Makuuhuoneessa tapahtuu

Nyt on kuulkaa vanhan naisen sängyssä ollut eloa.

Päätin aamulla kokeilla vielä kerran sitä, että otan töpselin pois ja laitan takaisin ja yritän sitten laskea sängyn jalkopäätä kaukosäätimellä. Näin tein ja se toimi! Jalkopää laski ja sänky oli taas ihan normaali.


Vähän harmittikin, kun ajattelin, että olin vaivannut Unikulma-kauppiastani turhaan ja vielä vapaapäivänä ja että nyt en ainakaan kehtaa soittaa kun on sunnuntaiaamu.

Onneksi en soittanut.


Petasin sängyn kuten teen joka ikinen aamu ja menin tyytyväisenä lukemaan lehteä. Palasin yläkertaan noin tunnin päästä ja mitä näinkään: sängyn pääty sojotti taas kohti kattoa. Se oli taas noussut omia aikojaan.

Onneksi kaukosäädin toimi tällä kertaa ja sain päädyn alas. Syöksähdin sängyn alle kiskomaan töpselin irti ennen kuin pääty pompahtaisi taas yläviistoon.

Eläväinen yksilö tämä. Mutta vaihtoon menee, en minä jaksa sen kanssa.

Muuten meillä on ollut mukava päivä. Kaikki tytöt olivat käymässä ja Portsassa vietettiin perinteisestä pihakirpparipäivää.

Kuva on otettu keittiön ikkunasta.

Tämä on päivä, jolloin kuka tahansa saa myydä tavaroitaan oman ovensa edessä. Ihmiset tulevat tekemään ostoksia ja katsomaan Portsan kauniita pihoja ja haikailemaan puutaloidyllin perään. Ja kyllä tämä onkin viihtyisä paikka asua ollakseen niin lähellä Turun keskustaa. Meiltä kävelee kauppatorille noin kymmenessä minuutissa. Satama, rautatie- ja linja-autoasemat ovat niin ikään lyhyen kävelymatkan päässä. Jopa Ruissalon saarelle, yhdelle kansallisaarteistamme, on kävelymatka.

Tytöt ovat joskus myyneet joitain tavaroitaan kirpputoripäivänä, minä en. Tavaraa kyllä on mutta tuntuu, ettei sitä rojua kukaan kuitenkaan huoli.

Eilen meillä oli täällä pihatalkoot. Sen takia minäkin tulin maalta jo perjantai-iltana: olen ollut poissa niin monista talkoista, että nyt huono omatunto pakotti osallistumaan. Siivosimme ja kunnostimme pihaa yhdessä muutaman tunnin.

Portsassa ja varmaan monella muullakin asuinalueella on vuosikymmenien mittaan tehty paljon talkootöitä. Meidän toistasataa vuotta vanhassa taloyhtiössämme on alkuvuosikymmeninä asunut paljon ammattimiehiä, kirvesmiehiä, muurareita, maalareita ja muita osaajia. Nykyään teetetään aika paljon ulkopuolisilla, ostetaan työtä. Se voi talojen kannalta olla ihan viisasta, sillä asukasrakenne täällä on muuttunut. Nyt puutaloasuminen houkuttelee paljon luovan työn tekijöitä, yliopistoihmisiä ja hyvin palkatuissa mutta varsin teoreettisissa töissä ahertavaa väkeä, joille vasara tai porakone eivät ole jokapäiväisiä työkaluja.

Syksyllä tulee 25 vuotta siitä, kun me muutimme tänne ruusupensaan taakse. Silloin me olimme nuoria ja täällä asui paljon vanhoja ihmisiä. Nyt vanhukset ovat kaikki kuolleet, naapurit muuttuneet moneen kertaan ja me olemme iältämme yhtiön vanhimmat asukkaat.

Niin äkkiä se käy.   

Mieshenkilöä kaivataan

Kerroin kuukausia sitten, että ostimme uuden sängyn. Unikulma-sängyn, kummallekin henkilökohtaisesti jousitetun ja moottoroidun. Nukumme siinä täällä ruusupensaan takana, missä nytkin olen.

No, kuulkaas tätä: heräsin viime yönä siihen, että sänkyni jalkopää nousi omia aikojaan ylös. Niin ylös kuin koneisto antoi myöten.

- Mitä ihmettä täällä tapahtuu, minä kysyin itseltäni, makasin siinä kintut sojottaen kohti kattoa ja hapuilin kaukosäädintä sängyn reunasta.

Sain säätimen käsiini, painelin sitä aikani ja totesin, että mitään ei tapahdu. Pääpuoli nousi ja laski, jalkopää pysyi ylhäällä.

Ei siinä nukkumisesta enää mitään tullut, vaikka kellahdinkin viimein loppuyöksi viereiseen, tyhjään sänkyyn. Aamulla, heti, kun kello tuli yhdeksän ja Unikulman liike avattiin, soitin sinne.

Unikulma ei onneksi ole mikään puhelinoperaattori, siellä vastattiin heti ja luurissa oli kauppias itse. Hän ei edes ollut liikkeessä, vaan mökillään, kukaties juuri aamukahvia nauttimassa ja ihailemassa tyyntä järvenselkää. Selitin huoleni hänelle ja kerroin kaikista tekemistäni toimista, joilla olin yrittänyt saada sänkyä henkiin.Kauppias kuunteli ja otti osaa vakavissaan ja pahoitteli, että kun hän nyt on täällä satojen kilometrien päässä ja tuntuu siltä, ettei ole muuta keinoa kuin vaihtaa sängyn moottori.

- Onko siellä mieshenkilöä paikalla, hän sitten kysyi.

Ja nyt tullaan siihen, miksi kirjoitan tänään juuri tästä. Mikä ihana kysymys! "Onko siellä mieshenkilöä paikalla?" Ei siis niin, että onko siellä ketään, joka ymmärtää moottorisänkyjen moottorien vaihdosta vaan yksinkertaisesti vain mies. Se riittäisi. Kunhan on mies.

Jos olisin moottorisänkyjen aineenvaihdunnasta väitellyt tekniikan tohtori, olisin ehkä loukkaantunut. Mutta kun en ole, pieninkään feministi minussa ei ilmoittautunut. Minulle sopii kertakaikkiaan ja erinomaisesti se, että mieshenkilöiden oletetaan hoitavan moottorien vaihdot, renkaiden vaihdot, rikkoutuneet laitteet ja kojeet ja kaikki, mikä painaa paljon.

- Ei, valitettavasti täältä ei nyt löydy mieshenkilöä kuin vasta  viikon päästä, vastasin kauppiaalle. Sitten lisäsin, että juuri tästä syystä moottorin vaihdolla ei ole kiirettä, voin nukkua mieshenkilön sängyssä korjaajaa odotellessa. Kauppias oli selvästi helpottunut ja lupasi apua heti alkuviikosta. Olimme molemmat tyytyväisiä, toivotimme toisillemme hyvää viikonloppua ja lopetimme puhelun.

Luotan siihen, että Unikulma tulee ja korjaa minun sänkyni pikapuoliin. Sen suhteen olen rauhallisella mielellä.

Enkä ole isommin huolissani, vaikka kesän aikana on sattunut yhtä ja toista ja perheemme mieshenkilö toden totta on lähiaikoina kotiutumassa. Kyllä hän varmasti ymmärtää.

- Mitäs sinä olet puuhaillut, hän kysyy.
- Enpä juuri mitään. Hajottanut puutarhakalusteet, klapikoneen ja moottorisängyn ja hommannut sinut poliisin kirjoihin, minä vastaan.

Kun tuli se parkkisakkokin hankittua miehen autolla.