sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Myöhäiset istutukset

Täksi kesäksi itselleni asettamani tavoitteet alkavat täyttyä, kun pitkän perennapenkin uudistaminenkin on loppusuoralla.




Tänään iltapäivällä näytti tältä.

Kaivoin penkistä ylös kaiken muun paitsi hyvältä ystävältäni saamani Sarah Bernhardt -pionin (yläkuvassa etualalla) sekä toisen pionin, joka on ilmestynyt penkkiin ties mistä. Sen kohtaloa en ole vielä päättänyt.

Penkin uudistaminen lähti tarpeesta saada Sarahille lisää tilaa, se oli jäänyt niin pahasti erilaisten kurjenpolvien saartamaksi. Niin paljon kuin pidänkin kurjenpolvista, tähän uuteen penkkiin niitä ei taida tulla yhtään. Aloitin jo istuttamisen ja valitsin vanhoista kasveista vain loistosalviaa, pikkusydämiä, kuunliljoja ja syysleimuja. Karsin tosi rankalla kädellä entiseen verrattuna; viimeksi tavoitteenani oli Cottage Garden -tyyppinen hallittu sekamelska, mutta sain aikaan vain sekamelskan. Nyt tehdään siistiä ja säntillistä... reunat ovat hienot, eikö?

Uudistusprojektini ei sentään ole tullut kalliiksi. Olen ostanut vain multaa, 24 säkillistä, mikä on maksanut vähän yli 60 euroa. Kaikki on tietysti suhteellista.

Aion viipyä maalla torstaihin saakka. Minulla on ensi viikolla tällä suunnalla monta jutuntekoa, joten on kätevää jäädä tänne. Pyysin yliopistolla opettajaltamme, että saisin tiistain luentomateriaalit sähköpostissa, näin minun ei tarvitse ajaa pimeällä edestakaisin Laitilan ja Turun väliä. Torstain luennolle yritän ehtiä, luulen, että on hyvä olla paikan päällä mahdollisimman paljon.

Mutta nyt menen saunaan ja sitten katson ensimmäisen jakson uutta kotimaista Moskaa. Odotan tosi paljon tuolta juorulehden toimitukseen sijoittuvasta sarjasta. Mukavaa ehtoota vain kaikille muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti