sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Perhonen kupin laidalla


Aina kun kirjaudun blogiini, katson ensimmäiseksi tilastot: kuinka monta ihmistä on käynyt Ruusupensaan takana tänään. Muitakin tilastoja siellä on, esimerkiksi nyt huomasin, että olen kirjoittanut 401 päivitystä ja saanut 400 kommenttia. Aika tarkkaan siis kommentti per päivitys. Kiitos vaan niistä ja lisää saa mielellään tulla - se, että joku kommentoi kertoo, että joku on silloin melko varmasti myös lukenut. En järjestä mitään kilpailuja enkä arpajaisia mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut teidän ajatuksistanne eikä sitä, ettenkö ilahtuisi viesteistä.

Tänään olen haravoinut. Ajoin aamulla maalle Nonnan kanssa ja siivosin ensi töikseni kukkapenkit. Sitten haravoin pienen niittyni ja vähän muuta. Kuulostaa vaatimattomalta, mutta kulutin tähän kaikkeen kuitenkin monta tuntia ja nyt juuri tuntuu siltä, että huomenna tunnen haravoimisen lihaksissani erittäin hyvin.



Ennen kuin ruoho alkaa kunnolla kasvaa, tontilla vihertää tämä pääsiäisruohoa muistuttava kaunokainen. Sitä on vain kahdessa paikassa, mutta se muodostaa silmiinpistävän, heleänvihreän maton siellä missä sitä on. Vähän myöhemmin kasviin ilmestyy pieniä, keltaisia kukkia. Kyseessä lienee pikkukäenrieska, pienin luonnossamme esiintyvä lilja.


Päivä oli tosi lämmin, varsinkin kun teki ahkerasti töitä. Välillä istuin navetan seinustalle ja söin eväitä. Minulla oli termoskannussa hunajalla maustettua teetä ja kun istuin nauttimassa sitä auringossa jostain lensi äkkiä perhonen ja istahti kupin laidalle. Yritin saada kameran taskustani, mutta tietysti perhonen lensi pois juuri, kun onnistuin.

Vähän ikävämmän luontoelämyksen koin Vanhan Maatilan keittiössä. Menin kastelemaan kukkia (kyllä, muutama pelargoni on säilynyt hengissä talven yli) ja otin vettä ämpäristä, johon olin varta vasten kukille jättänyt sitä syksyllä. Vesikauha oli alapuolelta ällöttävän ruskean liejun peitossa ja niin oli koko ämpäri, kun katsoin sinne. Hiiri oli päättänyt päivänsä ämpärin pohjalle.

Sitä ämpäriä ei meillä enää käytetä, ei myöskään vesikauhaa. Molemmat ovat nyt roskiksessa. En ole mielestäni mikään hienohelma mitä tulee hiirenraatoihin tai muihin vastaaviin, mutta tämä oli jo liikaa.

Näin on siis kevät virallisesti avattu. Haravoidessani tein samalla suunnitelmia tulevien viikonloppujen varalle.

Päivän onnellisin taisi kuitenkin tänään olla koira. Nonna oli niin iloinen kun se pääsi juoksemaan vapaasti, että se oikein säteili. Alkukeväästä koira on aina tavattoman tottelevainenkin, tulee salamana ensimmäisestä kutsusta jos ollenkaan jättää minua näköpiiristään. Kesän mittaan se sitten rohkaistuu ja tulee niin itsevarmaksi, ettei viitsi aina totella.

Jos nyt väsyttääkin ja lihaksissa tuntuu tiedän ainakin, etten ole yksin. Tällaisena upeana kevätsunnuntaina ovat varmasti haravat suihkineet joka puolella. Vai kuinka?  

8 kommenttia:

  1. IIIIIKKK, olipa karmiva löytö..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, vieläkin oksettaa ajatella sitä. Miten ne hiiret ovatkin niin taitavia kiipeämään?

      Poista
  2. Tekstisi oli niin elävää, että itsekin tunsin auringon lämmön ja melkein maistoin hunajateen maunkin, vaikka minun termoksessani olisikin ollut maitokahvia.

    Ihmettelin, kun arvelit saavutuksiesi kuulostavan vaatimattomilta! Ehdin juuri ennen tuota lausetta äimistellä, miten tehokas ja ehtiväinen olet. Kukkapenkkien lisäksi vielä niittykin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä kun otin evääkseni teetä, olen piintynyt kahvinjuoja.

      Se niitty on ihan pieni, pelkkä niittynen.

      Poista
  3. Täällä tosella puolen Suomea ei hirveän paljon vielä haravoitavaa ole, lunta on vielä niin paljon ja tällä hetkellä tulee lisää... :/ Ainoat haravoitavat paikat meillä on tallin edusta ja väylä hevosten tarhoille, niitä olen raaputellut. Tänään aamulla yritin siivota hevosten tarhojakin, mutta maa oli niin jäinen vielä aamutuimaan, että eihän sieltä muutamaa kikkaretta enempää mitään irronnut.
    En tiedä johtuuko se miun työstä vai mistä, mutta koskaan en ole saanut mitään paikkaa kipeäksi haravoimisella. Kerran tajusin, että olin haravoinut aivan koko päivän, enkä edes ollut saanut rakkoja käsiin. :D Lantatalikko on kovettanut miun kourat niin, ettei niihin harava pysty millään. Tai sitten sen on tehnyt kirves, vasara ja moottorisaha...

    Ihanan keväisiä kuvia, täällä tuota täytyy vielä kärsivällisesti odotella tovi. Yhden perhosen olen nähnyt ja västäräkkejä on alkanut viipottaa pihalla viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallitöissä tulee käytettyä haravointilihaksia säännöllisesti, vai mitä? Tällainen tilapäisharavoija on pulassa kun yhtäkkiä alkaa reuhtoa. Mutta ihmeen vähällä pääsin, en ole ollenkaan niin kipeä kuin luulin.

      Poista
  4. Niin ja tarkoitinkin enemmän niitä oikeita töitä, hirsityömiehen/rakentajan hommia, tallityöt on vaan harrastus. ;) Aika kipeä olen joskus niistä oikeista töistä, mutta varmaan sen takia sitten mitkään kevyemmät työt ei oikein tunnukaan missään.

    Jokunen vuosi sitten kävin siivoamassa yhtä isoa koulua, siinä oli aika homma. Neliöitä muistaakseni jotain kolme tai viisi tuhatta. Mies oli kerran mukana ihan vaan seuraa pitämässä ja jossain vaiheessa sanoi, että on ihan poikki pelkästä rappusten ravaamisesta ja kävelemisestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla aika hyväkuntoinen? Hirsityöt eivät ihan kaikilta sujukaan.
      Minäkin taisin kehua liian aikaisin; niska- ja hartialihakset tulivat kipeiksi eilen.

      Poista