Eilen oli tosiaan pitkä päivä; kirjoitin aamusta yöhön, kävin vain välillä yliopistolla. Yöunet jäivät vähän turhan lyhyiksi, sillä aamulla menimme Rainen kanssa vakuutusyhtiöön neuvottelemaan uudesta vakuutussopimuksesta.
Työaikani ovat mahdollisimman epäsäännöllisiä ja toisaikaisia, joskus työtä on paljon ja joskus ei mitään, mutta se sopii minulle. En ikinä tunne, että työn tekeminen jonakin tiettynä päivänä tai vuorokaudenaikana olisi sen kummempaa kuin muulloinkaan, paitsi tietysti siinä mielessä, että yöt vietän mieluiten nukkumalla. Mutta en esimerkiksi osaa ajatella, että sunnuntai- tai iltatyöstä pitäisi saada jotain erikoiskorvausta.
Tällä pohjustin sitä, että työn kokeminen raskaaksi ei useinkaan taida johtua itse työstä vaan siitä, että työntekijä tuntee, ettei voi hallita omaa elämäänsä. On PAKKO mennä töihin ja olla siellä määrätty aika. Pakko herättää ihmisessä luonnollisesti vastarintaa - vaikka sitä ei tunnistaisikaan - ja sitä myöden ikäviä tunteita. Jos mikä tahansa työ annettaisiin ihmisen tehtäväksi saatteella, että tee kuinka ja milloin tahansa kunhan valmista tulee, työ muuttuisi hauskaksi. Aika monet taitaisivat silti mennä aamuisin työpaikoilleen ja olla siellä kutakuinkin yhtä kauan kuin nytkin, mutta ilolla, kun pakkoa ei olisi.
Tämä oli taas kyökkipsykologin viisauksia, niitä minulla riittää. Eikä tämä muuten tarkoittanut sitä, että kaikki, mitä teen, olisi aina hauskaa. Ei minulla ihan niin kivaa ole.
Vakuutusyhtiöreissun jälkeen Raine lähti asioilleen ja minä kävin Silakkamarkkinoilla.
Joskus muinoin Aurajoen rannat ovat tässä kohtaa olleet täynnä kalastajaveneitä Silakkamarkkinoiden aikaan. Nyt on tosin ollut kovia tuuliakin, jotka ovat varmaan saaneet kalastajat turvautumaan muihin kulkuneuvoihin, mutta hyvälläkin säällä veneiden määrä on ollut kovin pieni.
Läntisellä Rantakadulla sen sijaan on koju poikineen. Perjantaiaamupäivällä kojujen välissä mahtui vielä hyvin kulkemaan, mutta huomenna siellä on varmasti tungosta.
Kaunis yksityiskohta Apteekkimuseon seinustalta. Hauskoja ideoita, jotka voi helposti toteuttaa, ainakin jos on oma puutarha. Vähän oksia - nuo taitavat olla koivua - jotain varpuja, lumimarjapensaan oksia tai pihlajanmarjoja ja rautalankaa. Taidan kokeilla huomenna, kun menen maalle.
Ostin markkinoilta savustettuja ahvenia. Niiden syöminen on hidasta puuhaa, mutta sitäkin nautinnollisempaa. Nyt ahvenista ei ole enää kuin ruodot jäljellä.
Poikkesin myös kirjakaupassa. Kun tulin raikkaasta syysilmasta lämpimään kauppaan, nenäni alkoi tietysti vuotaa kuin pieni siivilä. Olin juuri upottanut klyyvarini nenäliinaan, kun myyjä lähestyi ystävällisesti hymyillen.
- Voinko olla avuksi, hän kysyi.
- Ei kiitos, minä vastasin, niistän ihan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti