Säkylässä Suomen hienoin koulukirjasto

Kurvasin tänään Laitilaan tehdyn työreissun päätteeksi Säkylän kautta ja kävin tervehtimässä ystävääni Äidinkielenopettajaa. Tällä kertaa pääsin myös käymään hänen työpaikallaan, Säkylän seudun lukiossa ja yhteiskoulussa. Koulu on vasta remontoitu homeongelmien jälkeen ja sinne on rakennettu kokonaan uusi koulukirjasto, Mediateekki.
Mahtaako olla Suomen hienoin?

Säkylään saatiin viime vuonna oikein jättipotti kirjastorahaa, kun koulu voitti Kopioston järjestämässä kilpailussa pääpalkinnon, 20 000 euroa. Uutisen kuultuaan ystäväni Äidinkielenopettaja - jonka sydämenasia tämä kirjasto on - oli onnesta sekaisin monta päivää. Eipä ihme, kun koulukirjaston  määräraha oli siihen asti ollut 900 euroa per vuosi.


Kilpailuun oli osallistunut 750 koulua.

Rahoista on nyt käytetty puolet ja niillä on hankittu kirjoja, lehtiä, lautapelejä, istuintyynyjä ja matto. Oppilaat ovat saaneet esittää toivomuksia hankinnoista.

Säkylän koulussa luetaan paljon. Yläkoulun oppilaat lukevat kymmenen kirjaa vuodessa, eli kolmekymmentä kirjaa yläkoulun aikana. Kirjoista tehdään pieni selvitys, joten ne on tosiaan myös luettava. Tämä on Säkylän yläkoulun oma käytäntö, kaikissa yläkouluissa ei lueta läheskään näin paljon.
Olisikohan käytännöllä jotain tekemistä sen kanssa, että pienen satakuntalaisen kunnan lukio on ihan valtakunnan kärkipäässä ylioppilaskirjoitusten tulosluetteloissa?

Voi, jos omana kouluaikanani meillä olisi ollut tällainen  kirjasto! Olisin mennyt kouluun pelkästään sen takia. Muistelen hämärästi jotain hämärää komeroa jonka uumenissa oli pari hyllyä unohdettuja kirjoja. "Kirjasto" ei muistaakseni ollut koskaan auki.

Säkyläläisillä oli onnea, kun samaan saumaan sattuivat uuden koulukirjaston rakentaminen ja rahat sen hyllyjen täyttämiseen. Mikään kirjasto ei kuitenkaan toimi ilman ihmisiä, jotka hoitavat sitä sydämellään, rakkaudesta kirjoihin ja lukemiseen. Jos koulukirjasto on vain sysätty jonkun vastahakoisen vaivoiksi, ei lukemisen kipinöitä sinkoile oppilaillekaan. Säkylän koulukirjasto on hyvissä käsissä, sen tiedän.

Katsokaapa muuten tarkkaan tuota alakuvan yläosaa. Kun näin tuon taideteoksen ajattelin ensin, että se on arkkitehdin suunnittelema. Ei ole, sen ovat oppilaat ja opettajat tehneet yhdessä. Se on liimattu eri värisistä kuvioista, jotka on leikattu kokolattiamattoa muistuttavasta materiaalista. En tullut tarkemmin ottaneeksi selvää, onko tosiaan kyseessä matto vai joku muu. Hieno on kumminkin.

749 koulua jäi vielä haaveilemaan paremmasta koulukirjastosta. Haaveilusta voi tulla pitkä, sillä kuntien talous tiukkenee tiukkenemistaan.

Kirjastoasioissa voisi ehkä kääntyä vanhempainyhdistysten puoleen. Mitä, jos luokkaretki tehtäisikin jonnekin lähelle ja rahaa kerättäisiin kirjojen ostamiseen? Ei tämä välttämättä ihan kuolleena syntynyt ajatus ole. Kai? Itsekin olen ollut mukana rahankeruussa, jolla hankittiin oppikirjoja lapsille. Kaksi nuorinta tyttöä kävivät Puolalan koulua, joka on tunnettu kieliluokistaan. Omat lapseni olivat saksan kieliluokalla, jolla opetus annettiin saksan kielellä. Oppikirjojenkin piti olla saksankielisiä, mutta koululla ei ollut varaa ostaa niitä. Niinpä me vanhemmat keräsimme rahaa ja annoimme sen opettajien käyttöön, jotta lapsukaisille saatiin jotain kättä pidempää. 

Huomasin muuten äsken aloittaessani, että olen tähän mennessä rustannut 300 blogikirjoitusta. Pahus, kun ei tullut sittenkin aloitettua blogin sijaan sitä romaania! Nythän se olisi jo valmis...
     

Kirjoitus kirjoituksista ja prinsessoista

Olen kirjoittanut tänään niin, että saan varmaan kohta jonkun rasitusvamman ranteeseeni. Tein koko aamupäivän ensimmäistä esseetehtävää yliopistoon. Ja iltapäivän askartelin yhden hiukan isomman jutun parissa. Mutta olipa mukavaa uppoutua kaikessa rauhassa työhön!

Olen nyt käynyt suomen kielen perusopintojen johdantokurssia, kahden opintopisteen mittaista. Siitä ei ole mitään tenttiä, vaan läpi pääsee kun tekee esseen. Aihe on niinkin yllätyksellinen kuin Miksi opiskelen suomen kieltä? Esseen pitää olla vähintään kolme sivua pitkä.

Aihe ei hirveästi sytytä mutta ymmärrän, että kyse onkin enemmän kartoituksesta, jolla nähdään, millaista väkeä kurssilla on. Ensin minusta tuntui, etten ihan helposti taida saada vaadittua pituutta täyteen, kun sanottavaa ei oikein löytynyt. Minun vastaukseni otsikon kysymykseen kun on lyhyt: sattumalta. Mutta kyllä sitä tarinaa alkoi tulla kun vähän pyörittelin aihetta. Ja nyt olen jo lähettänyt esseeni opettajalle.

Päivällä kävin kirjastossa. Silloin, kun luulin vielä aloittavani kotimaisen kirjallisuuden opinnot, lainasin jo yhden kurssikirjan. Nyt ajattelin, että paras palauttaa se, sillä joku muu saattaa kaivata kirjaa. Niinpä pumppasin pyöränkumeihin ilmaa ja poljin Turun pääkirjastoon.

 

Yläkuvassa on vanha pääkirjasto, joka muistaakseni valmistui 1903. Se kävi ahtaaksi ja sitten aloitettiin oikein turkulainen jahkaaminen siitä, tehdäänkö uusi kirjasto ja jos tehdään niin koska ja minne. Asiaa veivattiin eestaas niin kauan, ettei kai kukaan enää uskonut mihinkään uuteen kirjastoon, mutta niin vain se muutama vuosi sitten rakennettiin. Uudisrakennus tehtiin vanhan kirjastotalon viereen ja rakennukset yhdistettiin. Nyt kaunokirjallisuus on vanhalla puolella ja kaikki muu uudella. Kirjasto on tosi hieno sisältä, vaikka ulkonäkö ei ehkä kaikkia miellytä.

Uuden kirjaston valmistumisen jälkeen on lakkautettu monta sivukirjastoa. Meilläkin täällä Portsassa oli kirjasto ihan lähellä mutta ei ole enää. Tietysti sen sulkeminen harmitti, mutta ei pääkirjastokaan ole kohtuuttoman matkan päässä. Pyörällä matka kestää kymmenen minuuttia.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat tulossa huomenna kaksipäiväiselle vierailulle Turkuun. Heidän ohjelmassaan on myös tutustuminen kirjastoon.

Toimittajana minäkin sain sähköpostiini kysymyksen, haluanko olla seuraamassa kuninkaallista vierailua ja ohjeet, mihin ilmoittaudun, jos haluan. Vähän teki mieli, mutta ei minulle oikeasti ole mitään hyötyä siitä ja siksi toisekseen en ole edes Turussa huomenna enkä tiistaina ennen kuin vierailu on jo ohi. Mutta olisi kerrankin päässyt näkemään ihanan Victorian ilmielävänä!

Tähän liittyen vähän mediakritiikkiä: pitääkö meidän hyväksyä sellaisia otsikoita kuin: "Katso missä voit nähdä vauvamahan!" Miksi kuninkaallisia saa kohdella noin alatyylisesti? Mitä, jos itse olisi raskaana (todella teoreettinen ajatus) ja äkkiä olisikin vain pelkkä maha, jota kaikki saavat vapaasti töllistellä ja kuvata kamerakännyköillään?

Minä en ainakaan jaksaisi hymyillä ja vilkuttaa. Näyttäisin keskisormea ja poistuisin paikalta, mutta enhän olekaan oikea prinsessa.

Rakastan kaikkia Suomen kirjastoja ja kaikkia muitakin

Meidän piti mennä tänään uimaan, mutta ilma muuttui niin pilviseksi, ettei enää huvittanutkaan.

Vanha Maatila ei ole mikään rantamökki, mutta onneksi Särkijärven mainio uimaranta on lähellä. Siellä on tosi mukava, pitkälle matala ranta, jossa pientenkin lasten on hyvä polskia.

Uimareissun sijasta teimme taas retken kirjastoon. Viimeksi kävimme siellä eilen, mutta lapset olivat jo lukeneet kaikki lainaamansa kirjat.

Rakastan kirjastoja. Kirjastot edustavat ehdottomasti elämässäni kaikkea hyvää, kaikki kirjastot, joissa olen käynyt. Laitilan kirjasto on melko uusi, kaunis rakennus ihan keskustassa. Siellä on hyvä kirjavalikoima, iso lukusali ja ystävällistä henkilökuntaa. Joskus, kun haluan vähän hemmotella itseäni käyn kirjaston vessassa ihan vain siitä ilosta, että saan pestä käteni hanasta tulevalla lämpimällä vedellä.

Kirjastossa kuuluu olla hiljaa. Minun mielestäni. Olen kuitenkin mielipiteeni kanssa aika yksin, sillä tavan takaa joku kailottaa täyteen ääneen hyllyjen väleissä. Liian äänekkäästä kännykän käytöstä varoitetaan, mutta ei olisi liikaa, vaikka yleisestä hiljaa olemisesta vielä muistutettaisiin. Kun nyt kerran kaikille ei pälkähdä päähän, että kirjoihin ja lehtiin uppoutuneet ihmiset saattaisivat arvostaa lukurauhaa.

Kirjaston jälkeen söimme jäätelöä.

Mansikat on tuosta omasta mäensyrjästä poimittu. Ihmettelen, etteivät linnut ole käyneet syömässä houkuttelevan punaisina paistavia marjoja. Onko niistäkin tullut niin kranttuja, että vain puutarhamansikat kelpaavat? Räkättirastas on ainakin tehnyt pesänsä mahdollisimman lähelle minun pientä mansikkamaatani, ikään kuin ollakseen parhaissa asemissa sitten, kun tulee valmista.

Nonnakin rakastaa jäätelöä. Siis rakastaa todella. Se tulee ylenpalttisen iloiseksi kun huomaa, että ihmiset ovat aikeissa avata jäätelöpaketin. Eihän sille raukalle jää muuta kuin pelkkä pahvi, mutta jotkut osaavat tosiaan iloita vähästäkin.

Kesälaitumille

Kesä alkaa tästä. Tulin tänään maalle, enkä aio mennä kaupunkiin moneen viikkoon. Käymään ehkä, mutta en olemaan.

Luulin, että omenapuut olisivat täydessä kukassa, mutta mitä vielä. Kukat ovat jo ehtineet karista pois ja olen kuitenkin ollut poissa täältä vain muutaman päivän ja lähtiessäni ne olivat vasta avautumassa.

Särkynyt sydän keittiön ikkunan edessä on kasvanut valtavasti. Jos olisin kärsivällinen, voisin luullakseni nähdä, miten sen kukkavarret venyvät pituutta.

Aloitin kesänvieton tietysti ruohoa leikkaamalla. Jos olisin kaksi viikkoa poissa täältä, ruohonleikkuu ei onnistuisi enää muulla kuin niittokoneella. Tai ruohosaksilla, joilla sen aikoinaan aloitin. Nytkin leikkurilla oli vaikeuksia, mutta se johtui myös vekottimen huonosta kunnosta: ruohonleikkuri yskii ja savuttaa ja sammuu välillä. Minä en osaa tehdä sille mitään.

Tässä vaiheessa, kun leikattavaa nurmea on joka puolella ja perunatkin ovat yhä edelleen istuttamatta tuntuu, että tämä urakka on liian suuri minulle. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että kunhan paikat näyttävät siisteiltä, kaikki tuntuu taas olevan hallinnassa. Perunat istutetaan huomenna.

Erityisen mukavalta tuntuu ajatus siitä, että nyt voin lukea mitä tahdon. Viime kesänä minulla oli täällä pino lukiokirjoja ja mielessä syksyn ylioppilaskirjoitukset. Niiden jälkeen aloin valmistautua pääsykokeisiin. Nyt kokeet ovat ohi eikä mitään uusia kokeita ole näkyvillä.

Laitilassa on hieno, uusi kirjasto. Ja mikä parasta, minulla on sinne kirjastokortti.

Pieni ravintola-arvostelu ja asiaa sillasta

Ei kesäpäivä kaupungissakaan hullumpi ole. Kävelin tänään Portsasta kulttuuripääkaupungin toiselle laidalle, Tuomiokirkon viereen ja kävin syömässä uudessa Hus Lindman -ravintolassa.

Paikka on tosiaan vasta hiljattain avattu, mutta se on jo ehtinyt saada kiitosta hyvästä ruoasta ja hienosta miljööstään.

1800-luvulla rakennettu talo on toiminut aikoinaan muun muassa maaherran asuntona. Nykyään sen omistaa Åbo Akademi.

Rakennus on aivan Aurajoen partaalla ja kesällä jokirannassa on terassi. Paikka on auki lounasaikaan, muulloin tilauksesta.

Sisätilat olivat tyylikkäät, joskin minuun makuuni liiankin pelkistetyt. Lamput olivat kummallisia.

Veikkaan, että ravintolasta tulee yksi suosituimmista hääpaikoista Turun keskustassa.

Ruoka oli aika hyvää. Alkupalapöytä oli oikein hyvä ja selkeä, mutta lämmin ruoka toi mieleen alkuvuoden laivamatkan ja ne iänikuiset paneeraukset ja mössötykset. Tarjolla oli jotain kuorrutettua kalaa juustotäytteellä, kukkoa viinissä ja kasvisnuudeliwokkia. Otin viimeksi mainittua ja se oli ihan syötävää. Olisin kuitenkin voinut jättää syömisen alkupaloihin tai tehdä vaikka santsikierroksen kalapöydässä, se olisi mainiosti riittänyt.

Palvelu oli ystävällistä. Vessat olivat hienoja ja siistejä ja niitä oli useita.

Lysti maksoi vähän yli 14 euroa. Siinä oli ehkä vähän Aurajoki- ja maaherralisää. Lähtiessäni huomasin, että pihalle on tulossa pensasruusutarha. Siitä tulee varmasti kaunis.

Paikka löytyy osoitteesta Piispankatu 15.

Kävelin taas kotiin ja tein ihan pienen mutkan Pinellan kautta. Halusin nähdä, miltä täysin remontoitu, arvokas vanha ravintola näyttää. Tosin vain ulkoa päin, en sentään mennyt sisälle.

Pihatyöt ovat täälläkin vähän kesken, kuten näkyy.

Täällä Turussa on vuosikaudet puhuttu (miten tämä kuulostaa niin tutulta!) kirjastosillasta. Me haluamme tai emme halua kevyen liikenteen siltaa pääkirjaston kohdalta vastarannalle, riippuu siitä, kuka on haluamassa. Nyt näyttää, että silta on sittenkin päätetty tehdä ja tehtykin jo. Vassokuu!