tiistai 11. kesäkuuta 2013

Terveiset kottikärrypartiolta

Olen ollut niin huonon nettiyhteyden varassa, ettei blogin päivitämisestä ole tullut mitään. En voi luvata, että yhteys tästä paranee, joten jos minusta ei kuulu mitään, niin tiedätte, mistä on kyse.

Olen siis ollut maalla. Vaihdoin myös nettitikkuni Sonerasta DNA:han vain huomatakseni, ettei Laitila ole DNA:n vahvinta kuuluvuusaluetta.

Onneksi muuta puuhaa riittää. Kuvassa Vanhan Maatilan iskukykyisin kottikärrypartio uskollisen assistenttinsa kanssa ottaa vauhtia päivän töihin.



Luontohavaintojakin on tehty. Kun eräänä aamuna suuntasimme Nonnan kanssa aamutoimiimme, minä kohti puuseetä ja koira puuseen taakse metsään, alkoi kuulua ennenkuulumatonta mekkalaa. Todella ennenkuulumatonta, sillä en osannut edes sanoa, oliko ääni peräisin linnusta vai jostain muusta olennosta. Ensin en edes nähnyt äänen aiheuttajaa, vaikka menin tietysti katsomaan niin pian kuin pääsin.

Metsän laidassa on korkeaa ruohoa ja jostain sieltä se ääni kuului. Koira kierteli äänen lähdettä kummissaan, haukkumatta, ja oli selvästi yhtä hämmästynyt kuin minäkin. Lopulta erotin heinien keskeltä lähes koiran kokoisen, ruskeanharmaan, lievästi raidallisen ja hirveän vihaisen  otuksen. Se siellä irvisteli Nonnalle ja päästeli kummia varoitusääniään.

Nonna ei ole erityisen riistaviettinen, ei siis mikään beagle, joka jahtaa päiväkausia samaa jänistä muusta piittaamatta. Lähteehän se pupun tai peuran perään jos sellainen osuu kohdalle, mutta tiedän, ettei se jaksa kauaa.
Tällä kertaa koirassa ei herännyt mitään saalistusviettiä eikä se selvästi käsittänyt, miten tuohon sähisevään ja uhkailevaan olentoon pitäisi suhtautua.

- Tule pois, se puree sinua, minä sanoin ja koira tuli kiltisti. Jätimme pahasti yllätetyn ja pelästyneen mikälieotuksen perääntymään kunnialla ja menimme sisälle.

Tunnustan olevani niin surkea luontohavainnoitsija etten nytkään osaa sanoa, mikä se oli. Ehkä supikoira, ehkä mäyrä, ei missään nimessä susi. 

Luulen, että näin tämän saman olennon viime kesänä. Istuin kerran saunan rappusilla vilvoittelemassa löylyjen välillä, kun pihalle lyllersi pienehköä koiraa muistuttava karvainen heppu. Katselin sitä pitkän aikaa kun se haisteli mitä lie haistellut, ennen kuin havahtui minun olemassaolooni ja kiiruhti pois. Enkä silloinkaan osannut päättää, katselinko mäyrää vai supikoiraa.

Saati, että osaisin nyt kuvailla eläintä. Ihmisen muisti on epäluotettava. Se, mitä itse luulee varmasti jonkinlaiseksi, voi toisen mielestä olla varmasti toisenlainen eikä ehkä lopulta kumpikaan ole oikeassa.

Kesä jatkuu taistelussa rikkaruohoja ja kaikkea muuta ei-toivottua kasvua vastaan. Se jatkuu toivottavasti myös hyvin edistyvien kirjallisuuden opintojen parissa joskin täytyy tunnustaa, etten vielä ole alkua pitemmällä. Huono nettiyhteys tekee pahasti haittaa kun pitäisi kuunnella luentotallenteita. Olen päässyt vasta siihen asti, kun opettaja käveli pöydän taakse ja sanoi nimensä.
 Siihen kului yksi aamupäivä.

     


2 kommenttia:

  1. Kottikärrypartio näyttää reippaalta? Nivelet siis kunnossa :-) Vieläkö ihmiskoe hainrustolla jatkuu?

    VastaaPoista
  2. Koe ei jatku enää. Kapselit tuntuivat parantavan nivelten kuntoa, mutta tuntuvat ne nytkin toimivan vähintään kohtuullisesti. Ehkä aloitan uudestaan, jos puutarhatyöt eivät enää onnistu.

    VastaaPoista