Kasseja, pusseja ja unohtuneita tavaroita

Olen tainnut jo useamman kerran julistaa kesän päättyneeksi ja sitten kuitenkin jatkanut sitä. Mutta nyt se on ohi. Ohi on. On.


Laitoimme Rainen kanssa Vanhan Maatilan talvikuntoon. Tyhjensimme vesitynnyrit, jääkaapin ja kesäkukkapurkit. Viimeiseksi istutin kukkasipuleista puolen tunnin hätäistutuksen; niistä, joista piti tulla tosi näyttävä silmänilo ensi kevääksi. Nyt kasasin kottikärryllisen multaa kasvimaan laidalle, ladoin sipulit siihen ja toin pari kuormaa multaa päälle.


Saunoimme eilen viimeisen kerran tänä vuonna pihasaunassa. Valaisin saunahetkeä ripustamalla viereiseen omenapuuhun lyhtyjä. Ne näyttivät kauniilta pimeän keskellä, melkein kirkkaan tähtitaivaan alla.

Mutta aamulla kynttilät olivat jo sammuneet.

 
Pakkasimme kassit - niitä oli taas monta - ja sitten huristelimme komeasti kahdella autolla peräkanaa Turkuun. Tulimme maalle eilen eri aikaan, siksi tämä eriseuraisuus.
Pääsimme kotiin Ruusupensaan taakse ja Raine sai tuskin kengät jalastaan kun hän huomasi, että silmälasit olivat unohtuneet maalle. Hänen oli pakko lähteä saman tien takaisin Laitilaan, ilman silmälaseja hän ei voi lähteä töihin ja sinne on lähdettävä taas ylihuomenna.

Kun Raine oli mennyt, minä huomasin, että kotiavaimeni olivat jääneet maalle. En lähtenyt takaisin, enkä yrittänyt soittaa miehen perään, sillä hänellä ei juuri koskaan ole puhelinta mukanaan. Olkoot avaimet siellä, haen kun ehdin. 

Joskus, aika useinkin, tämä edestakaisin ajaminen ja kassien kanniskelu kyllästyttää. Välillä tosi paljon ja silloin mieli on avoin houkutteleville, vaihtoehtoisille ratkaisuille.
Hmmm... Perästä kuuluu.