Opiskelijan elämää

Jos viime viikonloppuna karttelin opiskelutehtäviä parhaani mukaan, olen nyt käynyt niihin käsiksi sitä suuremmalla tarmolla. Tuloksena on viittä vaille valmis oppimistehtävä aiheesta Tieteellisen toiminnan menetelmät.

Vaikka en mitään muuta olisi oppinut niin ainakin sen, että opiskelijaelämän täytyy olla kauhean raskasta. Vai pitäisikö sanoa opiskelijan elämän, tuolla toisella ilmauksella tarkoitettaneen juhlimista ja sen semmoista.

En ymmärrä, miten jotkut pystyvät suorittamaan jopa lähemmäs sata opintopistettä vuodessa, käymään töissä samalla ja vielä pysymään järjissään. Itse olen nyt pakertanut tätä aikuiskasvatustiedettä lokakuun lopusta ja saanut kasaan 16 opintopistettä jos tämä viimeisin, melkein valmis otetaan lukuun. Siis neljässä kuukaudessa! Tällä vauhdilla en saavuttaisi edes täysipäiväisille opiskelijoille asetettua 60 vuosittaisen opintopisteen tavoitetta, vaikka en pitäisi yhtään lomaa.

Ja miksi sitten pitäisi?

Miksi en voisi - teoriassa - koska uskon, että monet ns. täysipäiväiset opiskelijat tekevät yhtä paljon työtunteja kuukaudessa kuin itsekin teen freelancerina.

Joten älkää ikinä erehtykö ajattelemaan, että opiskelijan osa olisi jotenkin helppo. Kaikkea vielä. Minä teen tätä sentään enemmän tai vähemmän huvikseni ilman tulevia urapaineita ja ilman toimeentulohuolia, jotka molemmat rasittavat nuoria.

Mitä sitten olen tehnyt eilen ja tänään? Aika hauskaa tehtävää oikeastaan.

Tämä kurssitehtävä on kolmiosainen ja sen viimeinen osa oli suunnitella oma tieteellinen tutkimus. Niinpä olen kehittänyt tutkimusaiheen, miettinyt aineistonkeruu- ja analyysitapoja, hakenut leikisti apurahoja ja tarkastellut tutkimukseni eettistä kestävyyttä.

Kun nyt kerran jouduin perehtymään tutkimusmenetelmiin, myös määrällisiin, tuli mieleeni muuan ilkeä ajatus. Ei ole nimittäin yksi eikä kaksi kertaa, kun olen tuijottanut jotain taulukkoa käsittämättä siitä yhtään mitään ja miettinyt, miksi asiat täytyy esittää noin vaikeasti?

Yksi, varsin käypä, selitys on tietysti se, että juuri ko. taulukointimenetelmällä saadaan paras mahdollinen tulos (viis siitä, ettei kukaan ymmärrä sitä).

Toinen selitys, johon itse nyt kallistun on se, että tutkijat brassailevat taulukko-osaamisellaan ja tekevät tahallaan mahdollisimman vaikeita esityksiä. Niitä ei ole tarkoitettukaan tavallisille ihmisille, vaan akateemisiksi meriiteiksi.

Vähän samaan tapaan kuin nyt tämä Himasen selonteko. Sekin oli niin hienosti muotoiltu, ettei kukaan kehdannut tunnustaa hämmennystään sen edessä. Nyökkäiltiin vain ja hymistiin kuin se entinen hoviväki keisarillisten kangaspuiden kolkkeessa.
Ja sitten tarvittiin yksi pieni toimittaja sanomaan, että keisarimme patsastelee julkisesti pylly paljaana. Minkä jälkeen hirveän monet totesivat, että sitähän he ovat ajatelleet ja olisivat sanoneetkin, mutta kun...


Tervetuloa, uusi lukijani Maarit!