Noin 420 000 asukkaan Kap Verde on itsenainen Afrikan valtio 450 kilometrin paassa Lansi-Afrikan rannikolta. Portugalilaiset asuttivat sen 1400-luvulla ja pian sen jalkeen saarista tuli orjakaupan keskus. Nykyiset asukkaat ovatkin enimmakseen entisten orjien ja portugalilaisten jalkelaisia.
Olin kuvitellut olevani aamulla varhain valppaana ulkona tahystamassa, mutta kun herasin, kello naytti ennatyksellisesti yhdeksaa! Siihen on kaksi syyta: me siirsimme taas eilen kelloja tunnilla eteenpain ja toiseksi nukuin viime yon hirvean huonosti. Siihen puolestaan on vain yksi syy, olimme illalla syomassa laivan italialaisravintolassa Portofinossa. Konepaallikko kutsui meidat ja muutaman muun sinne ja soimme hyvin, pitkan kaavan mukaan ja ehdottomasti liian myohaan.
Kerrankin en valita ruoasta. Se oli tosi hyvaa. Soin aluksi minestronekeittoa, sitten lampaankyljyksia ja lopuksi kokoelman erilaisia pienia jalkiruokia. Kun kaikki tama ja pari lasi viinia etsiskeli paikkaansa minun vatsassani kaiken yota niin ihmekos, ettei nukuttanut.
Olen muuten elanyt siina uskossa, etta minestronekeitto on aina punaista. Se minestrone, jota syon Suomessa on punaista. Se, mita myydaan pussissa. Eilinen oli kirkasta. Ihmettelin asiaa aamukahvilla Celille ja han sanoi, etta kirkasta sen kuuluukin olla. Vaikka Cel on ranskalainen, han asuu Italiassa ja on naimisissa italialaisen miehen kanssa joten han taitaa tietaa, mista puhuu.
- Meilla kalakeitto on aina punaista, han sanoi. Niin myos Ranskassa. Siihen laitetaan aina tomaattia tai paprikaa.
Omaan minestroneensa Cel laittaa erilaisia vihanneksia, papuja ja vahan pastaa. Eilen pohdimme pitkaan pastan keittamista. Mina keitan sita aina summamutikassa, mieluummin paljon, ettei kukaan jaa nalkaiseksi ja laitan ajastimen kertomaan, milloin se on valmista. Taysjyvabarilla valmistuu kahdeksassa minuutissa.
Cel taas kysyy jokaiselta ruokailijalta erikseen, kuinka paljon nama ovat aikeissa syoda ja keittaa sitten sen verran. Mitaan ei koskaan mene hukkaan. Ajastinta han ei kayta, han tarkkailee pastan kypsymista kokeilemalla. Ja poytaseurue odottaa pastan kypsymista, pasta ei koskaan odota ketaan.
Pitkaksi venahtaneen aamun jalkeen paiva on kulunut huilaillessa. Asken kavin juomassa iltapaivakahvit promenadikahvilassa. Tai oikeasti otin mukillisen kahvia ja join sen alemman kannen tyhjassa baarissa, promenadikahvila kun oli ihan taynna. Kuvan keskiosassa nakyva jono menee sinne. Aamuisin kahvila on ihan tyhja, usein olemme Celin kanssa olleet ainoat asiakkaat. Vahan ennen viitta viimeistaan jono alkaa olla pitka ja viiden ja kuuden valilla en viitsi edes kayda yrittamassa sinne.
Huomenna pakataan, palautetaan lainattuja kirjoja ja lehtia ja heitetaan hyvasteja. Nyt alan kerailla tarpeettomia papereita ja pistan ne roskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti