Sattui työreissu tänään Laitilaan, ihan lähelle Vanhaa Maatilaa, joten totta kai pistäydyin katsomassa, miten rakas kesäkotimme voi.
Oli hyytävän kylmä tuuli.Lunta oli aika paljon, sain hädin tuskin keploteltua itseni ovesta sisään.
Salin lattialla leikki aurinko.
Tänä talvena hiiret ovat sotkeneet poikkeuksellisen vähän. Ehkä se johtuu kahdesta elektronisesta hiirenkarkottimesta, jotka ostin viime syksynä. Lisäksi viritin loukkuja ja olen talven kuluessa löytänyt niistä kaksi hiirtä.
Kävelin huoneet läpi, juttelin vähän talovanhukselle kevättoiveista ja kerroin tulevani taas pian käymään. Olin ajatellut, että ehkä jo pääsiäisenä voisin tulla tekemään kevätssiivousta, mutta ei siitä vielä mitään tule, lunta on liian paljon.
Kun pääsin kotiin ruusupensaan taakse, mies ilmoitti, että meille tulee kohta rakennusihmisiä taas käymään. Se tarkoitti sitä, että minun piti kiireesti vähän järjestellä, vaikka lattianpesu kuulema olikin täysin ylimitoitettu toimenpide kun tulossa sentään oli vain miehiä.
Miehiä tulikin ja laskujeni mukaan tämä oli nyt neljäs mies jota meidän vielä alkuun pääsemätön pikku remonttimme näköjään tarvitsee. Kun hän oli lähtenyt, kysyin, mikä mies mahtoi olla kyseessä ja sain tietää, että tämä oli nyt Tarkastaja.
- Ja mitä hän tarkastaa, kysyin minä.
- Hän tarkastaa sen Suunnittelijan työn, koska Suunnittelijalla ei ole valtuuksia tarkastaa.
Noin. Ja ne muut ovat kai sitten jotain mestareita ja ylimestareita vai mitä lienevät.
Remontti ei siis edisty, mutta rahaa menee. Rakennuslupamaksu tuli ja nyt tähän lupahommaan ja muuhun valmisteluun on mennyt jo reippaasti yli 2500 euroa.
Minun piti tänään kirjoittaa aikuiskasvatustieteen toiseksi viimeistä oppimistehtävää. Perusopinnot alkavat nyt olla viittä vaille valmiit.
Edellispäivänä sain arvion Tieteellisen toiminnan menetelmiä -kurssin tehtävästä. Sain kolmosen. Kirjoitin 16 sivua pitkän esseen ja ehkä ihan vähän odotin parempaa arvosanaa, vaikka pitäisihän minun tietää, ettei määrä korvaa laatua.
Niin siis minun piti tänään kirjoittaa, mutta en jaksa enää. Aihe on kyllä kiinnostava: mistä ammatti-identiteetti syntyy?
Olen pohtinut tätä aihetta vuosien varrella usein. Tällaisessa työssä, johon ei ole mitään yhtä ainoaa tietä eikä mitään univormun kaltaista ulkoista tunnusmerkkiä, ammatti-identiteetin syntyminen ei ole itsestään selvää. Olen usein ollut epävarma omastani.
Mutta viime aikoina, aina joskus, minulle on tullut sellainen tunne, että minähän osaan tämän. Joskus jopa sellainen, että olen tässä aika hyvä.
Niin että kai se ammatti-identiteetti sitten on syntynyt.
Eikä siihen mennyt kuin reilut kolmekymmentä vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti