Rakkaat venäläiset naapurimme

Olin sopinut yhden haastattelun aamupäiväksi. Vähän ennen kuin ehdin lähteä, haastateltavani soitti ja pahoitteli myöhästyvänsä. Ei haitannut, sillä päivän aikataulu oli väljä ja ehdin hyvin mennä vähän myöhemminkin. Lopulta siinä kävi niin, että olin itse myöhässä sovitusta ajasta. Soitin matkalta ja kerroin olevani tulossa; olen asettanut itselleni säännön, että jos olen myöhässä viisi minuuttia - ei yhtään enempää - on pysähdyttävä ja ilmoitettava asiasta. Yleensä en myöhästy.

Paikan päällä olikin aika hienoa.

Saimme haastattelun juuri ja juuri loppukevennykseen asti, kun musta taivas avasi luukkunsa ja vettä alkoi tulla raskaamman jälkeen.

Minun ei parane tässä kertoa, mihin kuvat liittyvät mutta sen verran voin sanoa, että voi olla, ettei suomalaisilla ole varaa siihen. Silloin katseet on käännettävä Venäjälle, siellähän rikkaita piisaa. Tosi huvittavaa.

Ai miksikö? No siksi, kun itse olen kuitenkin nähnyt myös sen ajan, kun Venäjälle salakuljetettiin vanhoja nailonyöpaitoja ja sukkahousuja ja myytiin niitä hotellien kerrossiivoojiille. Minäkin olen syyllistynyt tähän enkä mielestäni ollut yhtään rikollinen, sillä pitäähän naisten saada hepeneitä ja jos maailman suurin ja edistyksellisin ja mahtavin yhteiskunta ei kyennyt niitä järjestämään niin oli vain oikeus ja kohtuus että me pienen Suomen pienet  turistit tulimme apuun. 

Ensimmäisen kerran kävin silloisessa Leningradissa äitini kanssa. Äiti, muuten arka ja lainkuuliainen ihminen, osoittautui oikeaksi kovanaamaksi rikollisilla itämarkkinoilla. Huoneessamme ei ollut vessapaperia ja kun kerrospalvelija tuli koputtelemaan ovelle ja huhuilemaan "Onko myytävää", äiti karjaisi, että mitään myytävää ei näytetä ennen kuin tulee vessapaperia! Kohta päästiinkin kaupoille. Laukkumme oli pakattu niin täyteen yhdenkoon sukkahousuja, että niillä olisi normaalisti tullut toimeen vuoden tai pari.

Uutisissa kerrottiin äsken, että venäläiset käyvät nykyään ahkerasti Suomessa, mutta eivät ole oikein tyytyväisiä kauppojen valikoimiin.

Näin ovat ajat muuttuneet. Nuoret venäläiset eivät tiedä enää mitään siitä ajasta, jolloin tavallisia ruokia ja tavaroita on saanut vain suhteilla tai hyvällä onnella. Jos nyt lähtisi Pietariin kaupittelemaan sukkahousuja, saisi tuoda nolona kuormansa takaisin. Eikä siellä taida enää olla kerrospalvelijoitakaan - joiden palvelutehtävä ei sivumennen sanoen koskaan avautunut minulle, sillä rouvat eivät koskaan näyttäneet tekevän yhtään mitään.

Tänään on muuten  tosi hieno kuutamo. Ihme, jos ensi yönä ei ole pakkasta.