Takaisin hoitoalalle

Päätin olla aloittamatta tänä syksynä yhtään uutta harrastusta tai kurssia. Enkä olekaan aloittanut. Tein kuitenkin jotain muuta ja siihen tarvitsin näitä valkoisia sandaaleja.

Nuorena olin vähällä päätyä töihin hoitoalalle; kävin vuoden mittaisen kehitysvamma-alan hoitoapulaiskurssin ja tein sen jälkeen vähän aikaa alan töitä. Sitten kirjoitushommat veivät voiton ja olen pitäytynyt niissä. Näihin päiviin. Mielessäni on kuitenkin aina silloin tällöin käynyt, että hoitotyö olisi mukavaa ja sitä olisi vielä joskus hauska tehdä.

Nyt, kun ikää on jo yli viidenkymmenen, on aika tehdä jotain jos aikoo. Enää ei voi ajatella, että jonain päivänä olen vahvempi, viisaampi tai muuten kykenevämpi johonkin puuhaan. Lopetin siis haikailemisen ja tartuin toimeen, otin yhteyttä Turkurekryyn ja kysyin, olisiko minulla näinä aikoina, jolloin sijaisista on kuulema huutava pula, jotain käyttöä jossain. Ja sitä tietä päädyin ostamaan alennusmyynnin viimeisen parin valkoisia Ecco-sandaaleja, jotka eilen otin mukaani kun lähdin ilmoittautumaan ensimmäiseen sijaispaikkaani, geriatrisen osaston sairaala-apulaiseksi iltavuoroon.

Kyllä vähän jännitti. Kolmenkymmenen vuoden takainen tutkinto on tietysti pelkkä paperi enää joten kun löysin oikean osaston suuresta sairaalasta, minulla ei ollut varmuutta muusta, kuin että olen sataprosenttisen epäpätevä siihen työhön, jota olin menossa tekemään. Onneksi sain ystävällisen ja kokeneen sairaala-apulaisen opastajakseni vähäksi aikaa. Illan viimeisiksi tunneiksi jäin jo yksin ja luulen, että selvisin ihan kohtuullisesti. Tein potilaille iltapalat, annostelin maitokiisselit kulhoihin, lätkin mansikkahilloa päälle ja tarjoilin kaikkine lisukkeineen. Palvelin parhaani mukaan ja kysyin, onko kaikki hyvin - lähtökohtaisesti turha kysymys kun miettii, missä oltiin.

Kerroin hoitotyöhankkeestani toimittajakollegoille pari viikkoa sitten. He suhtautuivat  epäilevästi.

- Et sinä jaksa, se on niin raskasta.

Sanoin, että näinhän se voi olla, mutta minun täytyy päästä ainakin kokeilemaan. Sitten voin itse todeta, ettei minusta ole siihen. Jos en edes yritä, asia jää vaivaamaan.

Eilisen perusteella ei voi vielä paljon sanoa. Työ tuntui ihan mukavalta. Tälläkin osastolla kuuluu olevan kova pula sijaisista ja minulle tarjottiin heti uusia vuoroja, joita tosin en voinut ottaa kun on muita töitä. Jos sopivia vuoroja tulee, menen mielelläni.

Kun pari vuotta sitten makasin itse sairaalassa sain osakseni sekä hyvää että huonoa kohtelua. Sen jälkeen olen usein miettinyt, miten haluaisin tulla kohdelluksi, jos olen sairas ja heikko. Potilaan täytyy voida luottaa siihen, että hän on turvassa ja että hoitajat tulevat tarvittaessa auttamaan ja tietävät, mitä pitää tehdä. Että he ovat kaikki ammattilaisia, sairaala-apulaisia myöten.

Niinpä kun eilen otin ensiaskeleitani valkoisilla sandaaleillani ja näin potilaita tapaamaan tulleiden omaisten odottavat katseet, yritin näyttää siltä kuin kaikki mahdolliset asiat olisivat minulle täysin selviä.

 Ja jos eivät aivan päivänselviä olleet niin ettei ainakaan totuus paljastuisi: että suurimman osan ajasta olin pihalla kuin lumiukko.