Kaunis koti

Blogistit esittelevät usein kauniita kotejaan enkä minä tahdo ollaa pekkaa pahempi.

Kas tässä.

Tämä harmoninen kokonaisuus on syntynyt tulevista kirpputorilöydöistä, joita kuopus tässä setvii. Hän on muuttamassa pois kotoa, siinä selitys kaaokselle. Eihän meillä muuten tietenkään...

Sain luvan laittaa kuvan julkisesti näytille. Se voisi olla kuin lempiohjelmani Sillä siistin mainoskuva, vai kuinka?

Vakavasti otettava blogipersoona ei tietenkään kertoisi katsovansa mitään silläsiistejä vaan uutisia, ajankohtaisohjelmia ja BBC:n dokumentteja. Totuus on kumminkin se, että koko kesänä en ole tiennyt yhdenkään muun tv-ohjelman esityspäivää ja -aikaa kuin tuon tositeeveeohjelman, joka saa tavallisen ihmisen tuntemaan itsensä niiiin hyväksi. Viikon kauhistelutuokio ylevöittää.

Parasta on se, kun isäntäväki palaa puhtoiseen kotiinsa ja on aina ihan ällikällä lyöty: "Ou mai gaad! Onks tää meidän koti! Ei voi olla!". Eikä kuitenkaan ole tehty muuta kuin siivottu. 

Ohjelman brittiversio on siitäkin hyvä, että homsantuuterit saavat kuulla kunniansa, mainiot siivousleidit Kim ja Aggie haukkuvat heidät aina alussa. Niin sitä pitää. Suomen ohjelmassa vain hymistellään ja sanotaan, ettei sen niin väliä ole ja jos vähän viitsit ja ei niin tarkasti tarvitse. Höpö höpö sanon minä. Jos siivotaan, siivotaan hyvin, mitä koko homma muuten kannattaa?

Enkä minä muuten ihmisten haukkumista hyväksy, mutta kun julkisesti lähtee sotkujaan esittelemään, pitää sekin kestää.

Niin että antaa tulla vaan.

Uutispimennossa

Tanaan kaikkien ajatukset ovat Tyynella Valtamerella, jossa tsunami vyoryy vastaansanomattomasti kohti rannikkoa. Koko se alue, jolta me olemme vastikaan tulleet, on nyt uhattuna.

Tosin aivan kaikkien ajatukset eivat ole siella viela. Meilla on taalla paljon ihmisia, joiden kodit ovat alueilla, joilla ihmiset nyt pelkaavat henkensa ja omaisuutensa puolesta ja jotka eivat tieda vaarasta mitaan, jos eivat ole avanneet internetia tanaan. Tuskin ovat, kun se on niin kallista. Ja kuten eilen kerroin, taalla ei nae edes televisiouutisia.

Paivien kuluttua saamme vasta tietaa, mita kauheaa talla kertaa on tapahtunut ja kuinka paljon. Tsunamin tulo sentaan tiedetaan rannikolla etukateen ja joka paikassa on varmasti olemassa suunnitelmia sen varalta. Kun kavin satamakaupunkien rannoilla kavelemassa, nain muun muassa kyltteja, joissa neuvottiin nopein tie pois rannalta tsunamin uhatessa. Ja vuoren rinteita, joihin ihmiset paasevat turvaan, riittaa koko Etela-Amerikan pituudelta.

Omaisuuden laita on toisin. Jos nama pienet kalastajaveneet ovat rannassa kun hyokyaalto iskee, nailla ei ole mitaan mahdollisuuksia. Ja jokaisessa veneessa on kuitenkin kiinni jonkun ihmisen ja kokonaisen perheen toimeentulo.   

Niin kauheita kuin ovatkin, maanjaristykset ja hyokyaallot eivat ole pahoja. Ne eivat ole osoitusta luonnonvoimien murhanhimosta ihmista kohtaan. Niissa ei ole pahuutta itsessaan vaikka niiden seuraukset ovat murheellisia.

Koska taalla laivassa ei siis tiedeta, mita muualla maailmassa tapahtuu, ihmiset voivat keskittya pienempiin murheisiin.

Olemme tanaan Santosissa ja matkustajat vaihtuvat taas kerran. Olin kannella katsomassa, kun matkustajat lahtivat. Talla kertaa tuli vahan ongelmia, silla linja-autokuljetukset eivat toimineet tarpeeksi hyvin. Iso joukko matkustajia oli paimennettu ulos jonottamaan linja-autoa, joka veisi heidat terminaaliin, mutta sellaista ei kuulunut. Eras mies menetti hermonsa ja aloitti kauhean karjumisen ja mekkaloinnin ja kavi viitta vaille turvamiesten kimppuun. Samalla han kavi pienen kasirysyn vaimonsa kanssa, joka teki kaikkensa hillitakseen miestaan. Onnistuikin lopulta, ihme kylla.

Minulla oli tanaan kortinvaihtopaiva. Mika parasta, se on uudestaan taas ylihuomenna! Tanaan alkava risteily kestaa tosiaan vain kaksi paivaa. Huomenna olemme Riossa ja sitten taas taalla.

Sain uuden kortin aika vahalla vaivalla. Nyt minun pitaa viela menna uloskayntiin otattamaan itsestani uusi valokuva, jotta turvallisuusvaen kone tunnistaa minut, kun menen huomenna ulos.