sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Olisipa lammas, osaisipa kehrätä

Kävin tänään lammas- ja vuohituotteiden näyttelyssä.  Se järjestettiin Vanhan Suurtorin varrella olevassa Turun Katedraalikoulussa ja sen pihalla.



Huovutusvillasta voi tehdä vaikka joulukoristeita. Näyttää pehmeältä!

Seuraavissa kuvissa kehrätään. Ensin värttinällä, joka on vanhin tapa kehrätä lankaa. Poljettava rukki on keksitty vasta muutamia satoja vuosia sitten, sitä ennen käytettiin värttinää. Suomeen poljettavat rukit tulivat lännestä. Meillä värttinää pidetään erityisesti karjalaisten käyttämänä kehruutapana, vaikka todellisuudessa poljettavat rukit eivät ehtineet Karjalaan asti ennen kuin  lankaa alettiin kehrätä koneellisesti.

Värttinäkuvan jälkeen on kuva sähkörukista ja kolmannessa kuvassa näkyy kaikille tuttu poljettava rukki. Myös minulla on hämärä muisto mummusta, joka polki rukkiaan. Minullakin on rukki ja haaveilen, että vielä joskus opettelen kehräämään.






Seuraavissa kuvissa näette kangaspuut. Edessä kudotaan ns. tappikangaspuilla. Menetelmä on hyvin yksinkertainen; tapit ovat irrotettavia ja loimilangat sidotaan niihin. Kude pujotellaan tappien lomitse. Kun enempää kudetta ei enää mahdu, tapit irrotetaan ja loimilangat vedetään kuteiden läpi. Tappikangaspuilla voi kutoa parhaiten paksuja tekstiilejä. Tällaiset puut ovat tiettävästi olleet ainakin intiaanien käytössä.

Takana näkyvät yksinkertaiset pystykangaspuut. Niitä ovat käyttäneet muun muassa saamelaiset - ne ovat olleetkin hyvin käytännölliset paimentolaisille, jotka liikkuvat paikasta toiseen.




Lankoja, huovutusvilloja, valmiita käsitöitä ja lampaantaljoja olisi saanut ostaa. Houkutus oli kova, mutta pysyin lujana. Minulla on jo ihan tarpeeksi hyviä aikomuksia ja materiaaleja hankittuna, täytyy tehdä ne ensin.

Lankojen värjääminenkin kiinnostaisi. Myös sitä esiteltiin tämän päivän tapahtumassa.



Tietysti paikalla oli myös lampaita.


Kun seurasin, miten osaavat naiset karstasivat ja kehräsivät ajattelin taas kerran, että kyllä meidän esiäitimme ovat olleet ahkeria ja taitavia. Kuin myös säästäväisiä; kun tekee villapaidan alusta asti ei varmasti heitä sitä menemään kun siihen tulee pieni reikä.

Tänään on muuten ollut ensimmäinen kokonainen pakkaspäivä. Olin ajatellut pestä muutaman ikkunan, mutta eipä sitten tarvinnutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti