Onhan tämän vähän liioiteltua, mutta nyt minulla on Laakeriseppeleolo kun sain tietää, että tekstianalyysikurssi tuli suoritettua hyvällä arvosanalla. Ja samalla huomasin, että minullahan on jo 20 opintopistettä koossa. Hyvä minä!
Oli pakko lähettää opettajalle sähköpostia ja kysyä, miten on mahdollista, että sain tentistä pisteitä kun tiedän, että se meni huonosti. Kurssiarvosanahan - kuten olen jo pariin kertaan selittänyt - muodostui tentistä ja tekstianalyysitehtävästä.
Opettaja vastasi, että kieltämättä tenttimenestykseni oli varsin vaatimaton, mutta kun yritys sentään oli kova, niin ei hän kuitenkaan hylännyt tenttiäni. Ja analyysitehtävä oli onnistunut, minkä tiesin itsekin.
Muutakin hyvää on tapahtunut. Törmäsin kaupungilla erääseen lukioaikaiseen opiskelukaveriini. Hän on yhtä vanha kuin keskimmäinen lapseni, noin 25 ja oli käynyt päivälukiota, mutta jostain syystä keskeyttänyt sen ja siirtynyt sitten muutaman vuoden jälkeen aikuislukioon. Tuo tyttö on hyvin herttainen ja ilmeisen lahjakas monissa asioissa mutta myös kovin herkkä. Meillä oli lukiossa joskus tapana jutella välituntisin ja aiheena oli silloin usein opiskelu ja se, miten opiskelu kannattaa aina; tarkoittaa sitä, että minä tätimäisesti kannustin tyttöä jatkamaan sinnikkäästi opintojaan ja yrittämään uudestaan, jos joku asia ei kerralla onnistunut.
Nyt siis tapasimme ja tyttö kertoi, miten tärkeää minun kannustukseni oli hänelle ollut. Hän sanoi ajatelleensa minua usein ja saaneensa minusta rohkaisua ja perspektiiviä omaan elämäänsä.
- Tajusin, että kun kerran sinäkin pystyt niin miksen minä pysty, ei se minulle ole vielä liian myöhäistä, hän sanoi.
Arvatkaa, tuliko tädille vedet silmiin? Kyllä! Se, että on pystynyt olemaan esikuva jollekin nuorelle tuntuu niin hienolta, etten osaa edes sanoa.
Ja sitten tietysti muistelin omia nuoruudenaikaisia opettajiani ja mietin, miten mukavaa olisi päästä nyt kertomaan miten olen ollut esikuvallinen opiskelija.
Taitaisi tapahtua muutamiakin haudassakääntymisiä.
