Aikuiskasvatusta opiskelemaan

Koko alkusyksyn minulla on ollut kova polte aloittaa taas opiskelu. Nyt, kun näyttää siltä, että minusta tulee aikuisopettaja päätin, että seuraava opiskeluaihe on sitten aikuiskasvatustiede. Aloitin tänään.

Tällä kertaa aion opiskella verkon kautta ja suorittaa aikuiskasvatustieteen perusopinnot Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Jyväskylässä on Turkua laajemmat mahdollisuudet suorittaa eri aineiden perus- ja vieläpä aineopintoja etäopiskeluna.

Kävin jo kirjastossa ja hain ensimmäisen kurssikirjan, Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttänä.

 Tuo edellinen yksinkertainen lause sisältää useita todella hienoja asioita:

a) Lähelläni on kirjasto.
b) Se on auki myös sunnuntaisin.
c) Kurssikirja oli lainattavana.
d) Se ei maksa mitään.

Lisäksi siihen sisältyy - vaikka sitä ei suoraan sanota - myös se, että:

e) Ensimmäisen kurssin oppimateriaalina on myös aikakauslehti nimeltä Aikuiskasvatus, tarkemmin lehden numero 4 vuodelta 2006. Kirjastovirkailija ei ihmetellyt yhtään, vaikka kysyin lehteä, tyynesti hän opasti minut suunnattomaan lehtivarastoon, jossa yhdessä totesimme, että Aikuiskasvatus 4/2006 näkyy oleva lainassa mutta se palautunee ensi viikolla, jolloin minä saan sen.
f) Tämäkään ei maksanut mitään.

Koko tähän aikeeseeni sisältyy myös se suunnattoman hieno asia, että:

g) Minulla on vapaus opiskella.
h) Saan vapaasti valita opiskelupaikan ja -tavan.
i) Tämä maksaa minulle vain 30 euroa per kurssi tai 200 euroa vuodessa.

Kuka vielä sanoo, ettei verorahoille saa vastinetta?

Sinne ne sitten menee, vanhojen ämmien opiskeluun, joku vastaa.

Ja mikäs siinä, saa sanoa.

Olisinko ehkä nuorena tehnyt toisenlaisia valintoja jos olisin saanut käsiini vaikkapa kirjan Kunnian kevät? Lainasin senkin tänään, lähinnä omaa nuorisoani ajatellen, mutta sitten innostuin itse lukemaan tuota mainiota opusta.

Jaakko Mäki-Petäjä on yhden sortin jari sarasvuo, menestyjien valmentaja. Hänen oma opiskelutaipaleensa ei kuitenkaan ollut aivan mutkaton mistä hän kertoo kirjansa alussa hulvattoman hauskasti. Kirja itse antaa ohjeita pääsykokeisiin valmistautumiseen.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen nuori Jaakko piti itseään varsin kovana jätkänä joka ottaa opiskelupaikan mistä tahtoo, olivathan sukulaiset ja jokunen opettajakin sanoneet häntä "lahjakkaaksi nuoreksi mieheksi". Ylimielinen asenne mureni sitä mukaa, kun pääsykokeet toisensa jälkeen osoittautuivat ylivoimaisen vaikeiksi. Kohta oltiinkin jo tässä: "---statukseni elokuussa 1996: olin lähes 21-vuotias, en opiskelija, en työssä käyvä, en työtön. Olin kirjoilla mummoni luona Käpylässä, mutta oikeasti lokittelin tyttöystäväni kämpässä siipiveikkona. Asiaa ei auttanut se, että olin lisäksi veltto kuin kerjäläisen kelkannaru."

Tällä tarinalla oli onnellinen loppu, nuorukainen aikuistui lähes yhdessä yössä ja ymmärsi, että tavoitteiden eteen on pakko tehdä töitä.

No, enpä usko, että minua olisi nuorena tämäkään kirja auttanut. Olisin vähäksi aikaa voinut innostua ja jättänyt leikin pian kesken.

Tapasin muutama päivä sitten kaupungilla erään lukioaikaisen opiskelutoverini. Olikin tosi mukava jutella ja päästä onnittelemaan, sillä tämä toinen aloitti opiskelun myöhemmin kuin minä ja sai lakkinsa viime keväänä. Puhuimme opiskelun ihanuudesta ja kerroimme uusista suunnitelmistamme. Tuttavani sanoi, että hänellä olisi kova halu pyrkiä opiskelemaan teologiaa johon minä tietysti vastasin, että yritä ihmeessä, miksi et yrittäisi?

Ulkoisesti me kaksi naista, suunnilleen samanikäisetkin, näytimme varmasti mitä tavallisimmilta, varsin kunnollisilta, säntillisiltä perheenäideiltä. Lähes kunniamartoista olisimme saattaneet käydä, luulen. Ja kuitenkin kun me aloimme muistella nuoruuttamme ja niitä syitä, joiden takia koulunkäynti ei silloin onnistunut, esiin tuli kaikkea muuta kuin säntillisyyttä. Tunnustimme molemmat olleemme kauheita lintsareita, täysin keskittymiskyvyttömiä kouluhäirikköjä ja murheenkryynejä.

- Nykyään sellaisille annettaisiin joku diagnoosi, minä sanoi.
- Niin ja laitettaisiin jonnekin  erityisluokkaan, hän vastasi.

Nyt voin sanoa, että hyvä, kun minulla on tällaisia kokemuksia. Se avartaa oppimisen näköaloja ja ymmärrystä erilaisia oppijoita kohtaan. Ainakin toivon niin.

Enhän minäkään ollut ihan toivoton tapaus vaikka joku saattoi niin ajatella.