keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tätä kohtaamista minä en halunnut eikä se toinenkaan

Pionit ovat niin kauniita ja parhaimmillaan juuri nyt. Niistä pitää ottaa kuva, ajattelin ja otin kameran käteeni. Minä ja koira olimme viettäneet helteistä aamupäivää siihen asti sisätiloissa.

Otin siis kameran käteeni, sujautin puutarhakengät jalkoihini ja astuin ovesta. Ja mitä näinkään: keskellä pihaa oli suuri, ruskea kyy.

Koska en ole urhea enkä erityisen fiksu, aloin kiroilla. Kovaan ääneen, hermostuneesti.

Koira, joka oli seissyt selkäni takana ja odottanut pääsevänsä kanssani pihalle, alkoi haukkua. Se luuli, että pihalla oli sille jokin vahtitehtävä ja koska se on vahtikoira, se työnsi minut tieltään, säntäsi pihalle ja juoksi käärmeen yli sitä huomaamatta.

Minä kiroilin, koira haukkui ja toivoin totisesti olevani jossain muualla. Kutsuin koiraa niin vetoavasti, että se kerrankin totteli ja tuli ja juoksi samalla toistamiseen käärmeen päältä sitä huomaamatta. Onni onnettomuudessa oli se, ettei käärmekään huomannut koiraa, ei ainakaan purrut sitä.

Suljin koiran sisään, vaihdoin kumisaappaat jalkaani ja menin pihalle. Hain aitasta lapion. Tähyilin käärmettä. Vaikka nurmikko on hyvin leikattu ja lyhyt, sitä ei näkynyt. Niitä on vaikea nähdä elleivät ne ole ihan lähellä. Toivoin, että näkisin käärmeen. Pelkäsin, että näen.

Kun sain käärmeen taas näköpiiriini, menin ja iskin siltä lapiolla pään poikki.

En ole ylpeä teostani, mutta näin minä teen, jos tapaan kyyn pihallani.

Pionikuvan otin iltapäivällä, saappaat jalassa. Ja sitten leikkasin taas ruohoa, vaikka lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä astetta ja vaikka ruohossa ei ollut paljon mitään leikattavaa.

Ja vaikka nyt on jo ilta, olen vieläkin järkyttynyt tapauksesta enkä ihan varma siitä, että minussa on tarpeeksi ainesta maalaiselämään.

6 kommenttia:

  1. Tärkeää on suojella sitä tärkeämpää eli tässä tapauksessa koiraanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran puolesta saakin olla sydän syrjällään, kun se tunkee ison kuononsa joka paikkaan. Onneksi se näköjään osaa jollain tavalla pelätä käärmeitä - kunhan ensin huomaa ne.

      Poista
  2. Käärmeet on kyllä inhottavuuksia - ja kyllä - jos meidän pihalle eksyy, on entinen kyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkea luonnonystävä kuljettaisi käärmeet elävinä jonnekin kauas, mutta niin rohkeaa minusta tuskin koskaan tulee.

      Poista
  3. On sinussa ainesta maalaiselämään, toimit rohkeasti. Itse olisin varmaan myös kiroillut, mutta juossut sisälle ja odottanut siellä kunnes kyy on hävinnyt.
    -Hansu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitten ei tietäisi, minne se meni. Tietääkseni ne ovat aika paikkauskollisia, joten jossain lähistöllä se sitten kumminkin olisi.

      Poista