Sillä aikaa kun minä olin ulkoiluttamassa koiraa näissä hienoissa maisemissa ja hyvässä seurassa, oli Preferita lähettänyt minulle blogistaan tiukan haasteen: paljasta laukkusi sisältö!
Otan haasteen vastaan, mutta kuvia laukuistani ei tule vain siitä yksinkertaisesta syystä, että nyt laiskottaa. Sanallinen kuvailu saa riittää.
Kaikissa laukuissani, kasseissani, pussukoissani, selkärepuissani ja muissa kantamiseen soveltuvissa välineissä on yksi yhteinen tekijä: niistä löytyy nenäliina. Useita nenäliinoja. Enimmäkseen käytettyjä. Minulla on alituiseen vuotava nenä, jolle joku lääkäri antoi hienon nimenkin jota en enää muista. En siis voi mennä minnekään ilman nenäliinoja. Se on aika kiusallista. Tapaan kuitenkin työn puolesta paljon vieraita ihmisiä ja sen sijaan, että esittäytyisin tyylikkäästi ja tekisin leppoisasti tuttavuutta, on minun kaivettava nenäliina hetimiten esiin ja sitten tursk tursk vaan. Ja ne vieraat ihmiset - jos ovat hienotunteisia - katselevat siinä kohtaa pitkin seiniä.
Nenäliinojen lisäksi laukuissani on kuitteja. Ei siksi, että säästäisin niitä pitääkseni talouskirjanpitoa vaan siksi, etten saa niitä heitettyä poiskaan.
Vakiovarusteiden lisäksi laukuissani on tilanteen mukaan lompakko, kameroita, lehtiöitä, kyniä ja silmälasit.
Kerran käsilaukussani oli rotta. Ei mikään sievä kesyrotta vaan ihan tavallinen rotta. Tästä on tosin paljon aikaa, olin silloin vielä pieni tyttö.
Tarina on sellainen, että löysin kotipihaltamme puolikuolleen rotan. Se oli kai syönyt rotanmyrrkyä, mutta oli kuitenkin vielä hengissä. Olin aivan innoissani, sillä vihdoinkin saisin oman lemmikin! Äiti ei ollut suostunut hankkimaan kissaa tai koiraa tai mitään muutakaan eläintä ja minä olin jo pienenä tosi eläinrakas.
Otin siis rotan talteen ja vein sen leikkimökkiini. Jonkun ajan päästä aloin kuitenkin pelätä, että isoveljeni osuu paikalle ja käy kantelemassa äidille, että Pirkolla on rotta leikkimökissä. Tosin olin vain pieni tyttö, mutta en niin pieni, että olisin kuvitellut äidin ihastuvan tiedosta.
Olin saanut leikkiini äidin vanhan käsilaukun. Laitoin rotan sinne, suljin laukun huolellisesti ja lähdin mökistä. Suunnittelin, että jos viekas isoveljeni tulee ja haluaa tietää, miksi siinä tepastelen laukku käsivarrellani, sanon leikkiväni hienoa naista. Niinpä siis astelin kaikella hienon naisen arvokkuudella, rottalaukku kyynärtaipeessa pihan poikki, takapihalle ja siitä metsään. Vapautin rottani luontoon, kun olin varma, ettei minua enää kotoa nähtäisi.
Kiitos haasteesta, Preferita! Lähetän haasteen edelleen Mirjamille http://www.mirjaminlaulu.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti