sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kotia kohti

Laiva lahtee Santosin satamasta ihan pian. Se onkin sitten jo kotimatka, silla vaikka pysahdymme viela kahdessa satamassa, seilaamme kuitenkin maaratietoisesti kohti Eurooppaa.

Ihan kuin taman kunniaksi, puhelimeni suostui tanaan, ensimmaista kertaa laivalla, yhdistamaan minut Facebookiin. Vietin mukavan puolituntisen lukemalla ihmisten paivityksia. Itse en edes yrittanyt kirjoittaa mitaan, enka tykata mistaan.

Kolme kaveripyyntoakin oli tullut. Kun paasen kotiin, suostun yhteen. En halua olla kenellekaan millaan tavalla tyly, mutta Facebookin suhteen olen paattanyt, etta olen kaveri vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka edes tunnistan ulkonaolta, kun tullaan kadulla vastakkain. Mieluummin sellaisten, joista ihan oikeasti tykkaan.

Santosia ei tule ikava. En edes ajatellut menna maihin tanaan. Kavin aamulla 12. kannella ottamassa vahan kuvia ja ulkona oli niin kuuma, etta tuli oikein huono olo. Minigolfkentallakaan ei ollut tungosta.




Santos on Sao Paulon satama, se on kerrottu moneen kertaan. Sao Paulosta luulen nahneeni vilahduksia vuorten lomitse tuolla kauempana. Minulla ei ole ollut pienintakaan hinkua paasta kaymaan siella. Ehka sinne olisi juuri ehtinyt, luulen, etta taksimatka kestaa tunnin verran.
Seuraava kuva on maisema, jota olen katsellut joka kerran taalla ollessamme. Jos mennaan Sao Pauloon, lahdetaan tasta vasemmalle.



Vaihdoin korttini viimeisen kerran tanaan. Sitakaan hommaa ei tule ikava. Ikavoimista riittaa ilmankin: mukavia ihmisia joihin olen tutustunut, mukavia paikkoja, jotka olen nahnyt. Ja varmasti myos tata huoletonta laiskurina olemista.

Osa matkustajista lahti tanaan ja ne, jotka tulevat tilalle, ovat taalla Roomaan saakka. Hyttisiivoojilla oli taas kova tyo pistaa paikkoja kuntoon. Valmiiden hyttien ovet jatetaan auki ja niinpa paasinkin ohi mennessani ottamaan taman kuva. Hytti on kakkoskannella aika lahella omaamme ja lienee niita laivan halvimpia. Tosin tassa on ikkuna, ikkunattomat ovat tietysti viela halvempia.
Mutta kylla tassa minun mielestani kelpaisi asua, vai mita?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti