Onnen päivä

Ruotsista kuului aamulla iloisia uutisia. Toivotan onnea ihanalle Victorialle ja Danielille ja isovanhemmille ja koko Ruotsin kansalle kun kerrankin tapahtuu jotain hyvää!

Muistan niin hyvin sen päivän, jolloin Victoria esiteltiin ensimmäisen kerran julkisuudessa. Silvia oli mielestäni sanoinkuvaamattoman kaunis. Hänellä oli pieni kultamedaljonki kaulassaan ja minä sain melkein samanlaisen vähän myöhemmin. Nyt koru on esikoisellani, joka on lähes saman ikäinen kuin Victoria.

Tunnustaudun kuningasmieliseksi, kyllä. En minä meille Suomeen mitään kuningasta toivo, mutta ne harvat kruunupäät, joita Euroopassa vielä on saavat minun puolestani olla. Jos tahtovat. Tuli nimittäin oikein surku kun ajattelin, miltä tuoreesta äidistä tuntuu kun hän tietää, että vastasyntyneen tulevaisuus on sinetöity. Voihan tytär teoriassa valita oman tiensä ja luopua perimyksestään, mutta paparazzien vainolta hän ei välty ikinä.

Eilen annoin itselleni pienen ja vaatimattoman kukan. Nyt on ison vuoro.

Tämä päivänkakkara lepää Aurajokisuulla, Suomen Joutsenen ja Forum Marinumin välissä. Kuvasin sen tänään kun tapasin haastateltavani jokirannan ravintolassa.

Tulin äsken yliopistolta kielenhuollon tentistä. Tentti oli helppo, mutta ehkä selitykseni eivät täysin riitä. Sen näkee sitten ensi viikolla.

Kastelin jalkani kun olin päivällä jutunteossa ja niinpä laitoin illalla kumisaappaat. Ne ovat todella kätevät jalkineet Turun keleihin tällä kertaa.

Siinä Portsan ja Yliopistonmäen väliä loiskutellessani mietin kaikenlaista suomen kieleen liittyvää. Kuten vaikkapa sitä, miten helposti heitämme erilaisia lausahduksia, jotka tarkemmin ajatellen sisältävät vaikka mitä. Kuten tämä : "Olisi niin ihanaa asua maalla kun voisi ottaa lampaita."

Katsotaanpa. En puutu maalla asumisen ihanuuteen, vaan lampaiden omistamiseen. Olen itsekin sanonut jotain tuollaista, kevyestihän tuollaisen heittää ihan koska vaan. Mutta mitä ihanaa lampaiden omistamisessa oikeasti olisi? Se, että niitä pitäisi käydä ruokkimassa säännöllisesti? Että niiden karsinat pitää muistaa siivota ja järjestää kesällä laidun? Tai se, että niiden villat kasvavat ja vaativat keritsemistä? Että niissä on kiinni ihan joka päivä vuoden ympäri?

Ei tämä vaikuta ihanalta.

No entäs se sitten, että kun lampaat syövät kesällä nurmikot ja lihovat hyvin, ne voi syksyllä teurastaa ja syödä?

Ei taatusti ainakaan tämä. Se, että tappaisin lemmikkilampaani ja pistäisin pataan on yhtä kaukaa haettu ajatus kuin se, että tappaisin lemmikkikoirani  Nonnan ja söisin sen.

Joten sanokaapa joku, mitä ihanaa lampaiden omistamisessa on? Nimittäin kun minä ihan oikeasti kuvittelen että sitten, kun me asumme maalla, otamme lampaita.

Ja kanoja. Nimittäin olisihan se ihanaa, kun voisi pitää kanoja ja saisi munia omasta takaa...

Kuninkaalliset ilmavaivat

Seurasin kuninkaallista vierailua vain radiosta, enkä sieltäkään kovin paljon. Olen reissannut tänään töitä tekemässä eikä Xantian radio toimi. Se on sääli, sillä pitkillä matkoilla siitä olisi paljon seuraa.

Mutta aamulla olin vielä kotona ruusupensaan takana, puuhailin keittiössä ja kuuntelin radiota. Siellä toimittaja kertoi, miten Victoria ja Daniel olivat erityisesti toivoneet voivansa kävellä mahdollisimman paljon pitkin katuja nähdäkseen tavallista kansaa.

No voihan se olla totta. Mutta enemmän uskon siihen, että Victoria ja Daniel yrittävät välttää ilmavaivoja parhaansa mukaan. Minulle ainakin pitkä, yhtämittainen istuminen tuottaa kamalan kipeät ilmavaivat joiden kanssa on mahdotonta enää seurustella kenenkään kanssa sivistyneesti. Ja kun ajattelee kuninkaallista vierailua: istumista lounailla ja päivällisillä ja seminaareissa ja esityksissä, kummallisia ruokia ja vähän viiniä päälle niin luulisi tuntuvan mahassa.

