Pitäisi vähitellen ryhtyä ajattelemaan työntekoa pitkän loman jälkeen. Muistaakseni ihan kaipasin sitä kun makasin joutilaana laivalla.
Selasin lehtiä, joita kollegat olivat toimittaneet poissaoloni aikana. Juttujen aiheet - käännetty arvonlisäverovelvollisuus, sijoitusnäkymät tai vaalipaneelit - eivät saaneet minua katumaan sitä, että lähdin.
Löysin laivan kirjastosta Himoshoppaajan tunnustukset. Tunsin tarinan päähenkilön kanssa yllättäen suurta yhteenkuuluvuutta. Yllättäen siksi, että minä en ole himoshoppaaja enkä korviani myöten veloissa. Yhteenkuuluvuus syntyi, kun minulle selvisi, että kirjan päähenkilö oli taloustoimittaja, joka ei ymmärtänyt taloudesta hölynpölyäkään. Ei edes omastaan, josta minä sentään ymmärrän sen verran, että osaan laskea omat rahani. Aika usein joudun kuitenkin kirjoittamaan asioista, jotka tuntuvat tavattoman hämäriltä ja vaikeilta. Itsekin ihmettelen, miten niistä syntyy tolkullisia juttuja.
Himoshoppaaja väitti, että taloustoimittajat ovat toimittajakunnan pohjasakkaa. Että jos ei muualle kelpaa, niin päätyy kirjoittamaan taloudesta ja yrittämisestä.
Ehkä näin on. Mutta kyllä vain pohjasakassakin on parempi pyöriskella kuin vaikkapa kirjoittaa, miten 21-vuotias Missi-Anni on toipunut kipeästä erosta vaikean, kolme kuukautta kestäneen suhteen jälkeen Mahmudin kanssa ja kuinka Anni nyt hehkuu seestyneenä, kypsänä aikuisena ja on lujasti päättänyt, ettei koskaan enää ennen ensi perjantaita aloita uutta suhdetta. Tai ainakin kysyy ensin miehen nimen.
Juuh. Ja tähän ei sitten ole kuvaa. Ei aina voi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti