Ihanat naiset ja heidän suolistonsa hyvinvointi

Turussa on parhaillaan käynnissä Osaava Nainen -tapahtuma. Tämä joka syksy Turun Messukeskuksessa pidettävä kolmipäiväinen häppeningi on minun mielestäni paras messutapahtuma mitä täältä löytyy. Olin paikan päällä tänään. Sain seurakseni tyttäristäni keskimmäisen ja Marian kanssa olimme molemmat kovin tyytyväisiä messukäyntiin.


Ja kyllä ne naiset ovatkin osaavia! Toiset ovat sitten vielä vähän osaavampia ja saavat kaikkiin töihinsä jotain niin omaa, että ne tunnistaa, vaikka näkisi vain vilauksen. Niinpä tiesin heti, että alla olevan kuvan äiti on Muotikuun Jaana Varkki-Terho, vaikka näin vain kaistaleen valkoista messuyleisön selkien takaa.

Muotikuu on yksi hyvä syy käydä Turussa. Meille sieltä on ostettu Marian ylioppilasmekko (kuva alla) ja monen monet kerrat olen ihaillut liikkeen ikkunoita ja miettinyt, että jos kävisin joskus jossain, saisin tuolta hienot päällepantavat. Onhan se vähän tekosyy ja oikeampi syy on se, että olen nuuka kuin Koskelan Jussi, mutta toisaalta: eipä tässä Turun ja Laitilan väliä kulkiessa niin erinomaisia kamppeita tarvitakaan. Töissäkään en tarvitse vaihtelua, kun yleisö vaihtuu päivittäin. Ja kun harrastuksetkin ovat enimmäkseen luontopainotteisia.

 

Kaikkea kaunista on kuitenkin kiva katsella ja sitä riittää nyt Turussa tänä viikonvaihteena.

Kävimme myös  kuuntelemassa ravintoguru Paula Heinosen luentoa. Sepäs vasta oli mielenkiintoinen! Emmekä olleet ainoat kiinnostuneet, sillä Messukeskuksen auditorio oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Ajatelkaa: luento, jossa kerrotaan suolistosta saa satoja ihmisiä istumaan toista tuntia hievahtamatta. Tiedän, että yleensä Heinosen suoliston hyvinvoinnista kertova luento kestää jopa kolme tuntia, joten tämänpäiväinen oli vain tiivistelmä.

Heinonen ei ainoastaan puhu vakuuttavasti vaan myös näyttää siltä. Hän on melkein yhtä vanha kuin minä, mutta näyttää tosi hyvältä. En minäkään mielestäni ihan pahimmasta päästä ole, mutta tuskin sentään säteilen sellaista iloa ja elinvoimaa kuin Heinonen. Ulkonäkö on tietysti tärkeä osa terapeutin uskottavuutta - kuka uskoisi sanaakaan paremman elämän opeista, jos kertoja puuskuttaisi ylipainoisena, iho kesien ja punoittaen ja ohuet hiukset rasvasta kiiltäen?

Uskon vahvasti siihen, että ihminen on sitä mitä syö. Olen aikoinaan innostunut monista parantavista ruokavalioista ja noudattanut milloin mitäkin pari päivää, ehkä peräti viikonkin. Nykyään haluan vältellä fanatismia ruoka- ja muissakin asioissa. Kaikkea kohtuudella, se lienee parasta. Mutta ei olisi yhtään hassumpaa pistellä suustaan vain sellaista ravintoa, josta tietäisi elimistön iloitsevan. Enhän minä autoonkaan tankkaa dieseliä kun se kerran on bensiiniauto.

Ruokakaupoissa vaivaa usein sellainen tunne, että niissä ei ole juuri mitään ostettavaa. Tavaraa on vaikka kuinka, purkkeja ja paketteja, mutta ei mitään ruokaa. Kuka tarvitsee sitä kaikkea, mitä meille tarjotaan?

Heinosen innostamana ostin kotimatkalla täysjyvä-auringonkukkaleipää. Pistin leivän päälle Floraa, vaikka ravintoterapeutti tuomitsee kaikki margariinit aivan mahdottomiksi. Voi on hänen mielestään parempaa, parhaimmillaan yhdistettynä kylmäpuristettuun kasviöljyyn. Sitä kokeilen, kun  Flora-purkki tulee tyhjäksi.

Ihmiset ovat kovin kiinnostuneita voimaan paremmin. Toivottavasti se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtava joukko ihmisiä voi huonosti? Ja sekin on hyvä muistaa, että vaikka olisimme kuinka siloposkisia, kirkassilmäisiä ja elinvoimaisia, loppu on kaikilla sama. Joskus minulla on vähän semmoinen epäilys että ne, jotka kiivaimmin puhuvat terveiden elintapojen puolesta ja tuomitsevat tässä asiassa muita, ovat unohtaneet tämän.