Mikään uusi asia vihannesten kasvattaminen kaupunkipihoilla ei ole, sitä on tehty viimeksi sota-aikana täällä Suomessakin. Silloinhan kaikki liikenevä maa käytettiin ruoan tuottamiseen.
Nyt vihanneksia ja yrttejä kasvatetaan lähinnä huvin vuoksi, mutta köyhillä alueilla myös siksi, että niitä ylipäätään saadaan. Suurkaupunkien katoilla kukoistaa vihannesmaita, parvekkeilla yrttitarhoja ja parkkipaikoilla vihertävät viljelysäkit. Yhteisomistuksessa olevia kaupunkipuutarhoja on ainakin Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Innostuisin itsekin kaupunkiviljelystä, ellei meillä olisi Vanhaa Maatilaa ja siellä ihan oikeaa viljelymaata. Ennen kesäasunnon hankkimista olin tosi innokkaasti istuttamassa tänne Portsan puutalopihallemme milloin mitäkin. En niinkään vihanneksia - vaikka niitäkin kokeilin - mutta kukkia ja pensaita. Etsin muutamia vanhoja kuvia pienestä rapuneduspuutarhastani.
Ensimmäinen kuva on vuodelta 1998. Siinä Ruusupensas on vielä vauva ja sillä on seuranaan monta muuta kasvia. Olemme juuri uusineet pihakiveyksen, rakentaneet valkoisen säleikön ja uusineet istutukset. Kuvasta saa vaikutelman, jonka mukaan istutus olisi tehty noin viiden sentin multaan kivetyksen päälle, mutta kuva valehtelee. Puukehikon alla on paljon maata, jossa Ruusupensas on viihtynyt ilmeisen hyvin. Portsan alue oli toistasataa vuotta sitten tietääkseni pääasiassa laidunmaata, tästä en tosin ole ihan varma, muistan vain hämärästi, että olisin jostain lukenut tällaisen tiedon.
Kahdessa muussa kuvassa on kahden huoneistomme ulkorappujen väliin jäävä tila. Ylempi kuva on vuodelta -97, alempi -99 eli viimeiseltä kesältä, jonka vietimme vielä kaupungissa.
Paitsi omaan rappujenedustaamme, käytin paljon aikaani koko yhteiseen pihaamme, olin oikea piha-aktiivi. Täällä tehtiinkin silloin paljon uudistuksia, perustettiin uusia kukkapenkkejä, osallistuttiin pihakilpailuihin ja teetettiin pihasuunnitelmia.
Tällaisen yhteisöllisen asumisen, mitä Portsa edustaa, ongelma on se, että jos haluaa pitkäjänteisesti kehittää asioita johonkin suuntaan on pidettävä huoli siitä, että on itse koko ajan valppaana ja mukana kaikessa. Tai ei kai se mikään ongelma ole, jos siihen pystyy.
Yleensä taitaa kuitenkin käydä niin, että piha- ja muut aktiivit jaksavat muutaman vuoden ja sitten tulee taas uusia ihmisiä mukaan. Uudet tekevät tietysti uusia suunnitelmia. Minun piha-aktiiviaikanani me esimerkiksi istutimme pihalle muutamia marjapensaita sitä varten, että kaupunkilaislapsetkin saisivat kokea, miltä tuntuu syödä marjoja suoraan pensaasta. Sitten tänne muutti äiti, jonka mielestä kaupungissa kasvavat marjat ovat myrkyllisiä ja kohta pensaat jo revittiinkin pois (ja tämä äitikin on jo aikaa muuttanut muualle).
Meillä on muuten täällä oikein kaunis piha nykyään, joten tämä ei tosiaankaan ole mikään moite. Ainoa häpeäpilkku lienee meidän hoitamaton rapuneduspuutarhamme, vaikka komea Ruusupensas pelastaakin paljon. Minun mielestäni ainakin.
Ja on täällä joskus tehty sellainenkin päätös, että kissojen ja koirien pitäminen on kielletty. Joskus 50-luvulla. Sitä päätöstä ei tietääkseni ole koskaan kumottu. Pitäisikö, ennen kuin joku keksii vetää koiranomistajat oikeuteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti