Kuninkaalliset ilmavaivat

Seurasin kuninkaallista vierailua vain radiosta, enkä sieltäkään kovin paljon. Olen reissannut tänään töitä tekemässä eikä Xantian radio toimi. Se on sääli, sillä pitkillä matkoilla siitä olisi paljon seuraa.

Mutta aamulla olin vielä kotona ruusupensaan takana, puuhailin keittiössä ja kuuntelin radiota. Siellä toimittaja kertoi, miten Victoria ja Daniel olivat erityisesti toivoneet voivansa kävellä mahdollisimman paljon pitkin katuja nähdäkseen tavallista kansaa.

No voihan se olla totta. Mutta enemmän uskon siihen, että Victoria ja Daniel yrittävät välttää ilmavaivoja parhaansa mukaan. Minulle ainakin pitkä, yhtämittainen istuminen tuottaa kamalan kipeät ilmavaivat joiden kanssa on mahdotonta enää seurustella kenenkään kanssa sivistyneesti. Ja kun ajattelee kuninkaallista vierailua: istumista lounailla ja päivällisillä ja seminaareissa ja esityksissä, kummallisia ruokia ja vähän viiniä päälle niin luulisi tuntuvan mahassa.

Niin vaikka eihän Victoria nyt juo viiniä.

Tulin yöksi maalle, sillä juttukeikkani osuvat nyt näille main. Raine on ollut täällä yksin ja rakentanut ikkunoita ja taas oli yksi uusi ikkuna ilmestynyt paikoilleen.

Lämmitin saunan. Sateella ja pimeässä ja kun on syksy on tavattoman lohdullista istua saunan lauteilla lämpimässä.
Tähän ei oikeastaan ole enää mitään lisättävää.

Saunan jälkeen

Terveisiä saunasta.

Meidän pieni saunamme on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi, hätävaraksi siksi aikaa, kun saamme muita remontteja alta pois ja pääsemme tekemään sitä varsinaista saunaa. Voi olla, että väliaikaisuus kestää pitkään mutta mitäpä se haittaa, kun täältäkin saa hyvät löylyt.

Ennen saunanlämmitystä puuhastelin yhtä ja toista. Keitin lihasoppaa, leivoin omenapiirakan, leikkasin ruohoa. Jossain vaiheessa päivää havahduin siihen, että luumupuiden alle oli parkkeerattu pieni, vaaleanpunainen polkupyörä. Naapurin suloinen pikkutyttö oli päättänyt laajentaa reviiriään ja tulla kyläilemään. Varmistin, että kotona tiedetään, missä hän on ja tarjoilin sitten vähän virvokkeita ja kuvakirjoja. Kotiinviemisiksi annoin luumuja, joita meille on taas tänäkin vuonna tullut runsaasti yli oman tarpeen.

Raine tekee tulta salin uuniin. Ei niinkään lämmitystä varten vaan siksi, että voisimme paistaa hiilloksella vähän makkaraa. Televisiossa kirjailijatohtori Panu Rajala kuuluu selvittävän kirjailija Juhani Ahon suhdetta naisiin. Aholla oli vaimo ja rakastajatar samassa pihapiirissä, mutta hänen suuri rakkautensa oli kaksikymmentä vuotta vanhempi yhdeksän lapsen äiti Elisabeth Järnefelt, Jean Sibeliuksen anoppi.

Aika poika tuo Aho. Kirjailijatohtori Rajala vaikuttaa hänkin olevan melkoinen naistenmies, ainakin puheissaan.

Unohdin eilen silmälasini kaupunkiin. Onneksi löysin täältä yhdet kelvolliset tiimarilasit. Toisaalta unohdin kaupunkiin myös kirjan, jota olin aikonut lukea.

Niin että mitäpä tähdellistä nähtävää tässä nyt olisikaan.

Poutapäivän ilta

On ilta ja nyt vasta tajuan, etten yhtään tiedä, mitä maailmassa on tänään tapahtunut. En ole kuunnellut radiota enkä katsonut televisiota, en myöskään lukenut sanomalehtiä.

Kai siellä kuitenkin on vielä joku lukija? Haloo?

Poutapäivä piti käyttää tarkkaan hyödyksi. Ruoho oli aamulla liian märkää ajettavaksi, joten menin kasvimaalle kitkemään. Tosin aloitin kukkapenkistä, siitä uudesta, jonka tein viime syksynä. Se on aika iso ja jakaantuu kahteen osaan sillä tavalla, että välissä kulkee pieni kivipolku. Kuulostanee hienolta, todellisuudessa se on ihan tyhmän näköinen, jopa niin, etten kehtaa laittaa sen kuvaa tähän. Totta totta, en tiedä mikä meni pieleen, mutta koko istutus näyttää väärään paikkaan pudonneelta.

No, tein kuitenkin sen kanssa pienen kokeen. Myrkytin toisen puolen rikkaruohot yksitellen Round-Upilla. Käytin siihen hommaan koiran muovikauluria, joita meillä riittää, kun tuo koira on niin kova telomaan tassujaan. Tein kaulurista mahdollisimman pienen, asetin sen rikkaruohon päälle teltaksi ja suihkutin myrkkyä sisään. Näin tietysti sen takia, että vieressä kasvavat perennat eivät saisi osaansa rikkaruohomyrkystä.

Nyt, kun aineen olisi pitänyt vaikuttaa, pääsin arvioimaan myrkyttämisen tehokkuutta. Myrkytetyllä puolella rikkaruohot olivat pienempiä ja niitä oli hiukan vähemmän kuin ei-myrkytetyllä puolella. Jotkut rikkaruohoista olivat kuolleet. Huonoimmin myrkky näkyi vaikuttavan voikukkiin.

Kitkin molemmat puolet ja molempiin kului suunnilleen yhtä paljon aikaa. Testin lopputulos on siis se, että myrkyttäminen ei kannata.

Puolen päivän maissa aloitin ruohonleikkuun. Leikkuri ei ollut käynnistyä millään ja hyödynsin melko lailla rikasta suomalaista kirosanaperinnettä samalla, kun nyin narua voimieni takaa. Se nykiminen on jotakin, jota ihan varmasti en pysty kovin kauaa enää tekemään, se käy olkapäiden päälle. Onko olemassa leikkureita, jotka käynnistyisivät napista painamalla ja jos ei ole, voisiko joku ystävällisesti keksiä sellaisen? Se olisi suurenmoinen palvelus vanheneville ihmisille. Siis kaikille.

Ruohonleikkuussa menee 4-5 tuntia, jos leikkaa kaikki yhdellä kerralla. On makuasia, pitääkö sitä isona vai pienenä työnä. Hiki siinä ainakin tulee.

Lämmitin saunan ja sen valmistumista odotellessani otin vähän kuvia ilta-aurinkoisesta pihastani.

Tuntuu, että puutarhassa  kaikki tapahtuu liian nopeasti. Kukat alkavat kukkia yhtä aikaa ja lakastuvat, ennen kuin olen ehtinyt pysähtyä niiden luo ihailemaan kauneutta. Sitä vartenhan me tätä teemme, voidaksemme nauttia tuloksista?

Ikkunat vaihtoon

Jos joku katsoi eilistä kuvaa oikein tarkkaan ja ihmetteli, miten syysleimut näyttävät noin kummallisilta niin tiedoksi, että ne valkoiset eivät ole syysleimuja vaan kurjenpolvia. Mainitsemani valkoiset leimut eivät vielä olleet kukassa kuvanottohetkellä.

Tulin maalle puutarhakaupan kautta. Olin menossa ostamaan tuliaiskukkaa huomiselle visiitille, joka on sovittu naapuriin. Ostinkin, mutta samalla ostin myös yhden valkoisen kurtturuusupensaan ja sinisen loistokärhön. Aion istuttaa ne aitan eteen, oven pieleen. Siinä on tähän asti ollut pallohortensia, jonka ostin muinoin Ruusupensaan taakse. Se ei kukkinut siellä eikä se ole kukkinut täälläkään ja nyt luovutan sen kanssa. Kaivan sen huomenna ylös ja istutan ruusupensaan ja kärhön tilalle.

Juhannusruusu olisi perinteinen valinta punaisen aitan seinustalle, mutta se kukkii kovin lyhyen aikaa. Kurtturuusut ovat - ainakin tämän pitäisi olla - vähään tyytyviä, ne kukkivat pitkään ja tuoksuvat ihanasti. Kärhö toivon mukaan täydentää istutuksen, joskin tähän mennessä istuttamistani noin viidestä tai kuudesta kärhöstä on hengissä enää yksi.

Kun pääsin perille Vanhalle Maatilalle, täällä näytti tältä.

Salin ikkuna oli poissa ja navakka tuuli puhalsi suoraan sisään.

Ikkunan takana oleva seinä on suoristettu ja laudoitettu ja nyt vuorossa ovat ikkunat. Raine tekee ne itse, mikä on minusta tavattoman hienoa. Uusi ikkuna oli siis valmis ja menossa oli sen asentaminen ikkuna-aukkoon.

Sanomme tätä huonetta saliksi, sillä vanhoissa taloissa ei ole olohuoneita vaan kamareita ja saleja. Meilläkin on tupa, sali, kaksi kamaria ja keittiö. Sali ei ole mikään hieno herrasväen huone vaan huone, jossa yleensä eniten ollaan. Ehkä se joskus on maalla ollut huone, jonne mennään vain silloin, kun on vieraita.

Päivä on ollut kylmä ja valtavan tuulinen. Laitoin tulet pikkukamarin pönttöuuniin, jotta emme paleltuisi tänne. Vanha, peltikuorinen pystyuuni lämpiää nopeasti. Salissa meillä on uusi, tosin aika hyvin vanhan mallin mukaan tehty varaava pystyuuni. Ei kakluuni, sillä kakluuniksi voi sanoa vani kaakelilla päällystettyä uunia ja tämä meidän yksilömme on päällystetty jollain, joka näyttää rappaukselta.

Äsken istuimme saunan rappusilla vilvoittelemassa löylyn viskomisen lomassa ja katselimme, kun varikset ahdistelivat kanahaukkaa. Haukka huitaisi röyhkeimpiä siivellään, mutta mitäpä varikset siitä piittasivat.

Kettu tulla jolkotteli peltotietä pitkin. Nonna istui minun jaloissani eikä huomannut mitään. Kettu huomasi, loikkasi pellolle ja pomppi pitkäksi kasvaneen oraan seassa kiivaasti tiehensä.

Täällä villieläimet ovat oikeasti villejä, ne eivät jää tuijottamaan ihmisiä ja koiria kuten kaupungissa.


 

Uimakausi alkoi

Kavin tanaan uimassa, ensimmaisen kerran. Ilma oli suotuisa: satoi rankasti ja oli lahes viileaa. Altaalla ei ollut ketaan muita.

Olemme tanaan Santosissa ja matkustajat vaihtuvat taas. Minulla oli eilen Celin kanssa puhetta, etta voisimme kayda maissa tanaan, mutta ilmeisesti han on edelleen huonovointinen, koska en ole hanesta mitaan kuullut. Itseanikaan ei kauheasti huvittanut lahtea minnekaan, varsinkin kun taalla lahella ei ole mitaan mielenkiintoista. Paatin siis kayda saunassa ja aloittaa uimakauden.

Aamulla minun piti kuitenkin ensin odottaa, etta saan korttini vaihdettua. Talla kertaa infossa sanottiin, etta he eivat voi tehda kortteja siella (viimeksi onnistui) ja etta saisin omani ykkoskannelta jonkin ajan kuluttua. Sita odotellessani kavelin ympariinsa ja otin muutaman kuvan. Tarjoilijat olivat laittamassa paaravintolaa kuntoon ja ovet olivat auki, joten olkaa hyvat:

paaravintolaa riittaa kolmessa kerroksessa ja sen keskipisteena on valtava kristallikruunu. Taalta saa samaa ruokaa kuin buffetravintolasta, mutta se tarjoillaan poytiin ja siita joutuu maksamaan erikseen. En ole viela ollut kertaakaan taalla syomassa. Pelastusharjoituksissa olen aina taalla, silla minun asemani on ravintolan toisessa kerroksessa. Tassa viela kuva ravintolan sisaankaynnista.

Mielestani ravintolat tarjoavat ihan mukavasti silmanruokaa. Ainakin sita.

Niin, se kortti. Koska minulla ei ollut kiire minnekaan, paatin ottaa rauhallisesti ja menin takaisin hyttiin. Jonkun ajan paasta minulle soitettiin ja pyydettiin tulemaan kortinvaihtoon ja silla tavalla se talla kertaa hoitui.

Aamulla laiva oli taynna vasyneita matkustajia. He istuivat kasimatkatavaroittensa ja viinalaatikoittensa kanssa eilisillan juhlimisesta uupuneina odottamassa, etta paasisivat lahtemaan. Nyt taalla nakyy taas iloisia, odottavia kasvoja. Kavin asken promenadilla saunakahvilla ja katselin ihmisia. He kavelevat ympariinsa "katsellaanpas vahan laivaa" -meiningilla ja ottavat kuvia toinen toisistaan.

Brasiliassa on nyt alkanut karnevaalikausi. Olemme huomenna Riossa ja siella sita sambakarnevaalihumua sitten pitaisi oleman. Kun kavimme siella viimeksi ja ajoimme Corcovadalle, ohitimme myos areenan, jolla karnevaalien paatapahtuma on, se, missa sambakoulut kilpailevat paremmuudesta ja isoista rahoista. Sinne rakennettiin parhaillaan katsomoa ja pystytettiin korkeita seinia, jotta kukaan ei nakisi mitaan ilman sisaanpaasymaksua. Sinne ei siis ole asiaa, mutta luulen, etta kaduillakin nakee yhta ja toista.

Eilen henkilokunnalle oli myos lahetetty sahkoposti, jossa varoitettiin tulemasta ryostetyksi, kun olemme seuraavan kerran Salvadorissa. Siellahan me viivymme yon yli ja mahdollisuudet joutua rikollisten uhriksi ovat aika isot, jos lahtee pimeaan kaupunkiin juhlimaan. Salvadorissa on tiettavasti paljon karnevaalimenoa kaduilla.

Tuntuu, etta sambakarnevaalit ovat valtavan iso juttu taalla. Suhteessa vakilukuun ne eivat kuitenkaan taida olla sen kummempi asia kuin kotoisat Tangomarkkinat. Niissa on vain paljon enemman plyymeja ja paljasta pintaa.