Pitkästä aikaa pääsin hevosen selkään tänään. Välillä jo ajattelen, että minun täytyy lakata mainostamasta hevosharrastustani tuossa sivupalkin esittelyssä, kun en ikinä enää ehdi tallille.
Olin kahden tunnin maastolenkillä Jaakkolan islanninhevostallilla. Mynämäen metsissä oli vielä täysi talvi.
Oikeanpuolimmaisessa kuvassa on Mynäjoki. Aina, kun ylitämme tämän sillan ja kopsuttelemme siitä puolelta toiselle muistan vanhan sadun kolmesta kilistä ja sillan alla asuneesta sudesta vai mikä örkki siellä nyt olikaan. Se, missä sillanalustyyppi aina kysyi: "Kuka siellä kopsuttaa", muistatteko?
Minun ratsuni tänään oli islanninhevoseksi isokokoinen Höfdingi, sama heppa, jolla aloitin ratsastusharrastukseni uudelleen muutama vuosi sitten. Se on tosi vakaa ja luotettava ratsu joka ei pidä turhaa kiirettä; kuten näette, sillä ei ollut mitään tarvetta kulkea turpa edellä menijän häntäjouhissa, vaikka näillä hevosilla muuten on luja "Kaveria ei jätetä" -henki.
Jos teillä on niska-, hartia- tai selkävaivoja, niin suosittelen ratsastusta, se tekee lihaksille hyvää. Suosittelen sitä myös kaikenlaisten kolotusten, yleisen vetämättömyyden ja erityisesti pahan mielen hoitamiseen. Se parantaa ihan kaikki vaivat. Joskus se tosin saattaa tuoda jonkun uuden, kuten minulle sen rikkoontuneen luun mutta yleensä sentään ei, kunhan muistaa olla kohtuullisen varovainen.
Kyllä, passitan kaikki selkäänsä valittavat ratsastustunnille tai kampean omien hevosteni selkään ja tarjoan vielä hierontaa tai reikihoitoa siihen päälle. ;)
VastaaPoistaHevoset (ja kaikki muutkin eläimet) ovat kyllä sellaisia hyvän mielen tuojia, että ainakin miun elämä olisi paljon ankeampaa ilman niitä. Ja olisin varmaan paljon paljon äkäisempi akka ilman tallissa asuvaa laumaani. :)
Moni ihminen on sanonut, että haluaisi aloittaa ratsastuksen, mutta ei voi, kun selkä on kipeä. Juuri siksi olisi hyvä aloittaa! Tietysti voi olla jotain selkävaivoja, joille hevosen selässä rytkyminen - sitähän se ainakin aluksi on - on vahingollista, mutta luulen sentään, että sellaiset vaivat ovat aika harvinaisia.
PoistaStressinpoistoon reipas ratsastuslenkki tai tunti kentällä on ihan parasta hoitoa.
Terveisiä laumallesi!
Ihan pelkkä käynti paljaassa hevosen selässä vikellysvyön kanssa on erinomaista hierontaa. Ei kaikkien olekaan pakko "rytkyttää" vaan voi vaan kuntouttaa itseään ja mieltään ison ystävän kanssa ihan rauhalliseen tahtiin.
PoistaItselläni puhjennut reuma on aiheuttanut sen, että hyvin harvoin voin enää nykyään ratsastaa toisella hevosellani. Aika kova paikka se on, kun on hevosten selässä keikkunut ikänsä, mutta kun ei pysty niin ei. Rinsessahevosella on niin suuret liikkeet, että ne aiheuttavat minulle enemmän tuskaa kuin nautintoa. Maastolenkit käynnissä ja laukkapätkät metsätiellä sopivat miun keholle jotenkin, ravityöskentely kentällä ei ollenkaan.
Toinen tamma on niin pieniliikkeinen, että sen selkään kiipeän mieluusti terapoitumaan ja kaikkein mieluiten ilman satulaa. Tölttimäisessä ravissa kököttää kuin liimattuna ja siinä kyydissä joisi vaikka päiväkaffet samalla.
Miulla olisi oikein kutsumus ohjata selkävaivaiset ratsastuksen pariin ja tarjota heille turvallinen ja kiireetön tutustuminen hevoseen ja ratsastukseen. Ehkä sitten eläkkeellä tällaiseen on aikaa... ;)
Siinä onkin hyvä liikeidea; selkävaivaisten ratsastustunnit! Vai joko joku tarjoaa sellaisia päätoimisesti? En tiedä, kun en ole seurannut markkinoita sillä silmällä.
PoistaReuma on ikävä sairaus. Toivottavasti se pysyy sen verran kurissa, että pystyt kuitenkin jatkamaan hevosten kanssa.
En ole kyllä missään kuullut, että sellaista tarjottaisiin. Sellainen varmaan tulisi kysymykseen jonkun muun toiminnan ohessa ja vaatii luultavasti enemmän henkilökunnan panostusta kuin tavallinen ratsastustunnin järjestäminen. Meillä tällainen kyllä pienimuotoisesti varmaan toimisikin kotieläinpihatoiminnan ohessa, jos vaan vielä omilta (oikeilta) töiltään ehtisi/jaksaisi järjestää.
VastaaPoistaJos pelkkää selkää parantelemaan tuleva ei tiedä hevosista yhtikäs mitään, olisi jokaisella oltava taluttaja ja hevonenkin pitäisi olla siihen tarkoitukseen sopiva, rauhallinen ja tarpeeksi kookas ja leveäselkäinen, että siellä kydissä olisi mukava istua. Tällainen on kyllä miulla tallissa, oma rakas liinaharjainen tammani Solinda. :)
Mie yritän sitkeästi mennä eteenpäin, kuin mummo hangessa. Välillä on huonompia päiviä, mutta eläinlauma pitää kummasti liikkeessä ja mielen virkeänä. Miun on ollut vaan pakko hyväksyä, että ratsastaminen ei onnistu aina kun itse haluaisi. Onneksi molemmat hevoseni ovat jo 16-vuotiaita, eli mitään maata mullistavaa ei tapahdu, vaikka ratsastaisinkin vähemmän tai harvemmin.
Osasin odottaa (tai pelätä) että jossain vaiheessa reuma iskee minuunkin, monella lähisukulaisellani on sama reuma.
Onneksi kuitenkin kykenen normaaliin elämään, vähän hitaammassa tahdissa tosin. :)