Niin vaikka eihän Victoria nyt juo viiniä.

Tulin yöksi maalle, sillä juttukeikkani osuvat nyt näille main. Raine on ollut täällä yksin ja rakentanut ikkunoita ja taas oli yksi uusi ikkuna ilmestynyt paikoilleen.

Lämmitin saunan. Sateella ja pimeässä ja kun on syksy on tavattoman lohdullista istua saunan lauteilla lämpimässä.
Tähän ei oikeastaan ole enää mitään lisättävää.

Kirjoitus kirjoituksista ja prinsessoista

Olen kirjoittanut tänään niin, että saan varmaan kohta jonkun rasitusvamman ranteeseeni. Tein koko aamupäivän ensimmäistä esseetehtävää yliopistoon. Ja iltapäivän askartelin yhden hiukan isomman jutun parissa. Mutta olipa mukavaa uppoutua kaikessa rauhassa työhön!

Olen nyt käynyt suomen kielen perusopintojen johdantokurssia, kahden opintopisteen mittaista. Siitä ei ole mitään tenttiä, vaan läpi pääsee kun tekee esseen. Aihe on niinkin yllätyksellinen kuin Miksi opiskelen suomen kieltä? Esseen pitää olla vähintään kolme sivua pitkä.

Aihe ei hirveästi sytytä mutta ymmärrän, että kyse onkin enemmän kartoituksesta, jolla nähdään, millaista väkeä kurssilla on. Ensin minusta tuntui, etten ihan helposti taida saada vaadittua pituutta täyteen, kun sanottavaa ei oikein löytynyt. Minun vastaukseni otsikon kysymykseen kun on lyhyt: sattumalta. Mutta kyllä sitä tarinaa alkoi tulla kun vähän pyörittelin aihetta. Ja nyt olen jo lähettänyt esseeni opettajalle.

Päivällä kävin kirjastossa. Silloin, kun luulin vielä aloittavani kotimaisen kirjallisuuden opinnot, lainasin jo yhden kurssikirjan. Nyt ajattelin, että paras palauttaa se, sillä joku muu saattaa kaivata kirjaa. Niinpä pumppasin pyöränkumeihin ilmaa ja poljin Turun pääkirjastoon.

 

Yläkuvassa on vanha pääkirjasto, joka muistaakseni valmistui 1903. Se kävi ahtaaksi ja sitten aloitettiin oikein turkulainen jahkaaminen siitä, tehdäänkö uusi kirjasto ja jos tehdään niin koska ja minne. Asiaa veivattiin eestaas niin kauan, ettei kai kukaan enää uskonut mihinkään uuteen kirjastoon, mutta niin vain se muutama vuosi sitten rakennettiin. Uudisrakennus tehtiin vanhan kirjastotalon viereen ja rakennukset yhdistettiin. Nyt kaunokirjallisuus on vanhalla puolella ja kaikki muu uudella. Kirjasto on tosi hieno sisältä, vaikka ulkonäkö ei ehkä kaikkia miellytä.

Uuden kirjaston valmistumisen jälkeen on lakkautettu monta sivukirjastoa. Meilläkin täällä Portsassa oli kirjasto ihan lähellä mutta ei ole enää. Tietysti sen sulkeminen harmitti, mutta ei pääkirjastokaan ole kohtuuttoman matkan päässä. Pyörällä matka kestää kymmenen minuuttia.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat tulossa huomenna kaksipäiväiselle vierailulle Turkuun. Heidän ohjelmassaan on myös tutustuminen kirjastoon.

Toimittajana minäkin sain sähköpostiini kysymyksen, haluanko olla seuraamassa kuninkaallista vierailua ja ohjeet, mihin ilmoittaudun, jos haluan. Vähän teki mieli, mutta ei minulle oikeasti ole mitään hyötyä siitä ja siksi toisekseen en ole edes Turussa huomenna enkä tiistaina ennen kuin vierailu on jo ohi. Mutta olisi kerrankin päässyt näkemään ihanan Victorian ilmielävänä!

Tähän liittyen vähän mediakritiikkiä: pitääkö meidän hyväksyä sellaisia otsikoita kuin: "Katso missä voit nähdä vauvamahan!" Miksi kuninkaallisia saa kohdella noin alatyylisesti? Mitä, jos itse olisi raskaana (todella teoreettinen ajatus) ja äkkiä olisikin vain pelkkä maha, jota kaikki saavat vapaasti töllistellä ja kuvata kamerakännyköillään?

Minä en ainakaan jaksaisi hymyillä ja vilkuttaa. Näyttäisin keskisormea ja poistuisin paikalta, mutta enhän olekaan oikea prinsessa.