Vanhat ystävät muistoissani

Vanhoja kuvia selatessani törmäsin tähän parivaljakkoon.

Nämä ystävykset ovat Vappu-kani ja Muru-koira. Muru tuli meille ensin ja alkoi olla jo vähän vanha siinä vaiheessa, kun otimme Vapun, jonka piti olla tyttö, mutta joka olikin poika.

 Nuorena Muru oli valtavan villi ja kova tekemään pahojaan. Vuosien myötä se tasoittui. Se oppi myös tulemaan toimeen erilaisten pikkulemmikkien kanssa, sillä ennen Vappua meillä oli jo ollut marsu, gerbiilejä ja hiiriä. Niihin kaikkiin koira suhtautui kärsivällisesti ja lempeästi.

Vapun kanssa Murulla oli aivan erityinen suhde, jonka tahdin määräsi kani. Kun kani halusi leikkiä, se rummutti takajalkojaan koiran kuonon edessä ja jos se ei auttanut, Vappu hyppäsi koiran päälle istumaan. Joskus Muru oli selvästi vaivaantunut Vapun leikkiinkutsuista, sillä harmaantunut koiravanhus olisi mieluiten vain lepäillyt.

Kerran sattui hauska tapaus. Olimme koko perhe maalla, eläimet tietysti mukana. Kuopus oli pihalla leikkimässä kanin kanssa ja yhtäkkiä sieltä kuului kova parkuna. Samassa tyttö säntäsi keittiöön, jossa minä olin laittamassa ruokaa.

- Vappu karkasi! lapsi parkui. Näin oli tosiaan käynyt, kani oli ponkaissut tyttären sylistä ja painellut tiehensä.

Juoksin ulos ja näin parahiksi, miten kanin pyöreä takapuoli töpöhäntineen pomppi kiivasta tahtia tietä pitkin kohti kylää. Otin pari askelta sen perään aamutossut jalassa ja esiliina edessäni mutta tajusin samantien, että kanin saaminen juosten kiinni on kuolleena syntynyt ajatus paitsi jos sattuu olemaan vinttikoira.

Mikä siis avuksi? Lapsi parkui, kani loittoni ja katastrofi suureni hetki hetkeltä. En keksinyt muuta kuin pyytää koiraa apuun. Muru makaili pihalla auringossa ja katseli ihmeissään meidän kasvavaa epätoivoamme.

- Mene, Muru, hakemaan Vappu kotiin, sanoin koiralle ja viittoilin kanin perään.

Muru nousi ja lähti kuuliaisesti hölkkäämään toivottuun suuntaan. Me menimme perässä ja näimme, miten koira saavutti kanin ja meni ohi. Käskin koiran odottaa ja se jäi seisomaan paikoilleen. Siihen pysähtyi myös kani.

- Ja nyt menette takaisin kotiin, minä sanoin. Muru lähti palaamaan jälkiään takaisin ja niin lähti myös Vappu. Kaverukset taivalsivat perätysten kotipihalle ja siellä saimme Vapun taas kiinni ja takaisin häkkiin.

 

Muru oli meillä kaksitoista vuotta. Alun perin se oli kodinvaihtaja joka annettiin pois pitovaikeuksien takia.

Muru kärsi toistuvasti valeraskauksista ja vanhemmiten sille tuli kasvaimia. Vähitellen koiran voimat hiipuivat  ja se vietti suurimman osan ajastaan uneksimalla.

Lemmikin omistajan raskain päätös on päätös luopua. Kun se päivä tuli tunsin, etten mitenkään voisi tehdä sitä ja tiesin myös, ettei sitä voi tehdä kukaan muu kuin minä. Uskollisen ystävän oikeus on olla tutun ihmisen seurassa loppuun saakka.

Murun elämä päättyi tammikuussa. Minä ajattelin, että meille ei enää ikinä oteta koiraa, en enää koskaan halua olla niin murheellinen kuin silloin.
Ja toukokuussa meille muutti Nonna.