköhän tämä vuodatus mitenkään sinun ajatuksiisi?
Terhi: liittyy hyvinkin. Noin yksinkertaista se parhaimmillaan on, joskin usein omenan tavoittamiseen tarvitaan muutakin kuin pelkkä käden ojentaminen.
VastaaPoista